Tekstin sisältö, vaikka käsittelee enimmäkseen historiaan liittyviä asioita, sopii erinomaisesti tähän päivään ja nykyiseen, kovin sotaisaan maailmanmenoon sekä äärivasemmiston ja elokapinalaisten haluun sysätä demokratia syrjään ja vaihtaa tilalle järjestelmä, joka tuo mieleen epämiellyttäviä tuulahduksia lähihistoriasta.

Vanhan ajan rockmuusikot eivät kaihtaneet esittää raamatun tekstiä, jos katsoivat sen sisällön sopivan aikakauden tapahtumiin ja ilmapiiriin.

Boney M:n ”Rivers of Babylon” ja Byrds-yhtyeen ”Turn! Turn! Turn! (To Everything There Is A Season)” pohjaavat sanoituksiltaan raamattuun. Kumpikaan yhtyeistä ei ollut kappaleiden ensilevyttäjä, mutta niiden versiot nostivat laulut maailmanlaajuiseen suosioon.

Rivers of Babylonin levytti ensimmäisenä vuonna 1970 jamaikalainen reggae-yhtye The Melodians, Boney M:n versio sai päivänvalon vuonna 1978.

Turn! Turn! Turn! puolestaan siirtyi ensimmäisen kerran vinyylille yhdysvaltalaisen Pete Seegerin toimesta. Seeger sävelsi Turn!Turn!Turn! – kappaleen vuonna 1959 ja levytti sen 1962. The Byrds teki oman versionsa muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 1965.

Seuraavassa on suomeksi teksti ( Saarnaajan kirja 3: 1 – 8 ), jonka englanninkieliseen vastineeseen Seeger muokkasi sävellyksensä:

”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä ja aika kuolla,

aika on istuttaa ja aika repiä maasta,

aika surmata ja aika parantaa,

aika on purkaa ja aika rakentaa,

aika itkeä ja aika nauraa,

aika on valittaa ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,

aika on syleillä ja aika olla erossa,

aika etsiä ja aika kadottaa,

aika on säilyttää ja aika viskata menemään,

aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,

aika olla vaiti ja aika puhua,

aika rakastaa ja aika vihata,

aika on sodalla ja aikansa rauhalla.”

Seegerin ja Byrdsin versiossa on alkuperäiseen raamatun tekstiin lisätty loppuun sanat "I swear it’s not too late", suomeksi "Vannon, että se [rauhan saavuttaminen] ei ole liian myöhäistä".

Sopiva viesti myös tähän päivään, aikakauteen, jossa vallanhimon ja / tai ideologian sokaisema hulluus vaivaa useita poliittisia ja uskonnollisia johtajia sekä fundamentaalivasemmistoa, joka pyrkii tekemään uutta nousua ilmastopolitiikan varjolla.

Seeger oli vasemmistoaktivisti (kommunistipuolueen jäsen usean vuoden ajan), jonka aatemaailmaa ja toimintaa en allekirjoita, mutta kuten aina, kukaan meistä ei ole arvoiltaan ja ajatuksiltaan täysin mustavalkoinen.

Seegerin tekemiä ratkaisuja elämän varrella voi sanoa ristiriitaisiksi. Hän esiintyi uransa aikana muun muassa arvostamassaan kommunistisessa Neuvostoliitossa. Ensimmäisen kerran Seeger kiersi konsertoimassa Neuvostoliitossa vuonna 1964 ja toisen kerran kuuden kaupungin kiertueella vuonna 1965. Myöhemmässä vaiheessa hän kääntyi vastustamaan Neuvostoliitossa harjoitettua sosialismia / kommunismia esiintyen Puolan Solidaarisuus-liikkeelle järjestetyssä tukikonsertissa, jossa kansalaisia murhaava ja sortava järjestelmä ja Neuvostoliitto olivat kritiikin kohteena.

Ikävä kyllä, Seeger oli loppuun asti ideologiansa vanki, sillä hän ilmoittautui kommunistiksi vielä elämänsä ehtoopuolella.

