Blogi: Arto Luukkanen, ma 19.08.2019 23:59

Hyvä-ideologia hyvä-diktatuurin kummina

Vietämme tänään Turun puukkoterrori-iskujen 2-vuotismuistoa.

Osa väestä haluaa muistaa uhreja. On myös tietty joukkio, joka haluaa mellakoida tämän takia ja vastustaa tätä tilaisuutta.

Olen kuitenkin vakuuttunut, että se järkevä, tolkullinen ja viisas osa kansasta – se 99% ei halua syljeskellä terrorin uhrien haudalle vaan haluaa muistaa heitä. Vähän samalla tavalla kuin me muistamme kunnioituksella sotiemme sankarivainajia.

Ajatelkaa, jos kaatuneiden muistopäivänä joku jengi lähtisi kantelemaan ympäriinsä: ”ei natseja meidän hautausmaalla” tai "stalinistinen väkivalta on kivaa" kylttejä? Eihän näin voisi tapahtua.

**

Hyvin tutkittujen ja ideologisesti oikea-oppisten tietojen mukaan meitä uhkaa oikeiston valtaannousu. Tämä on todettu meidän omassa ”Pravdassamme”.

Helsingin Sanomissa kolumneja kirjoitteleva toimittaja Yrjö Rautio nosti esille amerikkalaisen professori Benjamin Carter Hettin kirjan ”Demokratian kuolema”, jossa märehdittiin tätä tarinaa oikeiston pahuudesta (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006205991.html). Vaara uhkaa. Hyvien ihmisten on aika nousta barrikaadeille.

Todellisuudessa tilanne Euroopassa on kuitenkin aivan toisenlainen. Meitä ei suinkaan uhkaa mikään oikeistovalta vaan viherfasismi, joka toimii poliisin ja oikeuslaitoksen kautta.  

Asiaa voi aivan oikeasti tarkastella tosiasioiden kautta – ei ideologisen mutun kautta.  Jos se kiinnostaa.

Saksan malliin

Otan tässä kaksi esimerkkinä Saksasta, jonka aputalous me olemme ja jonka poliittisessa johdossa me kuljemme.

Ensimmäinen kertoo siitä, että Saksin tulevissa maapäivävaaleissa oikeuslaitos on alkanut politikoimaan hyve-demokratian puolesta. Vaalilautakunta hylkäsi ensin 43 AfD:n ehdokasta 61 ehdokkaasta. Kun asiasta valitettiin se vähensi tätä listaa vain 31 ehdokkaaseen (https://www.spiegel.de/politik/deutschland/sachsen-wahl-afd-darf-mit-30-listenkandidaten-antreten-a-1282361.html). Ehdokkaiden pudottelua harjoitetaan muuallakin (Moskova) ja on ajan kysymys milloin meillä aletaan seuraamaan Saksan kehitystä. Kuten monesti ennenkin.

Toinen esimerkki tulee myös Saksasta (https://www.spiegel.de/politik/deutschland/hans-georg-maassen-annegret-kramp-karrenbauer-erwaegt-cdu-parteiausschluss-a-1282406.html). Entinen tiedustelupäällikkö Maassen halutaan nyt erottaa CDU puolueesta. Pelkona on se, että oikeistolaiset tai siksi uskotut henkilöt voivat salaperäisesti soluttautua ja kaapata puolueen. Kuten Kramp totesi:

"Die Tea-Party-Bewegung in den USA hat die Republikaner ausgehöhlt und radikalisiert. Das wird die CDU, das werde ich als Vorsitzende, nicht zulassen. Es ist das gute Recht jedes Mitglieds, seine Meinung zu äußern. Der Versuch aber, eine gänzlich andere Partei zu schaffen, stößt auf meinen allerhärtesten Widerstand."

"Tea-Party-liike USA:ssa on kovertanut republikaanit ontoksi ja radikalisoinut sen. Tätä ei tule CDU, tätä en tule, minä en aio sallia sitä puheenjohtajana. Jokaisen jäsenen hyvä oikeus on ilmaista mielipiteensä. Mutta yritys muodostaa kokonaan uusi puolue törmää minun kaiikkeinkovimpaan vastarintaani."

Minkälainen on tuleva viherdiktatuuri?

Saksan linja alkaa nyt vähitellen saada muotoa. Ranska saa EU:n ulkopolitiikan johdon ja samalla valmistaudutaan myönnytyksenä sille ja säikähtäneenä omasta taantumasta valtavaan velkaelvytykseen. Kiinalaiset sijoittavat ovat kaikonneet EU:n alueelta ja koko talousalue sakkaa. Saksan teollisuuden investoinnit ovat lopussa ja se heijastuu meille puolen vuoden kuluttua. EU:n suhde USA:han tulee heikkenemään samalla kun taloudellinen kurjuus iskee hyvinvointiin tottuneisiin saksalaisiin.

Antti Rinteen ääri-viherhallitus on lähtenyt kulkemaan Saksan malliin. Kuten niin monesti tämän historiassa.  

” Se yks kohjo sieltä Saksasta lähtee ensin, ja meirän nilkin painaa perässä. Meinaan, se on repiny suutansa siihen malliin, ettei yhtään tarvitte epäillä….”

