Blogi: Arto Luukkanen, pe 01.11.2019 23:02

Thuringenin vaalit ja viimeisen natsikortin metsästys

Suomi on EU:ssa aina nöyrästi peesannut Saksan poliittista johtoa. Berliiniä on kuunneltu aina hallituspohjan hyväksymiseen saakka. Jos arvot ovat olleet väärät, ts. Saksan etujen vastaiset, ei hallitukseen ole ollut asiaa.

Saksan eilinen Thüringenin vaali osoitti, että aika on muuttumassa sillä suuri koalitio on hajoamassa.

CDU, jonka ennen vaaleja arvopohjalehdistö oli nostanut ”tulevaksi pääministeripuolueeksi ” kärsi kaikkien aikojen tappion. 11,7 prosentin menetys pudotti sen yhdellä iskulla suurimmasta puolueesta kolmanneksi vassarien ja AfD:n jälkeen! ”Väärän arvopohjan” puolueitten yhteinen ääniosuus oli 53%. Saksan CDU:n hallituskumppani demarit menetti sekin 4,2% päätyen perustamisosavaltiossaan 8,2% pohjanoteeraukseen!

Paikallinen CDU-johtaja oli ennen vaaleja suuriäänisesti julistanut, ettei mene hallitukseen kummankaan näiden ”kerettiläispuolueiden” kanssa.

Nyt kelpaavat myös diktatuuri-kommunistit!

Nyt ääni on kuitenkin muuttunut kellossa.

Tänään hän on antanut ymmärtää, että mitäs minun eilisistä puheistani… Nyt ovat vassarit äkkiä kelpaamassa CDU:lle hallituskumppaniksi, vieläpä johtopuolueeksi. Niin, arvopohja se on luja asia: siitä ei voi tinkiä koskaan! Puhtaan demokraattiseen AfD:hen verrattuna Itä-Saksan vassarit ovat yksinkertaisesti uudelleenkastettu DDR:n ”Sosialistinen yhtenäisyyspuolue” eli kommunistidiktatuurin kapellimestari (https://www.spiegel.de/politik/deutschland/thueringen-cdu-landeschef-mike-mohring-offen-fuer-zusammenarbeit-mit-der-linken-a-1293616.html).

Nykyajan noitavainot – natsiksi julistaminen!

Saksan uusimman kehityksen erikoispiirre on ollut, että CDU/CSU on siellä heittäytynyt vielä röyhkeämmin ”arvopohjaiseksi” kuin edes vihervasemmisto. Juuri Thüringenissä tämä kaksikko julisti AfD:n paikallisjohtajan suoraan natsiksi!

Thüringen on kuitenkin vain osa Saksaa hallitsevan suuren pankkirahan valtasysteemin kriisiä. ”Suuren koalition” yhteishallitus on tosin tähän mennessä jo kuin ihmeen kaupalla selvinnyt kaikista kriiseistään hengissä -vaikkakin tuskin kunnolla toimintakykyisenä. Koko maassa vielä CDU:takin nopeammin romahtava SPD on valitsemassa uutta puheenjohtajaa riitelystä hatkat ottaneen tilalle. Jäsenäänestyksen ensimmäisellä kierroksella sai valtiovarainministeri Scholz vain 23% äänistä kun taas lähes tuntematon hallituskriittinen Walter-Bojans pääsi 21%. Koska väistyvistä ehdokkaista pääosa on hallituskriittisiä, on varsin todennäköistä, että valtiovarainministeri on matkalla tappioon. Runneltu ja lamaantunut hallitus lienee siis viimein lopputaipaleella, mihin viittaa myös uusi hallituksensisäinen tappelu Syyrian-linjauksista.

Näyttää siltä, että edessä ovat uudet vaalit.

Mitä suuren koalition hajoaminen merkitsee?

Jos näin käy niin Saksan pitkä, puolentoista vuosikymmenen taistelu suurpankkien EU:n puolesta on kääntymässä tappioon. Taistelu matalien palkkojen, siirtolaispakolaisvirtojen, kurjistavien säästöleikkausten ja äärioikeistohysterian puolesta kansallisvaltiollista suvereniteettia ja oikeusvaltiollisuutta vastaan näyttää epäonnistuneen.

Macron ”persuuntuu”

Yllättävää kyllä Ranska, joka ennen tätä alistui nuristen mutta tottelevaisena seuraamaan Saksaa, on nyt vastahakoinen kumppani EU:ssa. Keltaliiviprotestit pelästyttivät Macronin. Tulevaisuuden tuulia haisteleva presidentti Macron on alkanut Marie Le Penin Kansallisen rintaman menestysten painostamana ja rohkaisemana omaksumaan ”kansallisia” aatteita. Vain viikko sitten Ranska kaatoi Saksan suunnitelman aloittaa EU:n jäsenneuvottelut Albanian ja Makedonian kanssa. Macronin perustelu, että näistä lähtee jo nyt liikaa pakolaisvirtoja Eurooppaan, oli erityisen merkittävä (https://www.spiegel.de/politik/ausland/eu-gipfel-jean-claude-juncker-umgang-mit-balkanstaaten-historischer-fehler-a-1292258.html).

Macronista näyttää tulevan persu?

Edessä on Merkelin viimeinen taisto

Saksassa on siksi edessä ”Merkelin viimeinen taisto”. Hallitsevat mutta epäsuositut puolueet käyvät nyt vastustajan kimppuun entistäkin härskimmin ja ärhäkämmin katkeraan loppuun saakka. Parin viime vuoden aikana on Saksan hallituslinja vain kiristänyt vanhoja virheitään. Koko Euroopalle turmiollista kuristus-säästöpolitiikkaa on vain kovennettu, siirtolaisuutta vauhditetaan ja pahimpana kaikesta ollaan luopumassa kokonaan oikeusvaltiollisista periaatteista. Mielivaltaisella ”arvopohjalla” on ehkä mahdollista julistaa oppositioedustajat yksinkertaisesti natseiksi ja käynnistää salaisen palvelun mielipidepuhdistuksia väärinajattelua kohtaan. Ehkä tiedossa on provokaatioita ja jostain paljastuu ”äärioikeistoterroria”?

Mutta rajoille on jo päästy. Kansaa ei enää onnistu tarpeeksi pelotella ja koko hallitussysteemi on ajautumassa samanlaiseen kaaokseen kuin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.

Thüringenin osavaltiovaalien eiliset tulokset olivat triumfi CDU:n, Saksan kokoomuksen oksennuskampanjan kohteeksi joutuneelle AfD:lle ja sen lievemmin mollaamalle vasemmistoliitolle. Suuri Koalitio on lopussa.

Meillä Suomessa vanhojen puolueiden johtajat haistelevat nyt terheästi etelätuulta.

Ehkä mekin voimme tällä tavalla pysäyttää Perussuomalaiset?

Miltä tämä kuulostaa, toveri Ohisalo? Ruvetaanko natsittelemaan ja rasistelemaan oikein ramakasti?

 

 

Arto Luukkanen pe 01.11. 23:02

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44