Hän on oiva esimerkki fundamentaalisesta ihmisestä, joka sokaistuu uskomaansa ideologiaan niin pahoin, ettei kykene irtautumaan sen imusta, vaikka kaikki kommunismin koelaboratoriot maailmalta kertovat siitä, millä tavoin aate tuhoaa kansalaisten vapauden ja hyvinvoinnin.

Vapaus ja hyvinvointi ovat nimenomaan asioita, joiden kommunistit ovat aina väittäneet tulevan kaikille ihmisille, kun valtiosta tulee kommunistinen.

Neuvostoliitto pursusi erilaisia neuvostoja, joilla uskoteltiin olevan valtaa, vaikka todellinen valta oli vain kommunistipuolueen johdolla, eliitillä.

Entä miten kävi vapauden ja hyvinvoinnin neuvostojen [näennäisen] vallan aikana?

Niskalaukaus, mielisairaala, kotiaresti tai vankila olivat suosittuja vaihtoehtoja kommunistieliitin ehdotuksille toisenlaisia ratkaisuja esittäneille henkilöille. Sananvapaus ja vapaus ylipäätään olivat näennäisiä asioita.

Neuvostoliittolainen sananvapaus kulminoituu erinomaisesti Ugandan diktaattorin Idi Aminin sanoiksi kerrottuun toteamukseen: “There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.” ([Ugandassa] on sananvapaus, mutta en voi taata vapautta puheen jälkeen.)

Neuvostoaikana lähes kaikki Suomen laitavasemmistolaiset järjestöt sisällyttivät nimeensä sanan demokratia. Se tehtiin joko hämäyksen vuoksi tai vaihtoehtoisesti demokratia-sana oli mukana äärivasemmiston järjestöjen nimissä siksi, että höplästä vedetyt ihmiset uskoivat ihan oikeasti olevansa demokratian asialla.

Neuvostojen valta on myös tänä päivänä tapetilla olevan Elokapinan tavoite. Elokapina haluaa perustettavaksi erillisen kansalaisfoorumin mukaan valtiolliseen päätöksentekoon ja aivan samaa haluaa myös äärivasemmistoon ja vasemmistonuoriin linkittyvä vasemmistofoorumi. Eräänä olennaisena seikkana on, että foorumi valitsisi itse asiantuntijat, joita se haluaa kuunnella.

Foorumien (neuvostojen) muodostamisen päämääränä vaikuttaa olevan halu vaihtaa demokratia johonkin toisenlaiseen yhteiskuntajärjestelmään. Tämä selviää, kun tutustuu Elokapinan ja vasemmistofoorumin aihetta käsittelevään viestintään.

Tällaista systeemiä kokeiltiin jo Neuvostoliitossa ja lopputulos tiedetään.

Yhteisöllinen hyminä saadaan totalitarismissa aikaiseksi, kun erimieliset likvidoidaan tai eristetään tavalla tai toisella. Tänä päivänä näemme erityisesti sosiaalisessa mediassa lukemattomia esimerkkejä siitä, mitä äärivasemmistolainen suvaitsevaisuus tarkoittaa.

Yksinkertaisesti sanottuna se tarkoittaa, että vain niitä suvaitaan, jotka nyökyttelevät päätään sopivissa kohdissa, erimieliset voidaan tarvittaessa poistaa päiväjärjestyksestä kovin keinoin.

Kommunismi-sanan käyttöä vältellään luonnollisesti, koska ideologia ei nauti tänä päivänä arvostusta kansalaisten ylivoimaisen enemmistön keskuudessa. Ei ole kuitenkaan vaikea nähdä mistä ideologiasta on kyse, kun katsoo tavoitteita ja sitä, millaisia yhteiskunnan päätöksentekoon liittyviä rakenteellisia muutoksia Elokapina ja vasemmistofoorumi haluavat edistää.

Vahvaa tukea elokapinalaiset ja vasemmistofoorumi ovat saaneet Yleisradiolta, joka on vuosien ajan vältellyt kriittisten äänten neutraalia esilletuontia niin ilmastopolitiikassa kuin maahanmuuttopolitiikassa.