Saksan ja koko EU:n sisällä kansallismielisistä ja isänmaallisista ihmisistä tulee vihollisia, jotka ahdetaan poliittiseen ghettoon. Kun suuri koalitio on loppumassa katselevat Saksan sosiaalidemokraatit vihreisiin päin yhdessä CDU:n ja CSU:n Markus Söderin kanssa.

Vihreistä tulee uuden Euroopan tahtipuikon heiluttajia – hyvä-ideologian sankareita.

Meillä Suomessa seurataan Saksan mallia. Uuden sisäministerin johdolla poliisi ja oikeuslaitos politisoidaan nopeasti. Poliisin sisäinen tarkkailu toimii jo nyt ilmiannoilla ja järjestelmä on tuotu jo armeijaan.

Kehitys on ollut nopeaa. Julkaisin vuosi sitten romaanin: ”Nettipoliisi Hansu Hujasen ihmeelliset seikkailut” (Nordbooks), jonka piti olla railakkaan liioteltu poliittinen satiiri.

Nyt se näyttää toteutuvan sanasta sanaan.

Uuden viher-hirmuvallan perusta on poliisissa, joka ei enää oikein suojele kansalaisia tai ratko rikoksia vaan tarkkailee ennen kaikkea väärinajattelijoita. Poliisin johdon on ymmärrettävä ajan merkit tai sitten erottava.  Tärkeintä ei ole suinkaan se, että suojellaan kansalaisia vaan että suojellaan heitä vahingolliselta ajattelulta. Tottelevainen oikeuslaitos finalisoi tämän kehityksen samalla kun nykyinen ääripäihin nojaava hallitus ajaa meitä yhä ahtaammalle.

En olisi ikinä uskonut, että lihansyöntiä aiotaan aikuisten oikeasti rajoittaa tai hinnoitella ylös mutta nyt siihen suuntaan mennään.

En olisi ikinä uskonut myöskään sitä, että hallitus aikoo hyökätä ihmisten auton käyttöä vastaan tai ruveta määräilemään ihmisiä kalliisiin ”energiaremontteihin”. Nyt se tapahtuu ja on ihan totta. Kansalaiset hyväksyvät mukisematta polttonesteiden hintojen korotukset kunhan vaan se perustellaan ilmastomuutoksella.

Mikä on lopputulos?

Voidaan aprikoida sillä, että nykyisen ääri-viherhallituksen päämääränä on totaalinen hallinta.

Se merkitsisi sitä, että poliisin pääasiallinen toiminta kohdistuisi väärinajattelun hillintään ja väärien ihmisten kriminalisointiin.

Kun puolen vuoden päästä meille ryntäävä lama runtelee Suomea, on tärkeä löytää vihollinen, joka on ihan konkreettinen ja vierellä. Me elämme nyt velaksi ja budjetti lepää ilman päällä. Ääriviher-hallituksen hurlumhei-päivät loppuvat kuitenkin pian.

Silloin tarvitaan veroja ja vihollisia. Ja niitä tämä fanaatikkoporukka kyllä löytää.

On pakko korottaa armottomasti veroja ympäristösyistä, korottaa bensan hintaa taivaisiin ja vaatia vanhojen autojen romuttamista. Lihansyönnistä tulee jonkinlainen statussymboli. Kaikki tämä on mahdollista toteuttaa kun lausutaan maaginen sana: ilmastomuutos!

Suvaitsevan vihan kohteena ovat kansallismieliset ja isänmaalliset ihmiset. Tulemme näkemään tutkintoja, ilmiantoja, kyyläystä, urkkimista ja oikeusjuttuja. Se tuttu ihminen voidaan pidättää ihan vierestä…siksi, että hän on sanonut jotain väärää tai ajatellut omilla aivoillaan.

Kun heidät on neutralisoitu ja marginalisoitu ovat kohteena ns. traditionaaliset kristityt, jotka hekin pian todetaan vaarallisiksi vihapuhujiksi. Sitten ovat vuorossa isänmaalliset porvarit ja järkevät demarit (heitäkin on).  Oikeuslaitos löytää myös hyviä syitä kieltää väärien ihmisten ehdokkuudet.

**

Järki voittaa!

Jos nyt sitten kysytään sitä todennäköistä vaihtoehtoa niin uskon siihen, että lopulta järkevät ihmiset kykenevät toteuttamaan hyvää politiikkaa. En usko, että. äärivihreät, hurmahenget, fanaatikot, anttivantit, elefantit,  anarkistit, kreetit tai pleetit kykenevät toteuttamaan omaa visiotaan.

Järki ja demokratia voittavat. Historiamme osoittaa, että suomalaisia on ollut vaikea koskaan saada fanaatikkojen ja väkivaltaa vaativien höyrypää-vogonien kelkkaan. Huutelijat, räyhääjä-petterit ja melskaajat on aina talutettu lavatansseissa alueen ulkopuolelle.  

Joten ennustan, että huolimatta tämän ääri-viherhallituksen yrityksistä kansanvalta voittaa.

Esimerkki:  Kramp on joutunut kovan paineen jälkeen liudentamaan lausuntoaan, ja antaa ymmärtää että Maassen voi jäädä, jos puhuu tulevaisuudessa ”siististi”.

Kyllä se saksalainenkin oppii))) Ja oppii se suomalainenkin.

https://www.spiegel.de/politik/deutschland/cdu-annegret-kramp-karrenbaue...

 

 

 

Arto Luukkanen ma 19.08. 23:59

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44