Blogi: Arto Luukkanen, su 27.10.2019 20:00

Fortum on vaarassa Venäjällä - taas

Minun piti kipittää juuri äsken kirjamessuille mainostamaan uutta tutkimustani KGB:n arkistoista (Suomi hajoavan imperiumin sylissä/Otava) mutta jäin kiinni nettiin.

Ja syystä.

Zavtra-nimisessä lehdessä Mihail Hazin-niminen kirjoittaja oli kirjoittanut yhden pääkirjoituksista (23.10 2019 –http://zavtra.ru/blogs/o_posledstviyah_reform_chubajsa), jossa hän ihmetteli sitä ”miksi me olemme valmiit antamaan meille tärkeät kaasuvarat lojaalien saksalaisten käsistä epälojaaleille suomalaisille?”. Venäläiset ovat kuulemma joutuneet ”oikein hölmöön tilanteeseen” suomalaisten ja saksalaisten energiayhtiöiden välisessä konfliktissa.

Venäläisten hölmö tilanne?

Kirjoittaja kertaa hyvin lyhyesti Venäjän energiapolitiikan historian, jossa hän vyöryttää Anatoli Tšubaisin päälle vastuun siitä, että sähköntuotannon infrastruktuureja on annettu ulkomaisten yhtiöiden omistukseen. Tässä hän viittaa myös Fortumin ostamaan Uniperiin, joka on hankittu 49,9-prosenttisesti suomalaisen yhtiön käsiin. Sen tarkoitus on myös nostaa osuus määrääväksi 70%-seksi, johon tarvitaan kuitenkin Venäjän hyväksyntä Uniperin Venäjän-omituisuuksien vuoksi.

Kirjoittajan juttu muuttuu tässä kohtaa syyttäväksi ja hän viittaa siihen, että Venäjä on samalla luovuttanut tärkeitä kansallisia omistuksia ”liberaalille atlantiselle lobbylle” joka kannattaa mitä tahansa russofobista aktiivisuutta. Siihen kuulemma kuuluvat näkyvästi vihreät liikkeet, joiden vaikutusvallan Suomessa ilmoitetaan koko ajan kasvavan.

Jokapuolella russofobeja

Hazinin henkilökohtaisen mielipiteen mukaan on vaarallista, jos ”maallemme vihamieliset voimat” saavat haltuunsa energiasektorin ja esimerkiksi sulkevat hiilivoimalat remontoinnin perusteella tai jättäisivät käyttämättä venäläisiä kuljetus- ja varastointikanavia. Tämä näyttää heijastavan venäläisten pelkoja siitä, että Suomi on vihreän vaikutuksen ja USA:n painostuksesta suosimassa läntisiä energiavaroja ja siksi voisi ryhtyä sabotoimaan Venäjän energiainfraa. Erityisesti Nordstream 2-hankkeessa.

Suomen ja USA:n ”liberaali ystävyys”

”Liberaali ystävyys” Suomen ja USA:n välillä johtaisi siihen, että Suomi voitaisiin painostaa vahingoittamaan Venäjän kaasukauppaa.

Kirjoittajan vihjaa samalla, että lakimuutoshanke Venäjällä olisi tapahtumassa suomalaisista lahjuksista. Kirjoittaja myös väittää, että Fortumin Venäjän tytäryhtiön toimintaa johtaa henkilö, jolla on USA:n kansalaisuus (!?). Kirjoittaja haastaa lopulta venäläiset miettimään valintaa kansallisen energiapolitiikan ja USA:n etujen puolustamisen välillä.

Suomalaisten veronmaksajien rahat vaarassa – taas!

Suomalaisten omistusta on arvosteltu enemminkin. Edellinen näistä hyökkäyksistä tapahtui vuonna 2018 kun Venäjän hallituksen virallisessa Rossijskaja Gazeta -lehdessä julkaistiin kirjoitus, jossa kerrottiin suomalaisesta energiaomistamisesta tulleen uhan Venäjän kansalliselle turvallisuudelle.  Kirjoittajana oli eräs herra Mihail Deljagin.(https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/253937-venalaista-rahahtelya-ja-suomen-paattomat-paattajat/).

Ongelman ydin on siinä, että suomalaiset veronmaksajat ovat Fortumin johdon kautta investoineet valtavasti Venäjälle. Fortum kiinnitti aikoinaan Ural-kauppojen vuoksi Venäjällä kiinni 5 miljardia euroa, joista 2,5 miljardia oli kauppoihin sisältyneitä investointivelvoitteita.

