Antti Rinne ei olisi kovin hyvä mafiamies tai rikollinen.
Hän nimittäin kertoa hulauttaisi syvimpiä salaisuuksia heti sille, joka niitä kysyy.
Päätelkää itse.
Antti kertoi päivä vaalin jälkeen toimittajalle seuraavaa:
”…Puheenjohtajien kesken on käyty keskusteluja ja erilaisten tahojen, siis toimihenkilötahojen ja puoluesihteerien kesken, lähtökohtana on ollut, että on haluttu selvittää jo ennen vaaleja sitä, mikä on asento, mistä neuvotteluissa lähdetään liikkeelle... Niissä yhteyksissä on käyty keskusteluja myös siitä, millä tavalla Suomea viedään eteenpäin eduskuntavaalien jälkeen…” (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006073080.html) .
Maan tulevasta hallituksesta oli jo siis jonkinlainen yhteisymmärrys ennen huhtikuun vaaleja!
Se tarkoittaa sitä, että hallitushalukkaat wanhat puolueet kävivät samaan aikaan vaalikampanjoita, kehuivat politiikkaansa ja moittivat toisiaan - samalla kun salaisesti puristelivat toistensa käsiä pöydän alla! Ennen vaaleja.
Suomi demokratian slummina
En voi muuta kuin hämmästellä.
Erityisesti kokoomuksen kaksilla rattailla kuljeskelu ihmetyttää – se armasteli samaan aikaan kepun kanssa hallituksessa ja yritti nyhtää siitä irti omia tavoitteitaan kuten terveydenhoidon yksityistämistä… samalla se salakabinetissa istui kaulakkain demarien kanssa ja hamusi uusia saaliita.
Entäs ne vaalit? Entä kansan tahto? Mikä merkitys näillä vaaleilla oikein oli?
Nähtävästi niillä ei ollut mitään väliä.
Siksi kun on jo sovittu.
Rinne – ulkomaiden asialla
Ymmärsikö Rinne sen mitä hän paljasti? Hänhän kertoi julkisesti sen, että demareille vaalit olivat vain pakollinen läpihuutojuttu ja että se mitä kansa äänesti, ei merkinnyt heille mitään.
Siksi kun oli jo sovittu.
Rinteen hölösuisuus ei ole tässä kuitenkaan se tärkein juttu.
Tärkeintä on kysyä: mistä tämä johtuu?
Näyttää siltä, että asialla ovat ne samat tahot, jotka sanelivat vuoden 2017 ja 2011 hallitusratkaisun. Että PS ei voi tulla hallitukseen.
Paine tähän demokratian hengen vastaiseen etukäteisneuvotteluun tulee tietenkin Saksasta. Merkeliltä. EU:lta. Juuri Saksassa edelleen jatketaan katkeraan loppuun saakka niin loputtoman kauan lähes ainoana hallitusakselina käytettyä ”suurta koalitiota” eli demari-kristillisdemokraattikuviota puolueiden kannattajien saati koko kansan vastentahtoisuudesta huolimatta.
Sieltä katsoen on ihan sama ketä meidän hallituksessamme istuu – kunhan siellä ei istu EU-kriittisiä voimia.
Toisin sanoen PS-puoluetta.
Tilanne muistuttaa kokoomuksen pitkäaikaista korpitaivalta Kekkosen aikana. Se ei päässyt hallitukseen - vaikka se silloin makasi selällään ja tassut sojottivat kohti taivasta.
Ei auttanut ”remonttimiesten” flirttailu demareille, eikä edes neuvostoystävyys ja sen valheellisen makeat ja imelät muodot. Kokoomus oli ulkopoliittisesti ”epäilyttävä” ja sitä piti kaihtaa. Ulkoiset voimat kaihtoivat kokoomusta ja täkäläiset rengit käyttivät sitä surutta hyväkseen.
Kokoomus oli silloin epäilyttävä. Ja valtamedia toisteli palvelushaluisesti mantraa kokoomuksen ulkopoliittisesta epäilyttävyydestä.
Kunnes ulkopoliittiset suhdanteet muuttuivat. Sitten valtamediankin ääni muuttui.
Historia toistuu
Historia toistuu.
Näyttää siltä, että EU ei missään nimessä halua PS puoluetta hallitukseen.
Siksi kun PS vastustaa GCM-sopimuksen täytäntöönpanoa, ei hyväksy sitä, että pian Eurooppaan tulevista 800 000 Libyan pakolaisista osa pakkoasutetaan Suomeen osa, ym.
Jutustelut arvopohjasta ovat siksi pahimmanlaatuista tekopyhyyttä.
Mikä arvopohja oli Espericaren tai Attendon vanhusten kurjistamisen ja kiusaamisen takana?
Entä mikä arvopohja elähdyttää niitä poliitikkoja, jotka haluavat nipistää vanhusten työeläkettä taitetulla indeksillä ja näin luoda vanhusköyhällistöä?
Entä mistä moraalisesta tornista katsahdellaan alas kun ay-liike saa verovapaita maksuja, tekee verovapaita rakennuksia ja myy ne verovapaasti?
Entä mikä arvopohja piilee siinä, että työttömiä kiusataan aktiivimallilla?
Muut puolueet tietävät tämän ja käyttävät siksi rengin röyhkeydellä hyväkseen EU Isännän antamaa käskyä ja pitävät PS:n oppositiossa.
Tämä kevät osoittaa kuinka demokratian periaate kansanvallasta ja herrojen periaate kabinettipolitiikan kähmäilystä törmäävät toisiinsa. Kumpihan voittaa? Se, että kähmitään nakertaa vähitellen sitä oksaa, jolla poliitikot istuvat ts. luottamusta demokraattiseen järjestelmään.
PS.
Haluan käyttää tässä mahdollisuutta kiittää äänestäjiä – erityisesti niitä 3284 ihmistä, jotka äänestivät minua. Kiitoksia luottamuksesta ja siitä, että uskoitte demokratiaan. Minä uskon siihen ja kansan enemmistö uskoo siihen kabinettikähmäilystä huolimatta.
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44