Uusimmat Pisa-tulokset ovat jääneet Suomessa kohtuullisen vähälle huomiolle.
Virossa sen sijaan Pisa-tuloksia puitiin viimeksi tänä aamuna ETV:n lähetyksessä.
Miksi näin?
Johtuisiko suomalaismedian ja suomalaispoliitikkojen vaisu suhtautuminen siitä, että kaikki pohjoismaiset monikulttuurisuutta korostavat hyvinvointivaltiot jäivät Viron taakse joka ainoassa Pisa-tutkimuksen luokassa, matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä?
Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot tunnetaan valtion holhousmentaliteetin omaavina maina, joissa yksilön vastuu on pieni ja vastaavasti valtio valvoo tarkasti kansalaisten ajattelua ja tekemisiä.
Kuten tunnettua, Antti Rinteen (sdp) hallitus suunnitteli maastapoistumisveroa, mikäli kansalainen tai yritys muuttaa pois Suomesta.
Lisäksi kokoomus rakensi jo omalla hallituskaudellaan laaja-alaisen vihapuhetyöryhmän, joka tekee esityötä lainsäädännölle, jonka myötä vihainen puhe pyritään kriminalisoimaan. Rinteen hallitus on jatkanut kokoomuksen viitoittamalla tiellä.
Rinteen mahdollinen seuraaja, Sanna Marin (sdp) on ehdottomasti sitä mieltä, että "vihapuhe" tulee kriminalisoida eli määritellä ja saattaa rangaistavaksi lain nojalla.
Vihapuheen kriminalisointi on siis yksi punavihreän hallituksen teemoista haittamaahanmuuton jatkamisen ja mielipuolisen ilmastopolitiikan lisäksi.
Virossa yksilön vastuu on suurempi [kuin monikulttuurisuutta korostavissa pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa] ja sen myötä yhteiskunnassa on positiivinen ja yritteliäs henki.
Sananvapauskin on vielä toistaiseksi paremmissa kantimissa kuin Suomessa, vaikka muutamat suomalaismedian edustajat ja poliitikot pyrkivät opastamaan virolaisia poliitikkoja yhteiskunnan kehittämisen suhteen.
Lyhyesti sanottuna Virossa yhteiskunnassa on selkeästi vapaampi ilmapiiri kuin Suomessa.
Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat haalimalla haalineet sisäänsä maahanmuuttoa kehitysmaista jo vuosien ajan. Vaikuttaa vahvasti siltä, että työn jälki alkaa näkyä myös Pisa-tutkimuksissa.
Viro ei ole ollut aktiivinen haittamaahanmuuton ystävä vaan vaatii kaikilta tulijoilta maan tapojen ja lakien kunnioittamista täysin toisella otteella kuin Suomi ja muut hyvinvoinnista nauttivat pohjoiset valtiot.
Virossa ei yksikään henkilöllisyydeltään tai motiiveiltaan epäselväksi jäävä turvapaikanhakija vaella vapaana yhteiskunnassa vaan pysyy säilöönotettuna niin kauan, että hänestä saadaan riittävä selko.
Virossa hallinto tuntuu edelleen arvostavan enemmän oman kansan turvallisuutta kuin vieraiden kulttuurien edustajien moninaista hyysäämistä, jota on harrastettu Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa vuosien ajan.
Virossa isänmaallisuutta voi vapaasti korostaa kaikkina vuodenpäivinä toisin kuin Suomessa, jossa isänmaallisuus saa hyväksyttävästi näkyä vain itsenäisyyspäivän teennäisissä Linnan juhlissa sekä urheilutapahtumissa, joissa mitellään jotain muuta valtiota / joitain muita valtioita vastaan.
Miten kansalaisiin, lapsiin, nuoriin, aikuisiin ja vanhempaan väkeen vaikuttaa se, että isänmaallisuus on Suomessa lähes kirosana toisin kuin Virossa, jossa nimenomaan korostetaan omaa historiaa ja kulttuuria?
Entä millä tavalla haitallisen maahanmuuton Suomeen mukanaan tuoma väki vaikuttaa yleiseen koulumenestykseen ja sitä kautta koko yhteiskunnan tulevaan menestykseen?
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että monikulttuurisuuden nimiin vannovat hyvinvointivaltiot ovat valinneet väärän tien ja omaa kulttuuria arvostava Viro on sen sijaan hyvällä polulla. Täytyy muistaa, että Viro on myös talouden sektorilla yksi Euroopan nopeimmin kehittyvistä yhteiskunnista.
Ei suomalaista yhteiskuntaa auta sentin vertaa, vaikka koulutukseen satsataan massiivisesti lisää valuuttaa, jos merkittävä osa oppia vastaanottavasta joukosta on syystä tai toisesta kykenemätön sisäistämään tietoja, joita opetus jakaa.
Viron kokonaispisteet Pisa-tutkimuksessa ovat 1576, Suomen 1549, Ruotsin 1507, Tanskan 1503 ja Norjan 1490.
Matematiikka vaatii loogista ajattelua, joten liitän loppuun matematiikan Pisa-pisteet: Viro 523, Tanska 509, Suomi 507, Ruotsi 502 ja Norja 501.
Hmmm, positiiviseen suuntaan kehittyvän yhteiskunnan perusta on aina loogisuuteen perustuva ei-ideologinen ajattelu, jonka perusteella tehdyillä johtopäätöksillä päästään useimmiten hyvään lopputulokseen.
Millä tavoin haitallinen maahanmuuttopolitiikka tarkalleen ottaen korreloi oppimistulosten heikkenemisen kanssa, sitä en osaa sanoa, mutta varmaa on, että seksuaalirikollisuuden sekä yhteiskunnan yleisen turvattomuuden - todellisen ja tunteen - kohdalla haitallinen maahanmuutto korreloi selkeästi.
Miten Suomen suunta saadaan muuttumaan? Ratkaisu on olemassa, mutta sitä pyrkii edistämään vain yksi eduskuntapuolue - perussuomalaiset.
Näin on, vaikka kuinka tekisi kipeää tunnustaa tosiasiat.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44