Blogi: Heikki Porkka, su 31.03.2019 18:36

Rakkaudesta isänmaahan

 

Suomesta ei saa tulla Ruotsi, joka Suomesta ajan myötä tulee, jos politiikan suunta ei muutu.

Esittelen seuraavassa tosiasioita Ruotsista, koska maa on ollut vuosikymmenien ajan  Suomen poliittisten johtajien esikuva hyvinvointivaltiosta puhuttaessa.

Olisi toivottavaa, että Suomi matkustaa ainakin maahanmuuttopolitiikan osalta aivan toiseen suuntaan eikä hae sieltä myöskään ilmastopoliittista oppia, joka on Ruotsissa sananmukaisesti  lapsenkengissä.

1. Raiskaukset - Ruotsi on Euroopan mestari

Raiskausten määrä jatkaa kasvuaan Ruotsissa. Vuonna 2018 tehtiin uusi Euroopan ennätys ilmoitettujen raiskausten osalta.

Rikoksentorjuntaneuvosto Brån mukaan vuonna 2018 Ruotsissa ilmoitettiin yhteensä 7 556 raiskausta, joka on uusi Ruotsin ja Euroopan ennätys. Lukema tarkoittaa, että vuonna 2018  toteutui keskimäärin 21 raiskausta joka ainoa päivä.

Vuodesta 1975 vuoteen 2018 mennessä raiskausten määrä on kasvanut lähes 1 700 prosenttia, kun samana aikana raiskausyrityksistä tehtyjen ilmoitusten määrä on kasvanut ”vain” 19 prosenttia.

Vielä joitain vuosia sitten Suomessa ja Ruotsissa väitettiin kivenkovaan, että kyse on ilmoituskynnyksen alenemisesta, vaikka tilastot viittaavat selkeästi siihen, että haitallisella maahanmuutolla (Lähi-itä, Afrikka) ja raiskausten määrän kasvulla on vahva korrelaatio.

2. Koulupalot – Ruotsi on maailmanmestari

Palosuojeluyhdistyksen pääsihteeri Anders Bergqvist on todennut uutistoimisto TT:lle antamassaan haastattelussa, että on vain ajan kysymys milloin Ruotsissa tapahtuu kuolemaan johtanut koulupalo. Bergqvist toteaa, että Ruotsi on maailman ykkönen kouluja koskevien tuhopolttojen suhteen.

Aftonbladetin mukaan koulupalojen määrä kasvaa ja yhä useammin palo on sytytetty tahallaan eli kyse on tuhopoltosta.

Vuonna 2017 Ruotsissa paloi 667 koulussa, joista 429 on todettu tuhopoltoksi. Tuhopolttojen määrä on kasvanut lähes 50 prosenttia kahden vuoden aikana (vuodesta 2015). Vuoden 2015 koulupalojen määräksi tilasto kertoo 532, joista tuhopolttoja 292.

3. Autopalot - Ranska ja Ruotsi Euroopan kärjessä

Viimeisen kymmenen vuoden aikana autojen tahallisten polttojen (tuhopolttojen) määrä on kasvanut 73 prosenttia, uutisoi Expressen 15.8.2018.

Ruotsin Ylen, SVT:n mukaan vuoden 2017 tammikuun ja syyskuun välisenä aikana Ruotsissa toteutui keskimäärin 21 autopaloa päivässä. Vakuutusyhtiöiden yhteiselimen Larmtjänstin tutkimus kertoo, että yli puolet, 54 prosenttia, oli tuhopolttoja. 

Samana aikana (tammikuu – syyskuu 2017) autopaloja oli yhteensä noin 6 000.

4. Ampumistapaukset - Ruotsin ja Pohjoismaiden ennätys (Euroopan ennätys?)

Ruotsi ylsi vuonna 2018 uuteen ennätykseen myös kuolemaan johtaneiden ampumistapausten osalta. Yli 300 ampumisessa kuoli 45 ihmistä ja 135 haavoittui.

Lisähuolta tuottaa se, että ampumisia tapahtuu nykyisin myös pienemmillä paikkakunnilla toisin kuin aiemmin, jolloin ne keskittyivät suuriin kaupunkeihin.

