Blogi: Heikki Porkka, to 22.08.2019 10:55

Ahdistu aidoista asioista. Hui kauhistus!!

 

Kollektiiviseen mielitautiin sairastunut Suomi potee ilmastoahdistusta. Eivät suinkaan kaikki suomalaiset, mutta Ylen mukaan joka neljäs eli 25 prosenttia kansasta.

Ihmekö tuo, sillä media, etunenässä Yle ja Helsingin Sanomat ovat piiskanneet kansakuntaa päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen mitä ihmeellisimmillä asioilla.

Kuten esimerkiksi sillä, että lehmän pieru on äärimmäisen paha juttu ilmaston kannalta tai sillä, että lapsia ei kannata tehdä, koska ilma pilaantuu.
Lihaa ei saisi syödä vaan rehun pureksintaan olisi kansakunnan tuota pikaa siirryttävä ja autoilukin on lentämisen ohella ihan saatanallista syntiä.

Ajatelkaapa huviksenne, jos Yle ja HS olisivat piiskanneet kansakuntaa päivittäin seksuaalirikosten määrän jatkuvalla kasvulla sitä mukaa, mitä enemmän hallitus suosii haitallista maahanmuuttoa!

Tai miten olisi, jos samaiset valehteluun ja tiedon pimittämiseen aika usein sortuvat mediat olisivat kertoneet millainen korrelaatio on "rauhan uskontoa" edustavien henkilöiden massasaapumisen, ghettoutumisen, seksuaalirikosten määrän kasvun ja terrorismiuhan kroonistumisen välillä.

Hui kauhistus, eihän siitä tulisi mitään, jos kansalaiset ihan oikeasti älyäisivät, että haitallinen maahanmuutto tuo satavarmasti muassaan edellä mainittujen ghettoutumisen, seksuaalirikollisuuden kasvun ja terrorismiuhan kroonistumisen lisäksi myös lisää palavia autoja ja ampumistapauksia sekä perinteistä väkivaltaa ja aiemmin melko harvinaisia joukko- ja puskaraiskauksia.

Joten. Jos ahdistaa, olisiko syytä ahdistua aidoista, konkreettisesti koetuista asioista, jotka ovat jo koskettaneet tuhansien suomalaisten elämää?

En ole havainnut mediajättien (Yle, HS) suunnalla minkäänlaista sympatiaa haitallisen maahanmuuton uhreiksi joutuneille tuhansille suomalaisille. 
Median toimittajat ovat nähtävästi sen verran kylmää ja kyynistä väkeä, että lähimmäisten (toisten suomalaisten) kärsimykset eivät pahemmin mieltä paina.

Ei silti, ei ole valtion päämieskään osoittanut sympatiaa kansalle vaan tukenut juuri sitä politiikkaa, jolla yhteiskunta murenee epäyhtenäiseksi sadan prosentin varmuudella.

Itse asiassa, kun oikein tarkkaan ajattelee, pulpahtaa päähän mielikuva, jonka mukaan Ylen ja Helsingin Sanomien toimituksissa työskentelee paljon ihmisiä, jotka vihaavat omaa kansaa. 
Ei kai omaa kansaa rakastava ihminen päästäisi suustaan tai kynästään mitään siihen viittaavaa, että lasten hankkiminen on vastoin yleistä etua - koska ilmasto pilaantuu suomalaisista lapsista?

Virolaisilla on toisenlainen ote elämään, sillä valtiovalta ja media kannustavat lasten tekoon, nimenomaan virolaisten lasten tekoon. 
Ihme ja kumma, että ilmasto vaikuttaa niin eri tavoin Suomenlahden pohjois- ja eteläpuolella! Ja toisaalta, ei Virossa vihata myöskään lehmiä ja sikoja vaan pyritään suosimaan kotimaista tuotantoa enenevässä määrin.

Suomi on sairas ja yhä sairaammaksi näyttää menevän. Sääliksi käy suomalaisia. 
En kuitenkaan usko enemmistön kansasta oikeasti olevan niin kaheleita, miltä tällä hetkellä näyttää poliittisen päätöksenteon ja valtamedian uutisoinnin perusteella.

Nykytilanteen taustalla lienee perinteinen suomalainen tapa, joka kertautuu kerran neljässä vuodessa. 
Ensin poliitikot valehtelevat minkä suustaan kerkeävät, sen jälkeen media valitsee kenelle tai keille antaa tukensa ja lopuksi kansa äänestää uskollisesti niitä, joiden syliin media on heidät ohjannut.

Manipulaatio on maailman tapa. Ja kaiken päälle se [manipuloiminen] on tehty Suomessa ja useissa muissa valtioissa erityisen helpoksi, sillä kansa on pantu maksamaan (Yle-vero) siitä, että se [kansa] saa vastaanottaa valehtelua ja pimittävää uutisointia päivästä toiseen.

Kyllä olisivat Aatu ja Josef kateellisia, jos eläisivät tätä päivää!

Heikki Porkka to 22.08. 10:55

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44