Blogi: Arto Luukkanen, ma 30.12.2019 00:09

Onko Sanna Marinin hallitus legitiimi?

Katselin tässä joulun pyhinä amerikkalaisen Stephen Colbertin showta. Kokemus oli kiva. Meillä Suomessa ei ole poliittista satiiria. Elämme tiukkapipoisuuden ja poliittisen totisen vihan aikaa.

Oli siksi mukava naureskella ja lepuuttaa ajatuksia.

Höristin kuitenkin korviani yhden kerran. Colbertin eräs monologi kertoi, että Suomessa on ”vaalien jälkeen” tullut valtaa maailman nuorin pääministeri Sanna Marin. Kyse oli selvästä virheestä sillä ulkomailla ei ymmärretä suomalaisen politiikan kiemuroita. Suomi tuli ”maailman kartalle” ja Marinia ihasteltiin. Koomikko Colbert antoi kuitenkin ymmärtää että Suomessa oli ollut vaalit ja Marin oli tämän kamppailun voittaja.

Suuressa maailmassa pidetään itsestäänselvyytenä, että pääministeriksi tullaan vaalien jälkeen.

Meillä ei.

Mikä se demokratian legitiimisyys oikein on?

Kyseessä on sana, joka tarkoittaa poliittisen vallan oikeutta ja auktoriteettia ts. mistä valta ammentaa oikeutuksensa.

Länsimaiset kuninkaat katsoivat olevansa oikeutettuja hallitsemaan ”Jumalan armosta”. Kiinalaisilla oli taas vanhastaan ajatus Taivaan valtuutuksesta, jonka hallitsija menetti jos toimi väärin (kt. Shaang vs. Zhou dynastia).

Demokratiassa kyse on paljon arkipäiväisemmästä asiasta. Kansanvallasta.

Ei Jumalasta tai Taivaan mandaatista vaan ihmisten sopimuksesta. Kumpikaan osapuoli ei saa rikkoa sopimusta.

John Locke määritteli sen niin, että hallitus ei ole legitiiminen jollei sillä ole hallittavien suostumusta. Hallituksen poliittinen arvovalta oli hänen mukaansa riippuvainen siitä, että se on saanut vaaleissa mandaatin toimilleen.

Meillä hiljaittain omaksuttu ajatus pääministeri-puolueesta nojautuu tähän ajatukseen – voittaneen ja suurimman puolueen johtaja on itseoikeutettu pääministeriehdokas. Vuoden 2019 vaaleissa se oli Antti Rinne.

Ei Sanna Marin.

Marinin hallitus kohtaa ns. legitiimisyyskriisin

Kysymys on tärkeästä asiasta.

Demokratian voima on siinä, että sen avulla yhteiskunta kykenee selviämään vaikeistakin ajoista ja koettelemuksista.

Meillä on kuitenkin pääministeri, jota ei ole äänestetty pääministeriksi.

Jukka Seppinen on puhunut ”palatsivallankumouksesta”.

Sanna Marinin hallitusta voi siksi kohdata ns. legitiimisyyskriisi.

Se tarkoittaa sitä, että hallitus kohtaa keväällä kovan todellisuuden. Samalla kun se pyrkii kovin kunnianhimoisiin saavutuksiin, törmää se kansalaisten kasvavaan epäluottamukseen.

Kansalaiset kysyvät itseltään: ”millä oikeudella nämä oikein istuvat ministeri-audin kyydissä? Eihän tätä Marinia ole valittu pääministeriksi vaaleissa…?”.

Marin on saanut luottamuksen ainoastaan hyvä-medialta.

Kaiken maailman karvaloilta.

Ei kansalta.

PS. Asetin kommentoinnin pois ilmeisen epäasiallisen somemölisijä-köörin takia. He voivat vaikka perustaa kerhon ja keskustella siellä. Harmi, että asialliset keskustelijat kärsivät tästä mutta tämän on Uuden Suomen nykyisen toimituksen linja. Ehkä sitä voisi muuttaa? Laittakaa palautetta Markulle – ehkä se journalistinen omatunto herää joskus??))

 

 

Arto Luukkanen ma 30.12. 00:09

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44