Vuonna 2017 Ruotsissa toteutui 306 ampumistapausta, joissa kuoli 42 ihmistä ja 135 haavoittui.

Kuolemaan johtaneiden ampumistapausten kehitys on ollut varsin nopeaa. Vuonna 2012 ammuttiin kuoliaaksi 17 henkilöä, vuonna 2018 ampumisen seurauksena kuolleita oli jo 45.

5. Kranaatti-iskut - Euroopan ykkönen?

Edellä mainitun (1 – 4) rikollisuuden lisäksi Ruotsi on ollut jo usean vuoden ajan kranaatti-iskujen luvattu maa.

Ruotsissa tapahtui hyvin vähän kranaatti-iskuja ennen Ruotsin vuonna 2012 käynnistämää entistä avoimempaa pakolaispolitiikkaa.

Kranaatti-iskujen määrä vaihteli nollasta kahteen ennen vuotta 2013, jolloin toteutui kolme iskua. Vuonna 2014 määrä nousi jo 13:een.

Huippuvuosi on toistaiseksi ollut vuosi 2016. Euronewsin mukaan vuoden 2016 saldo on 35 iskua, jonka lisäksi poliisi takavarikoi 55 käsikranaattia.

6. Ilmastopolitiikka - hysterian  moottori

Ruotsista puhuttaessa on syytä mainita myös ilmastopolitiikka. Johtavaksi hahmoksi on noussut 16-vuotias Greta Thunberg, jonka järjenvastainen ja suhteellisuudentajun kadottanut logiikka on herättänyt ihastusta monien eurooppalaisten ja suomalaisten puoluejohtajien piirissä.

On perin outoa, että aikuiset suomalaiset kiihkoilevat vakavissaan sen puolesta, että elinolosuhteita ryhdyttäisiin heikentämään radikaalisti, vaikka tosiasiassa suomalaisten tekemisellä tai tekemättä jättämisellä ei ole mitään merkitystä maapallon ilmastollisten muutosten suhteen.

Kauppalehden Tukholmassa vaikuttava kirjeenvaihtaja puki totuuden sanoiksi 30.1.2017 julkaistussa kolumnissa:

”Jo lyhyt kiertomatkailu Intiassa ja varsinkin sen saasteiden myrkyttämässä pääkaupungissa New Delhissä riitti kirkastamaan asian: päästöjen suhteen olemme menettäneet pelin. Mikään ei voi pelastaa ilmastoa, elleivät miljardit ihmiset Aasiassa muuta radikaalisti käytöstään.

Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia ja ne laskevat kuuden prosentin tahtia. Intian päästöt ovat 2,5 miljardia tonnia ja ne kasvavat reilun viiden prosentin tahtia, eli vuodessa yli kaksi kertaa koko Suomen päästöjen verran.

Intian talous kasvaa seitsemän prosentin vauhtia, ja vielä lehmänkakkataloissa asuva agraariväestö keskiluokkaistuu. Veikatkaa, kumpaan suuntaan päästöt kehittyvät. Euroopan komission tutkimuskeskus ennustaa Intian ohittavan 28 EU-maan yhteispäästöt vuoteen 2020 mennessä.”

7. Lopuksi

Jokaisen suomalaisen on syytä toivoa, että kuluvan kevään eduskuntavaalit tuottavat tuloksen, jonka seurauksena Suomi ei seuraa Ruotsin jalanjälkiä maahanmuuttopolitiikassa.

Lisäksi täytyy toivoa, että Suomi saa seuraavaksi hallituskaudeksi poliittiset johtajat, jotka eivät pidä pikkutytön fanaattista höpinää ilmastopoliittisen ajattelunsa mallina.

Uskonnollisten ihmisten on syytä luoda katse kohti taivasta ja rukoilla Jumalaa, ettei tämä jälleen kerran rankaise meitä syntisiä täystolloilla poliitikoilla, joilta puuttuu sekä järki että rohkeus, joiden voimalla puolustetaan omaa kansaa.

Heikki Porkka su 31.03. 18:36

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Paavi Leo XIII:n linja

su 25.05.2025 22:15

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01.2025 00:48

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Matt Goodwinin uusimmat shokkiluvut Ison Britannian väestönvaihdosta

to 03.07.2025 14:24

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44