Blogi: Arto Luukkanen, su 03.02.2019 21:57

Todisteet eduskunnan harhauttamisesta GCM-asiassa

Suomi hyväksyi Marrakeshissä joulukuussa 2018 YK:n massamaahanmuuttosopimuksen (GCM). Sitä vastustaneet tahot pitivät Suomen menettelytapaa perustuslain vastaisena – eduskunnalle ei annettu mahdollisuutta käsitellä tätä paperia suuressa salissa.

Muodollinen syy oli se, että kyseessä ei ollut juridisesti sitova sopimus.

Keskustelu GCM-sopimuksesta huipentui oikeuskanslerin toteamukseen siitä, että YK:n siirtolaisuusasiakirja GCM ei ole valtiosopimus, joka olisi pitänyt saattaa eduskunnan hyväksyttäväksi. Näin ollen valtioneuvosto ei menetellyt väärin, kun asiakirjaan liittymistä ei käsitelty eduskunnassa.

Ulkoministeri Timo Soini toisteli vastauksessaan edustaja Laura Huhtasaarelle seuraavaa: ” Tässähän ei ole kysymys sopimuksesta. Tämä on kansainvälisesti neuvoteltu asiakirja. Väitätte, että sitä ollaan allekirjoittamassa jossakin. Ei sitä olla allekirjoittamassa. Se menee normaalin YK-menettelytavan mukaan YK:n yleiskokoukseen päätöslauselmamenettelyllä äänestykseen. Pitäisi tietää tosiasiat, kun näitä asioita tuo esille ja kysyy.”

Tosiasiat Saksasta

Saksan lehdistö on kuitenkin paljastanut dokumentteja, joiden mukaan Saksa muotoili tietoisesti GCM-sopimusta sellaiseksi, että se ei periaatteessa sitoisi mitään maata juridisesti -mutta että muotoilu sitoisi sen hyväksyneet maa ”poliittisesti” niin, että ne eivät voisi irrottautua siitä.

Kyse oli tietoisesta petoksesta.

Saksalaisten lähteiden mukaan Saksa ujutti tämän muotoilun sopimuksen laatimisvaiheessa. Syy tähän oli se, että Saksa tiesi miten vaikeaa sopimuksen juridinen hyväksyminen olisi monille maille.

Welt am Sonntag-lehti on saanut haltuunsa Saksan ulkoministeriön osasto  OR07 laatiman 144-sivuisen painotuotteen nimeltään „Liittohallituksen kertomus Saksan Liittotasavallan ja Yhdistyneitten Kansakuntien sekä erillisten, globaalisesti toimivien, YK-systeemin raameissa olevien kansainvälisten organisaatioiden ja instituutioiden yhteistyöstä vuosina 2016 ja 2017”.

Se on kirjoitettu elokuussa ja painettu lokakuussa 2018. https://www.welt.de/politik/deutschland/article184423390/Migration-Deuts...

Dokumentin mukaan on Liittohallitus „edelleen lisää intensivoinut” (weiter intensiviert) toimiaan YK:n ja sen lähijärjestöjen kanssa GCM-sopimuksen ja sen perään laaditun pakolaissopimuksen luomiseksi ja läpilyömiseksi.

Edelleen kerrotaan, että ”Saksa on aktiivisesti ollut mukana omien tekstiehdotusten kanssa molempien sopimusten [„Pakt“ kuten Molotow-Ribbentrop-Pakt -AL] laatimisessa”.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että tämän Saksan UM:n kertomuksen virallisen osan mukaan sopimus on „als rechtlich nicht bindend, aber politisch verpflichtend konzipiert.“ eli „sommiteltu oikeudellisesti ei-sitovaksi, mutta poliittisesti velvoittavaksi“.

Tässä on kumoamaton ja selvä todiste. Suomen eduskuntaa on harhautettu ja sille on isossa salissa valehdeltu.  Ministerin toimesta.

Vasemmistolainen valhepropaganda ja sen juuret

Valheesta ja petoksesta jää aina jäljet, jotka jäivät polttamaan päättäjiä.

