Blogi: Heikki Porkka, to 04.04.2019 11:31

Yle valikoi faktat ja fiktiot vaaleja varten

 

Maahanmuuttopolitiikka monine säikeineen on tämän ajan merkittävin akuutti ongelma Suomessa ja Euroopassa.

Yleisradio, siis media, joka kerää pakkoveroa lähes kaikilta suomalaisilta, EI järjestä erillistä keskustelua maahanmuuttoon liittyen, vaikka ongelmat ovat räjähtäneet kansalaisten silmille.

Sen sijaan Yle toitottaa aamusta iltaan ilmastonmuutosta ja ihmettelee sen jälkeen miksi osa suomalaisista potee "ilmastoahdistusta".

Toiston vuoksi totean tässä välissä, että maahanmuuttoon voimme vaikuttaa vaaleissa, sen sijaan ilmasto ei muutu, vaikka äänestäisimme sata kertaa.

Maahanmuuttopolitiikkaa on toteutettu samalla periaatteella millä "ilmastoahdistus" on luotu joidenkin kansalaisten vaivaksi.

Ensin tilaamalla tilattiin maahanmuuttoongelmia ja nyt kun tilatut ongelmat ovat iskeneet vasten kasvoja, meille väitetään, että Suomi ei ole lintukoto vaan osa Eurooppaa.

No voi vitsi, Suomi on aina ollut osa Eurooppaa, mutta oli siitä huolimatta "lintukoto" siihen asti, kunnes maata ryhdyttiin pilaamaan huonolla maahanmuuttopolitiikalla. Ja kaiken päälle täysin vapaaehtoisesti, vaikka vastuulliset ovat väittäneet, että "emme voineet toimia toisin".

Vitsi, vitsi, katsokaapa EU:n sisärajavalvontaa koskevia tilastoja
Ruotsi ja Tanska ovat valvoneet rajojaan jo todella pitkään ja valvovat edelleen. Samoin Itävalta ja muutamat muut EUROOPAN valtiot.

Toisekseen, miettikääpä Dublin-asetusta siltä kannalta, että useat Euroopan maat rikkoivat sitä tietoisesti. Mutta Suomi ei rikkonut vaan kirjasi tulijat, kuten sopimus edellyttää. 
EUROOPPALAISTEN valtioiden logiikkaa ja käytäntöä noudattaen Suomi olisi voinut käännyttää kaikki Ruotsista tulijat takaisin.

Ja toisaalta kaikki sisään jo päässeet olisi voinut sijoittaa suljetulle alueella odottamaan päätöstä turvapaikasta. Tämäkin toimi olisi ollut EU-direktiivin mukainen, sillä kuten hyvin tiedetään, tulijoiden oikeaa henkilöllisyyttä ja motiivia ei saatu selville kuin hyvin harvojen kohdalla. EU-direktiivin mukaan henkilö voidaan "ottaa säilöön", jos hänen henkilöllisyydestään tai motiivistaan ei voida olla varmoja.

Ylen julkaiseman tilaston mukaan vuonna 2015 saapuneista noin 33 000 tulijasta vain 20 prosentin henkilöllisyys saatiin selville.

Kaikki epämääräiset, toisin sanoen ainakin 80 prosenttia, olisi voitu sijoittaa suljettuihin parakkikyliin lähelle rajaa. Tarjolla lämmin asumus ja ruokaa, ei muuta. Aika äkkiä olisivat vapaamatkustajat kadonneet, mutta nähtävästi juuri tätä eivät johtavat poliitikot halunneet.

Jussi Halla-aho ehdotti sijoittamista suljetulle alueella, sillä hän tiesi, että esitys on direktiivien mukainen, jonka lisäksi hän tiesi millaisia ongelmia on tulossa, jos ei tehdä kuten hän esittää.

Verkkouutiset 4.10.2015

"– Media on systemaattisesti luonut mielikuvaa, että ihmiset pakenevat henkensä hädässä Syyrian sisällissotaa, ja siksi on väärin tai moraalitonta kyseenalaistaa tulijoiden motiivia tai yrittää millään lailla rajoittaa humanitaarista tai humanitaariseksi tekeytyvää maahanmuuttoa, hän sanoo.

