MTV:n toimittaja Anna Egutkina on kirjoittanut artikkelin, jossa kerjätään sympatiaa Hämeenlinnassa suomalaisen ex-tyttöystävänsä julmasti murhanneelle irakilaissyntyiselle miehelle.
MTV on kaivanut esiin murhamiehen tuttavan, jonka avulla toimittaja Egutkina luo kuvaa mukavasta kaverista, jonka elämä oli muuten hyvällä mallilla lukuun ottamatta sitä, että suomalaisten harjoittama rasismi varjosti elämää.
En tiedä mitä toimittaja Egutkina yrittää lopulta kertoa suomalaisille, sillä melkoinen aasinloikka täytyy tehdä ymmärtääkseen miksi murhaaja kohdisti raakaa väkivaltaa ex-tyttöystävään, joka oli sosiaalisen median päivitysten perusteella hyvin myötämielinen kaikenlaiselle maahanmuutolle.
Ikään kuin Egutkina yrittäisi viestiä, että suomalaiset ovat syypäitä murhaan. Suomalaiset veronmaksajat ovat kustantaneet useita vuosia laittomasti Suomessa oleskelleen miehen elämän, joten haluaako MTV:n toimittaja, että elättämisen lisäksi suomalaisten olisi pitänyt asettua kontalleen murhamieheksi ryhtyneen miehen eteen?
Kunniakulttuurin miehet omaavat kulttuuriinsa liittyen heikon itsetunnon, joka tarkoittaa naisiin suhtautumisessa sitä, että he eivät kestä, jos tyttö- tai naisystävä jättää. Islamilaisessa kulttuurissa kyse on miehen kunniasta, jota naisen ei pidä horjuttaa millään tavoin.
Ei ole ensimmäinen eikä taatusti viimeinen kerta, kun ”rauhan uskonnon” edustajan kanssa seurustelemaan alkanut nainen tai tyttö joutuu järkyttävän teon uhriksi suhteen päättymisen jälkeen.
Toimittaja Egutkinakaan ei ole ensimmäistä kertaa ”pappia kyydissä”, sillä vuoden 2016 syyskuussa Itäkeskuksessa olleen mielenilmauksen yhteydessä hän uskoi ilman pienintäkään epäilystä musliminaista, joka väitti miesjoukon pahoinpidelleen Yleisradion toimittajien lemmikkeihin kuuluneen islaminuskoisen naisen.
Iltalehden 11.9.2016 julkaistun toimittaja Egutkinan kirjoittaman artikkelin otsikko kuului ensin näin:
”Epäily: Ulkomaalaistaustainen nainen pahoinpidelty Itäkeskuksessa - lähellä rasistinen mielenosoitus”
Myöhemmin illalla Iltalehti vaihtoi rasistinen-sanan tilalle sanan maahanmuuttovastainen.
MV-lehti todisti jo samana päivänä, paikalla kuvattujen videoiden avulla 11.9.2016, että rasismi – ja pahoinpitelysyytöksiä ladellut nainen valehteli, mutta Iltalehdellä kesti vuorokausi ennen kuin artikkelin loppuun tehtiin epäselvä lisäys, jossa viitattiin poliisin 12.9.2016 julkaisemaan tiedotteeseen, jonka mukaan ”saatujen tietojen perusteella voidaan päätellä että mediassa olleet teonkuvaukset eivät pitäisi paikkaansa”.
Samalla, kun Iltalehti kertoi poliisin tiedotteesta, se poisti Egutkinan nimen artikkelin lopusta ja laittoi sen kirjoittajista loppuun epämääräisen maininnan ”IL-työryhmä”.
Nähtävästi Iltalehdessä ymmärrettiin, kuinka häpeällistä sen luotettavuuden kannalta on, kun toimittaja uskoo kunniakulttuurin edustajaa ilman ensimmäistäkään todistetta.
