Kuten viikonloppuna tuumailin, Saksan poliittinen järjestelmä joutui maanjäristyksen uhriksi (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/padot-murtuvat-saksassa-eristamispolitiikka-lopussa/).

Ja niinhän siinä sitten kävi: Saksan kristillisdemokraattien puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer alias ‘AKK’ luopui kansleriehdokkuudestaan ja erosi.

Thüringenin poliittinen kriisi vaati toisen uhrinsa.

Eroaminen johtui siitä, että CDU-puolueen keskusjohto menetti arvovaltansa. Erityisesti AKK:n sekaantuminen herätti arvostelua ja ankaraa kritiikkiä omien keskuudessa. Toisaalta hän oli myös sijaisuhri, sillä kansleri Merkeliä kritisoitiin ankarasti. ”A lady-in-waiting” sai mennä. Ei kansleri.

CDU:n johto joutui omaan ansaansa. Se yritti eristämiskuvioillaan, pehmeämmin Linke’n, kovemmin AfD:n kanssa kaataa vakavan kritiikin, mutta pilkka osui omaan nilkkaan. CDU ei hallinnut irti päästämiään poliittisia voimia.

Pahempaa on tiedossa – CDU:n sisäinen kädenvääntö jatkunee vielä pitkään Saksassa.

Puolue joutuu valitsemaan nyt uuden puheenjohtajan ja tulevan kanslerin. Tulijoita on jonoksi asti: Friedrich Merz, joka hävisi viime puheenjohtajavaalit on valmiina. Hän näyttää olevan myös valmis sivuuttamaan Merkelin. Myös Nordrhein-Westphalen’in pääministeri Armin Laschet on valmiina ja samoin baijerilainen Markus Söder.

Se, kuka tulee seuraajaksi on hyvin tärkeää – mutta ei kuitenkaan tärkeintä.

Thüringenin poliittinen kriisi jatkuu eikä helpotu. Päinvastoin se ajutunee poliittiseen umpikujaan entistä tiukemmin. Seuraavaksi epäilemättä kysellään kansleri Merkelin aseman oikeutusta: mikä antaa hänelle oikeuden olla kansleri, vaikka hän ei ole puoluejohtaja? Miksi hänen sekaantumisensa paikalliseen politiikkaan oli ihan ok mutta AKK:n toiminta ei? Jos puoluejohtajaksi tulee Merz, merkitsee se ilmeisesti prosessin käynnistämistä Merkelin kaatamiseksi. CDU:n riveistä on kuultu, että AfD:n eristämispolitiikkaa on vaikeampaa perustella. AfD ei olekaan natsipuolue eikä ”paholainen”. Ei heillä ole SA-liikettä mukiloimassa ihmisiä ja he tuomitsevat väkivallan. Toisaalta Linkelle läheinen Antifa on kyllä olemassa eikä sen toimintaan oikein puututa.

Nyt Merkelin asema on vaakalaudalla ja kaikki tulevat puoluejohtajakandidaatit joutuvat kysymään: jatkuuko Angie-tädin ”deedeeärräläinen” komento? Luopuuko Vanha Emäntä kanslerin virasta edes vuonna 2021? Kääntyykö Saksa enemmän kansalliselle linjalle konservatiivisemman CDU-johtajan kanssa? Minkälaista Eurooppa-politiikkaa noudatetaan mm. Suomen suhteen?

Suomen nykyiselle poliittiselle eliitille tämä Saksan ”interregnum” on tuottaa pääkipuja.

Mitä linjaa seurata? Ketä totella? Kenelle heiluttaa häntää? Meillähän on jo omaksuttu ”AfD paha – PS paha” slogan. Entäs jos CDU:n tuleva johtaja ottaakin neutraalimman linjan?

Suomen herroja ottanee merkeleesti päähän?