OHISALO-OPPI
Maailma on täynnä doktriineja ja oppilauselmia. Yleensä niissä on mahdottomia asioita.
Suomen hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo julisti äskettäin oman oppinsa. Sekin on aivan mahdoton mutta voittaa kaikki maailman doktriinit…sillä se on maailmanennätys.
Ohisalo politikoi itsensä ja Suomen maailman kartalle.
Lyhyesti: Ohisalo-oppi ohittaa suomalaisen lainsäädännön ja sälyttää Suomen valtiolle mahdottomia vaatimuksia.
Ohisalon oppi kuuluu jotenkin näin:
”Jokainen ulkomaalainen, joka on laskenut jalkansa Suomen maaperälle ja sanonut sanan ”asylym” on Suomen valtion erityisessä suojeluksessa. Suomi ei voi näihin ihmisiin enää soveltaa suvereenina valtiona hyväksymiään päätöksiä eikä ole enää suvereeni näihin nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä nauttivat ns. extra-territoriaalisia oikeuksia (vrt. esim. 1800-luvun Kiina ja ulkomaalaiset) suomalaisiin nähden. Suomen velvollisuus on elättää nämä ihmiset ja huolehtia myös siitä, että nämä eivät saa joutua onnettomuuden tai kuolemanvaaraan meillä tai edes mennessään vapaaehtoisesti ulkomaille. Siitäkin huolimatta, että he ovat vapaaehtoisesti palanneet omaan kotimaahansa tai ovat lomalla siellä samalla kun odottavat turvapaikkapäätöstä”.
Erityistä huomiota herättää se, että Suomen olisi huolehdittava näiden ihmisten terveydestä ja kohtalosta niin, että suomalaisen oikeusvaltion on rangaistuksen uhalla suojeltava kaikkein tärkeimmän oikeuden eli elämän turvaamista.
Suomen valtio antaa näin retvakan henkivakuutuksen kaikille tulijoille.
Rouva Ohisalo ja vetovoimatekijöiden maailmanennätys
Kunhan translate-google kone selvittää perinpohjin ulkomaalaisille ihmiskauppiaille Ohisalon käsittämättömän oppirakennelman, alkaa tänne pohjan perukoille pahempi ryntäys kuin vuonna 2015.
Juha Sipilän tekopyhä oman kodin lahjoittamislupaus (jota hän ei pitänyt) ja Petteri Orpon farisealainen rasismi-uhkaus niille, jotka epäilevät tänne tulijoiden motiiveja eivät ole tähän verrattuna enää mitään.
Tähän saakka tulijoille on luvattu Tuhannen ja Yhden Yön riemuja mutta nyt tarjotaan kuolemattomuutta tai ainakin omaisille kivoja korvauksia siitä, jos ihmiselle sattuu jotakin.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että Ohisalon lausuma on jonkinlainen karnevaalipila. Että tämä vähän kireän epävarmalta ja hermostuneelta vaikuttava ministeri yrittää keventää ympärillään olevaan tosikkomaisuuden auraa ja vain parodioi oman puoleensa älyttömimpiä käsityksiä.
Mutta ei se ollutkaan vitsi.
Ohisalon esityksessä oli moraalista syväpöyristymistä ja hyve-signaloivaa rintaanlyömistä vähän kuin rokokoo-näytelmässä jossa nenäliina tippuu lattialle ja aatelismiehet eivät halua nostaa sitä ylös. ”Voi kauheeetaa….voi kamalaaaaa…..hei katsokaa mua….tämä pitää tutkiaaaaa….demlaaati demlaati demlaati demlaa….”
Epäilen Ohisaloa siitä, että hän ei noudata ministerivalansa sisältöä
Epäilen, että ministeri Ohisalo a) rikkoo tietoisesti suomalaista lainsäädäntöä ja pyrkii poliittisesti estämään sovittuja sovittujen päätösten toteutumisen. Samalla epäilen, että Ohisalo b) on yksinteoin ja tietoisesti halukas tuhoamaan Suomen lainsäädännön suvereenisuuden ts. käy maamme lakiemme kimppuun raivokkaasti. Aikoinaan sortokautena kenraalikuvernööri Bobrikov toimi parhaansa sen puolesta, että Suomen lait olisivat alisteisia Venäjän valtakunnanlainsäädännölle. Totean myös hämmästyneenä ja surullisena sen, että Ohisalon lausuma on c) vetovoimatekijöiden maailmanennätys. Mikään ja kukaan ei ole tässä maailmassa taannut vielä kuolemattomuutta tai sitä, että onnettomuuden tullessa omaiset ovat oikeutettuja saamaan korvauksia. Edes uskonnot eivät lupaa kuolemattomuutta muualla kuin siinä toisessa elämässä. Kukaan ei ole vielä luvannut sitä ikuista elämää lakien voimalla – tähän saakka.
Lyhyesti: henkisellä tasolla Ohisalon-oppi on Suomen antautumisilmoitus.
Se kertoo kaikille sen, että me emme ole kiinnostuneet valtiona omista kansallisista eduistamme tai siitä, että täällä Suomessa olevat henkilöt – niin kansalaiset kuin muut – olisivat lain edessä yhdenvertaisia.
Mistähän löytyisi se 10 hengen kansanedustajien joukko, joka kyselisi Ohisalon opin yhteensopivuutta hänen ministerinasemaansa kanssa?
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Presidentit Andrew Jackson, James Polk ja Donald Trump
su 23.03.2025 09:51Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Avoin kirje Helsingin Sanomien toimittaja Heli Saavalaiselle: Jätit mainitsematta, että Italian kierrätyspolttoainetuonnin taustalla on valtava vihreän kiertotalouden aiheuttama ympäristökatastrofi
la 05.04.2025 13:55Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Altistaako liberaali seksuaalikasvatus nuoria seksuaaliselle hyväksikäytölle?
la 05.04.2025 10:33Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44