Katselin tässä joulun pyhinä amerikkalaisen Stephen Colbertin showta. Kokemus oli kiva. Meillä Suomessa ei ole poliittista satiiria. Elämme tiukkapipoisuuden ja poliittisen totisen vihan aikaa.

Oli siksi mukava naureskella ja lepuuttaa ajatuksia.

Höristin kuitenkin korviani yhden kerran. Colbertin eräs monologi kertoi, että Suomessa on ”vaalien jälkeen” tullut valtaa maailman nuorin pääministeri Sanna Marin. Kyse oli selvästä virheestä sillä ulkomailla ei ymmärretä suomalaisen politiikan kiemuroita. Suomi tuli ”maailman kartalle” ja Marinia ihasteltiin. Koomikko Colbert antoi kuitenkin ymmärtää että Suomessa oli ollut vaalit ja Marin oli tämän kamppailun voittaja.

Suuressa maailmassa pidetään itsestäänselvyytenä, että pääministeriksi tullaan vaalien jälkeen.

Meillä ei.

Mikä se demokratian legitiimisyys oikein on?

Kyseessä on sana, joka tarkoittaa poliittisen vallan oikeutta ja auktoriteettia ts. mistä valta ammentaa oikeutuksensa.

Länsimaiset kuninkaat katsoivat olevansa oikeutettuja hallitsemaan ”Jumalan armosta”. Kiinalaisilla oli taas vanhastaan ajatus Taivaan valtuutuksesta, jonka hallitsija menetti jos toimi väärin (kt. Shaang vs. Zhou dynastia).

Demokratiassa kyse on paljon arkipäiväisemmästä asiasta. Kansanvallasta.

Ei Jumalasta tai Taivaan mandaatista vaan ihmisten sopimuksesta. Kumpikaan osapuoli ei saa rikkoa sopimusta.

John Locke määritteli sen niin, että hallitus ei ole legitiiminen jollei sillä ole hallittavien suostumusta. Hallituksen poliittinen arvovalta oli hänen mukaansa riippuvainen siitä, että se on saanut vaaleissa mandaatin toimilleen.

Meillä hiljaittain omaksuttu ajatus pääministeri-puolueesta nojautuu tähän ajatukseen – voittaneen ja suurimman puolueen johtaja on itseoikeutettu pääministeriehdokas. Vuoden 2019 vaaleissa se oli Antti Rinne.

Ei Sanna Marin.

Marinin hallitus kohtaa ns. legitiimisyyskriisin

Kysymys on tärkeästä asiasta.

Demokratian voima on siinä, että sen avulla yhteiskunta kykenee selviämään vaikeistakin ajoista ja koettelemuksista.

Meillä on kuitenkin pääministeri, jota ei ole äänestetty pääministeriksi.

Jukka Seppinen on puhunut ”palatsivallankumouksesta”.

Sanna Marinin hallitusta voi siksi kohdata ns. legitiimisyyskriisi.

Se tarkoittaa sitä, että hallitus kohtaa keväällä kovan todellisuuden. Samalla kun se pyrkii kovin kunnianhimoisiin saavutuksiin, törmää se kansalaisten kasvavaan epäluottamukseen.

Kansalaiset kysyvät itseltään: ”millä oikeudella nämä oikein istuvat ministeri-audin kyydissä? Eihän tätä Marinia ole valittu pääministeriksi vaaleissa…?”.

Marin on saanut luottamuksen ainoastaan hyvä-medialta.

Kaiken maailman karvaloilta.

Ei kansalta.

PS. Asetin kommentoinnin pois ilmeisen epäasiallisen somemölisijä-köörin takia. He voivat vaikka perustaa kerhon ja keskustella siellä. Harmi, että asialliset keskustelijat kärsivät tästä mutta tämän on Uuden Suomen nykyisen toimituksen linja. Ehkä sitä voisi muuttaa? Laittakaa palautetta Markulle – ehkä se journalistinen omatunto herää joskus??))