Kauppa ei ollut lainkaan riskitön; kyse oli valtavan suuresta investoinnista, jonka piti maksaa itsensä takaisin pitkän ajan kuluessa. Siihen sisältyi poliittinen riski, josta ei saanut puhua. Investointien maksumiehinä olimme me – suomalaiset sähkönkuluttajat. Zavtran blogi kertoo siitä, että tämä riski on olemassa Venäjän sisäpoliittisten ristiriitojen vuoksi ja sen mahdollisuus kasvaa. Osoittautuuko investointi lopuksi samanlaiseksi syvätyperyydeksi kuin esimerkiksi UMTS-kaupat (Kokoomuksen Olli-Pekka Heinonen) tai Carunan myynti (tulevaan presidentinvaaliin valmistautuva Pekka Haavisto)?

Venäjällä omistaminen on vielä problemaattista ja järjestelmä perustuu ”sulttaanin armoon”. Mikä olet armoissa omistat mutta jos teet väärin tai jos sulttaani sattuu haluamaan sinun omistustasi niin hyvästi vain! Kirjoitin tästä uhasta jo aikoinaan kirjassa ”Kuka omistaa Venäjän”. 2011 kirjoittaessani tutkimuksen: ” Kuka omistaa Venäjän?: Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä” (WSOY). (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000126387.html; https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=134359; https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1992023-arto-luukkanen-varoittaa-sijoituksista-venajalle;  https://keskustelu.suomi24.fi/t/8476061/tutkija-varoittaa-fortumin-venaja-sijoitus).

Kuka kirjoitti ja miksi?

Suomalaiset voivat tietysti Paasikiven tavoin iloita siitä, että kirjoittaja oli vain ”pieni venäläinen”. Kyseinen kirjoittaja on työskennellyt 1990-luvulla taloudellisissa virastoissa ja presidentinhallinnossa. Vuonna 1997 hän joutui vaikeaan konfliktiin vallan kanssa kun vastusti liikkeellä olevan rahan määrän vähentämisestä (talouskriisi). Sen jälkeen toiminut lehdissä ja mediassa ns. patrioottisena talousmiehenä ja ennustellut dollarin imperiumin alkamista. Näyttää selvästi, että hänellä on intressinä puolustaa Venäjän kartelliviraston ”isänmaallisia tahoja” ja mahdollisesti myös Uniperiä (lojaalit saksalaiset).

Mitä tehdä?

Fortumin omistukset ovat Venäjällä aina vaarassa niin kauan kun poliittinen oikeudenkäyttö on vallassa. Siitäkin huolimatta, että parhaillaan Putinin hallinnossa onkin vallassa myötämielinen päälinja. Lakimuutos on ehkä mahdollista saada mutta on selvää, että Fortumin asema herättää kateutta niin saksalaisissa kuin myös ”patrioottisissa venäläisissä”.

Kysymys kuuluu: miten suomalaisten omistajien edut turvataan jos Venäjän valtio konfiskoi Fortumin omistukset? Olemmeko siellä panttivankeina vai teemmekö hyvää bisnestä?

Siiten ei kukaan meidän poliitikoistamme osaa vastata.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

 

 

Arto Luukkanen su 27.10. 20:00

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Ruotsi harhoissa, Putin koronassa ja Suomi eksyksissä?

ma 06.04. 22:38

Presidentti Niinistö voi pelastaa Suomen

to 02.04. 22:54

Hengityskoneita lisää! Missä Valmet?

ma 30.03. 23:08

Hätätilahallituksen paikka?

pe 27.03. 01:18

Melkein perussuomalainen Sanna

ma 23.03. 23:18

Ohisalon "idee fixe" ja Suomistanin kutsuhuuto

ke 18.03. 22:26

Marinin hallitus kasvatti viikossa rintakarvat! Kyllä Suomi selviää!

ma 16.03. 23:24

Viesti Suomen historian avuttomimmalle hallitukselle!

ke 11.03. 22:08

Kansallinen rukouspäivä Sanna Marinin hallituksen puolesta!

ti 10.03. 23:25

Timo Harakka: hurmaava hellapoliisi ja "autottoman Siperian" suunnittelja

su 08.03. 18:37

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

to 02.04.2020 22:56

Professorin Ajatuksia

Minä ja Pentti Linkola

ma 06.04.2020 22:36

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04.2020 16:17

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04.2020 14:40

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Ruotsi harhoissa, Putin koronassa ja Suomi eksyksissä?

ma 06.04.2020 22:38

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Sosiaali- ja terveysministeri(ö) pakoilee vastuuta

ke 08.04.2020 11:29

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Pelastetaan saksalaiset pankit?

ti 07.04.2020 14:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Vasemmuuden ongelmia

ma 06.04.2020 22:37

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19