Suomalaiseen yhteiskuntaan jäi joulukuun jälkeen epämääräinen tunne siitä, että nyt eduskuntaa vedettiin nenästä. Sopimuksen kierosta hyväksymisestä jäi suomalaiseen demokratiaan hyväksikäytön jäljet.

On hyvin luultavaa, että ulkoministeri ja UM:n virkamiehet tiesivät tästä saksalaisen juonesta ja ymmärsivät liikkuvansa hataralla jäällä. Tai jos eivät tienneet, niin kyse on suunnattomasta poliittisen käsityskyvyn puutteesta.

Uransa päättävälle ulkoministerille eduskunnan harhaanjohtaminen ei ollut ollut kuitenkaan omantunnon asia.  

Se, että asiassa oli jotain hämärää, heijastui myös mediaan, varsinkin vasemmistolaiseen sellaiseen. Tuli tarve osoittaa, että sopimusta vastustavat olivat ”äärioikeistolaisia” jotka käyttivät valeuutisia.

Mielenkiintoisin yritys valkopestä tätä on Turun ja Tampereen yliopistossa toimivien tahojen kirjoitelma: (https://politiikasta.fi/suomalainen-gcm-keskustelu-esimerkki-valeuutisten-vaarallisesta-voimasta/). Näiden skribenttien mukaan: ”Poliittisten päättäjien tulisikin voimakkaammin vastata valheelliseen informaatioon eikä vain tuudittautua ajatuksella, että tällaisten prosessien takana on vain rasistisia liikkeitä tai salaliittoteoreetikkoja…”.

Kansan Uutiset otti tämän kirjoituksen todesta ja alkoi rummuttaa tätä samaa sanomaa (https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4028365-nain-perussuomalaiset-loivat-valeuutiskampanjan-yhdessa-aarikansallismielisten-kanssa). Sen mukaan: ” Tapausten kulku on hyvä esimerkki valeuutisoinnin mekanismeista ja voimasta Suomessakin.”.

Näyttää siltä, että näiden nuorten ja ideologisesti omaa asiaansa ajavien olisi pitänyt ottaa selvää asioista tarkemmin. Ehkä haluttomuus tutkia asiaa puolueettomasti ja tieteen kriteerien mukaan on vaikuttanut näin voimakkaisiin tulkintoihin.

On ikävää, että näitä tarinoita levitetään tieteen arvovallalla ja samalla turhennetaan kansalaisten uskoa tutkimukseen. Ystävällisenä ja hyvää tarkoittavana neuvona näille nuorille Turun ja Tampereen vasemmistoaktivisteille toteaisin: kannattaa tutustua argumentteihin ennen kuin aloittaa oman agendansa ajamisen. Kaikki omaa mielipidettä vastaan olevat argumentit eivät ole aina välttämättä ”äärioikeistolaista vihapuhetta”.  Samoin tutustuminen kansainvälisiin lähteisiin ja niiden argumentteihin auttaa välttämään ylilyöntejä.  

Miten syvällä provinssiaalisessa hyväuskoisuudessa istui ja istuu nimenomaan Suomen vasemmisto ja vihreät, osoittaa että suuri osa Saksan vasemmistoliitosta ja vihreistä oli täysin tajunnut GCM:n turmiollisuuden.

Bundestag’issa Saksan vasemmistoliitto jopa äänesti sitä vastaan ja vihreät tyhjää. Parlamentarismin slummissa Suomessahan ei eduskuntaa päästetty edes äänestämään – jos käytän nyt näiden nuorten tutkijoiden diskurssia - äärioikeistohallituksen juonen takia.

Entä mitä poliittisia seurauksia tästä on?

Mikäli ulkoministeri Timo Soini tiesi tästä saksalaisten harhaanjohtamisesta, merkitsee se sitä, että hän on johtanut harhaan eduskuntaa ja on syytä harkita hänen asettamistaan valtakunnanoikeuteen perustuslain rikkomisesta.

Todisteet ovat selvät!

Ja kaikille kansalaisille: jos et vielä ole allekirjoittanut GCM-kansalaisaloitetta, niin tee se nyt. Jo 21 911 kansaliasta on sen tehnyt!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592

 

 

Arto Luukkanen su 03.02. 21:57

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44