Pelottelu ja maailmanlopun maalailu ovat kautta aikain olleet tehokkaita keinoja vaikutusvaltaa hankittaessa. Kun sekaan sotketaan jaloja tavoitteita, saattaa moni fiksumpikin mennä sekaisin ja liittyä mukaan hulluuden riemumarssiin, kuten monen nuoren kohdalla on ilmastopolitiikassa käynyt.

Historiasta löytyy kulttuuriin liittyvä erinomainen esimerkki, joka rinnastuu tämän päivän nuoriin ja vähän vanhempiin kapinallisiin, jotka eivät tunnu ymmärtävän millaisten tahojen hyödyllisinä idiootteina toimivat.

Tsekkiläisamerikkalainen elokuvaohjaaja Milos Forman kohtasi vuonna 1968 Pariisissa ollessaan länsimaisia radikaaleja nuoria ja opiskelijoita, jotka kiihkoilivat sosialismin ja kommunismin puolesta. Samaan aikaan läntisten radikaaliopiskelijoiden arvostama ja ihailema Neuvostoliitto vyörytti tankkinsa Prahaan ja Formanin tsekkiläinen studio irtisanoi hänet.

Forman oli aiemmin ohjannut kotimaassaan (Tsekkoslovakia) elokuvan, joka ei miellyttänyt neuvostokommunisteja.

Prahan tapahtumien ja tekosyiden perusteella tapahtuneen irtisanomisen seurauksena Forman matkasi Yhdysvaltoihin ja nousi myöhemmin maailmanmaineeseen useiden hienojen elokuviensa ansiosta. Yksi lensi yli käenpesän, Hair ja Amadeus lienevät tunnetuimpia Formanin ohjaustöitä.

Voi vain kuvitella mitä ajatuksia Formanin päässä on liikkunut Pariisissa, kun hän havaitsi millaisella kiihkolla vapaan maailman vapaamieliseen menoon paatuneet opiskelijat ja nuoret vaahtosivat ääri-ideologian puolesta [aivan kuten tämän päivän vasemman laidan äärimieliset].

Formanin perheen historia on melko karu. Hänen äitinsä, Anna Švábová Forman, tapettiin natsien toimesta Auschwitzissa maaliskuussa 1943. Formanin biologiseksi isäkseen luulema professori Rudolf Herman oli vastarintaliikkeen jäsen, joka kuoli Buchenwaldin keskitysleirin jonkinlaisessa esileirissä vuonna 1944 joko lavantautiin tai kuulustelujen yhteydessä.

Myöhemmin Formanille selvisi, että hänen biologinen isänsä oli todellisuudessa juutalainen arkkitehti Josef Kohn.

Milos Formanin velipuoli on vuonna 2023 menehtynyt amerikkalainen akateemikko ja matemaatikko Joseph J. Kohn, joka toimi Princetonin yliopiston matematiikan professorina. Yhdysvaltoihin Kohnin juutalaisperhe kulkeutui paettuaan vuonna 1939 Tsekkoslovakiasta natsien vainoa Pariisiin, josta matka jatkui samana vuonna Ecuadoriin ja vuonna 1945 Yhdysvaltoihin.

Formanin perhe joutui sekä natsien että kommunistien vainon ja vihan kohteeksi, kuten muun muassa eräs puolalainen mies, jonka tapasin Varsovassa marraskuun alussa vuonna 1984. Hänen kohtalonaan oli ensin Auschwitzin keskitysleiri, josta hän selvisi hengissä, mutta siviilissä hän ei kohdannutkaan vapaata maailmaa, vaan kommunismin ikeeseen joutuneen Puolan ja Varsovan.

Viime kuukausien ja vuosien tapahtumat sekä erityisesti (viher)vasemmistolaisten ja liberaaleiksi (valheellinen ilmaisu) kutsuttujen henkilöiden halu työntää syrjään erimieliset ihmiset, on herättänyt mieleen ikäviä muistoja ajasta, jota en onneksi joutunut elämään.

Yksi merkittävä syy siihen, miksi ylipäätään kirjoitan mitään julkisuuteen, on halu pyrkiä omalta osaltani ehkäisemään kehitystä, jonka lopputulema ei ole mukava ainakaan tavallisten kansalaisten kannalta.