Yleisradion useiden toimittajien asenteena vaikuttaa olevan se, että suomalaiset ovat lähtökohtaisesti rasisteja ja ympäristötuholaisia, pahimpia koko Euroopan alueella.
En tiedä Euroopasta toista valtiota, jossa valtiollinen media vihjailee ja julistaa päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen omien kansalaisten (pois lukien Ylen toimittajat + muut punavihreää väriä tunnustavat satusedät ja -tädit) olevan rasisteja ja ympäristötuholaisia.
Viime päivinä on syntynyt mielikuva, jonka mukaan raakut ovat Ylen näkökulmasta katsottuna suomalaisia ihmisiä arvokkaampia.
Vai muistaako joku samanlaista päivittäistä myllytystä Ylen lukuisilla kanavilla kuin raakkujen kohdalla on harjoitettu, kun "turvapaikanhakija" on tappanut tai raiskannut suomalaisen ihmisen?
Minä en muista. Itse asiassa, jos oikein tarkasti ajattelen, Yle on pikemminkin pyrkinyt vaimentamaan kohua ja meteliä, kun "turvapaikanhakijat" ovat toteuttaneet väkivaltaisia tekojaan.
Muistatteko Ylen kymmeniä tai satoja lähetyksiä, joissa Ylen toimittaja on vakava ilme kasvoillaan vaatinut hallitukselta toimia, joilla ehkäistään turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia?
Entä muistatteko kuinka monta kertaa Yle on pyytänyt poliitikkoja ja "asiantuntijoita" studioon keskustelemaan siitä, pitäisikö riskivaltioista, erityisesti Lähi-idästä suuntautuvaa maahanmuuttoa ehkäistä, jotta yhteiskuntarauha ja erityisesti naisrauha säilyvät Suomen kaduilla, kujilla ja puistoissa?
En muista ainoatakaan tällaista ohjelmaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
Kun "turvapaikanhakija" on syyllistynyt vakavaan rikokseen (raiskaus, tappo, murha jne.) Ylessä on puhuttu "vain yksittäistapauksista", jonka jälkeen uutisointiin on hakemalla haettu turvapaikanhakijamaahanmuuttajien joukosta yksilöitä, joita on nostettu Ylessä kunniapaikalle.
Ylen esiin nostamia ja lukuisilla ylistävillä artikkeleilla kehumia kunniakansalaisia ovat olleet muun muassa
1) Ahmed Al Chibib, joka nosti kytkintä ja pakeni Suomesta tehtyään sitä ennen lukuisia rikoksia, joita SDP-Turku onnistui salailemaan vuosien ajan,
2) lelusetä Rami Adham, joka on sittemmin saanut lukuisia tuomioita oikeudessa, tuomioita rapsahteli muun muassa veropetoksista, väärennöksistä, dopingrikoksesta, huumausainerikoksesta, kirjanpitorikoksista, kiristyksen yrityksestä, rahankeräysrikoksesta sekä pahoinpitelyistä
3) Husu Hussein, joka on tuomittu kolme kertaa petoksesta,
4) Saido Mohamed, joka käytti sosiaalitoimen Saidon siskolle tarkoittamat 44 000 euroa omiin tarkoituksiinsa, kertoi (Saido) sitä ennen mediassa, ettei tiedä ketään, joka tulisi Suomeen sosiaalietujen vuoksi. Saido oli vuosien ajan yksi Ylen lemmikeistä.
5) Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen, jonka Yle esitteli televisiossa vanhusten ystäväksi (suomalaisen rap-mummon kanssa Ylen ohjelmassa), mutta joka osoitti sittemmin vanhusystävällisyyttään surmaamalla kävelyllä olleen 86 – vuotiaan suomalaismiehen teräaseella Helsingin Puotilan kappelin puistossa.
Yllä olevat ovat vain esimerkkejä ulkomaisista henkilöistä, joista Yle on julkaissut lukuisia ylistysartikkeleita samalla, kun on syyllistänyt suomalaisia rasismista.
Raakuista puheen ollen on tietysti ikävää, että tapahtui se, mitä on kerrottu Ylessä viimeisten päivien aikana noin tuhanteen kertaan, mutta joku tolkku pitäisi olla Ylelläkin kansalaisten manipuloinnissa.
Miksi Yle on vaahdonnut niin painokkaasti raakuista, että on tullut tunne, jonka mukaan raakut valuvat jo korvista ulos?
Veikkaan, en tiedä varmuudella, että Yle haluaa suomalaisten ajatukset pois Ylen törkytoiminnasta, kun se on tieten tahtoen kouluttanut toimittajista aktivisteja, jotka jakavat ihmisiä susiin ja lampaisiin, ei-toivottuihin ja kiva kiva -ryhmään. Teidän rahoillanne, hyvät ihmiset.
Kaikki muistavat varmaan vihreiden luopuneen mediastaan jo muutama vuosi sitten.
Silloin arveltiin, että vihreät eivät enää tarvitse omaa mediaa, koska Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus hoitaa homman vihreän median puolesta.
Yle on ihan itse todistanut moneen kertaan tämän oletuksen faktaksi.
Maaninen raakku-uutisointi on vain häviävän pieni piiru sen rinnalla, millä tavoin Yle on pelotellut suomalaiset ilmastohysteerisiksi. Erityisen harmittavaa on se, millä tavoin Ylen harjoittama manipulaatio on vaikuttanut herkimpiin lapsiin ja nuoriin.
Yle on pienois-Neuvostoliitto Suomen sisällä, sillä niin samantyyppistä manipulaatiota ja yksisilmäistä uutisointia harjoitettiin Neuvostoliitossa, kun siellä pyrittiin ohjaamaan kansalaisten ajattelua.
Rasismista puheen ollen Yle on itse Suomen rasistisin merkittävä media. Tämän oivaltaminen vaatii ymmärryksen siitä, että Ylen harjoittama rasismi, joka pitää sisällään halveksuntaa, suuntautuu toistuvasti omaan kansaan, niihin, jotka maksavat Ylen toimittajien ja johdon palkan. Samalla, kun Yle ylistää vierasta, se usein alistaa suomalaisia mitä erilaisimmilla syytöksillä.
Järjissään olevien suomalaisten harjoittama kritiikki haitallista maahanmuuttoa ja sen tuomia vakavia lieveilmiöitä vastaan on terve ilmiö, ei rasismia, kuten Yle antaa toistuvasti ymmärtää.
Itsesuojeluvaisto ja oman kansan suojeleminen ovat hyviä asioita ja juuri näitä elementtejä Yle pyrkii toiminnallaan ehdollistamaan.
Yle on internationalistinen media, vaikka sen pitäisi olla kansallinen tiedotusväline, joka palvelee niitä, joiden rahoilla se mällää ja joita se moittii.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44