– Siinä on huutava ristiriita mielikuvien ja todellisuuden välillä: Suomeen on tullut yli kymmenentuhatta ihmistä tänä vuonna, ja vain parisataa heistä on Syyriasta.

Jussi Halla-ahon mielestä Suomessa on tällä hetkellä ”joukkopsykoosi”, jota media lietsoo, eikä ”katastrofin” edessä tunnusteta edes matemaattisia tosiasioita.

– Kaikki myöntävät, että vuorokaudessa tulee tietty määrä ihmisiä, viisisataa tai tuhat. Sitten kun heille sanoo, että jos me menemme tuhannen tahdilla koko vuosi, se on 365 000 ihmistä. Siinä vaiheessa sanotaan, että tuo on vain pelottelua ja propagandaa. Matematiikan lait eivät tunnu enää pätevän, Halla-aho huomauttaa.

Jos Jussi Halla-aho saisi päättää, hän sulkisi heti Suomen länsirajan. Hän myös sijoittaisi maahan jo tulleet turvapaikanhakijat asumaan ”minimistandardilla” ja ottaisi heiltä pois valtion rahallisen avun."

Laura Huhtasaari puolestaan esitti, että tulijat täytyy käännyttää keinolla millä hyvänsä, vaikka sopimuksia rikkomalla [kuten kaikki muut EU-jäsenmaat].

Yle 12.11.2015:

"Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) vaati keskiviikkona, että Suomen on käännytettävä turvapaikanhakijat keinolla millä hyvänsä. Huhtasaari katsoo, että Suomen on tarvittaessa rikottava kansainvälisiä sitoumuksiaan, mikä saa täystyrmäyksen sosiaalidemokraattien kansanedustaja Kristiina Saloselta."

Juha Sipilälle, Petteri Orpolle ja opposition punavihreille Halla-ahon ja Huhtasaaren esitykset eivät kelvanneet.

Noudatetun politiikan useat järkyttävät seuraukset tiedämme. Lisäksi tiedämme, että olisi ollut mahdollisuus toimia toisin. Ja nyt tiedämme, että Yleisradio pyrkii kaikin keinoin ehkäisemään puoluejohtajien välisen asiallisen ja laajan julkisen maahanmuuttokeskustelun, jonka sijaan se pakkosyöttää suomalaisille ilmastopolitiikkaa, jonka ajattelee palvelevan vihreiden ja punaisten asiaa.

Jos minulta kysytään, ilmastopolitiikassa on ollut jo pitkään vahva kommunismin henki.

Kun Yle esitteli eilen uutisissa ilmastoahdistuneita suomalaisia, ilmestyi ruutuun habitukseltaan laitavasemmistolainen nainen palestiinalaishuivissaan. 
Oletan, että hän on joskus ennen muinoin ahdistunut siitä, että Suomessa ei uskottu hänen kaltaisiaan ihmisiä ja edetty kommunistivaltioksi.

Heikki Porkka to 04.04. 11:31

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05. 11:15

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

Kärkihankkeena maailmanhalaus

to 09.05. 13:40

Tuolileikin kautta verohelvettiin?

ke 08.05. 15:29

Pedofiilien ja terroristien kultamaa

ti 07.05. 13:44

Äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa

ma 06.05. 11:00

Suojelupoliisi ongelmien keskiössä

to 02.05. 22:00

Sdp (Hussein al-Taee) turvallisuusuhkana

ti 30.04. 13:23

blogit

Vieraskynä

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05.2019 01:36

Juha Ahvio

Europarlamenttivaalit 2019 ovat "kaikkien aikojen mullistavimmat EU-vaalit"

la 25.05.2019 20:25

Professorin Ajatuksia

ISIS-vaimojen ja muiden ihmisoikeudet

la 25.05.2019 20:21

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

KGB ja sen mustien operaatioiden "jatkot" EU-vaaleissa

la 25.05.2019 20:24

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05.2019 11:15

Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

ti 21.05.2019 23:38

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

la 25.05.2019 21:34

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Neuvostoihminen

la 25.05.2019 20:22

Matti Viren

Kumoaako ilmaston muutos kaikki lait?

pe 24.05.2019 01:25