Egutkinan viimeinen tuotos liittyen Hämeenlinnan murhaan, jonka MTV jostain syystä julkaisi nettisivuillaan, ei ota mitään kantaa uhriin vaan pyrkii luomaan murhaajasta mielikuvaa, jonka mukaan hän oli mukava heppu, jolla oli kaikki hyvin.
Tarkkaan ajatellen Egutkinan artikkeli kertoo karusti juuri sen, mistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat ovat varoitelleet vuosien ajan.
Kunniakulttuurin edustajat tuovat kulttuuriset tapansa mukanaan, vaikka vaikuttaisivat ulkoisesti sopeutuvaisilta, mikäli yhteiskunta ryhtyy elättämään heitä.
Sama tarina, jossa kiltti ja mukava naapurin poika muuntuu murhamieheksi tai terroristiksi, on kuultu muutamaan kertaan aiemmin terrori-iskujen tekijöiden taustoja selvitettäessä. Yhteisenä tekijänä on kuitenkin yksi ja sama asia, uskonnoksi kutsuttu Lähi-idästä lähtöisin oleva kultti, joka pyrkii levittäytymään kaikkialle.
Murhamiehen useiden vuosien laitonta oleskelua Suomessa on vaikea ymmärtää, sillä käsittääkseni Suomen lain mukaan laittomasti maassa olevat kuuluvat poliisin huostaan, jossa ollaan niin pitkään, että maasta poistuminen tai poistaminen toteutuu.
Sisäministeriö, jota johtivat aiemmin kokoomuslaiset ministerit Orpo, Risikko ja Mykkänen vuorollaan, jonka jälkeen ohjaimiin astui vihreiden Ohisalo, on sylttytehdas, joka ei ole viimeiseen viiteen vuoteen keskittynyt suomalaisten ja suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden parantamiseen vaan aivan päinvastoin.
Sisäministeriön johto (sisäministeri ja kansliapäällikkö), ministeriön alainen Poliisihallitus ja maahanmuuttopolitiikan merkeissä kasatut erilaiset rasismi- ja vihapuhetyöryhmät ovat edistäneet turvattomuuden lisääntymistä suhtautumalla välinpitämättömästi ja huolettomasti yhteiskunnassa avoimesti hyörivien laittomien henkilöiden oleskeluun.
Kuvaavaa suomalaisen yhteiskunnan holtittomalle menolle on se, että esimerkiksi kuntien varoista kustannetaan laittomien majoitusta ja muuta huolenpitoa. Helsingissä Diakonissalaitos ylläpitää kaupungin tukemaa toimintaa laittomille. Sen sijaan, että heidät otettaisiin säilöön, heille luodaan olosuhteita, jotka edistävät laittoman oleskelun jatkumista.
Laittomasti maassa oleskelua tuetaan lisäksi RAY:n rahoituksen ja SPR:n (Suomen Punainen risti) kautta.
Kuinka monta murhaa, tappoa, pahoinpitelyä ja seksuaalirikosta täytyy vielä tapahtua ennen kuin punavihreät sekä keskustan ja kokoomuksen parempi väki heräävät todellisuuteen?
Suomessa on aivan riittävästi erilaisia kriminaaleja omasta takaa, joten mistä syystä potentiaalisten ulkomaisten kriminaalien annetaan liikkua vapaasti yhteiskunnassa, vaikka heiltä on jo evätty mahdollisuus asettua maahan laillisesti. Kriminaali-sanasta herpaantuville tiedoksi, että laiton oleskelu on kriminaalia toimintaa, josta on säädetty Suomen laissa, vaikka siihen ei viranomaisten suunnasta riittävällä tarmolla ja vakavuudella suhtauduta.
Lopuksi tulee vielä mieleen presidentti Niinistö, joka suorastaan yllytti piilottelemaan laittomasti maassa oleskelevia siitä kysyttäessä presidentinvaalitentissä. Niinistön mukaan ei ole rikos piilottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta henkilöä viranomaisilta. Niinistö totesi: “Ei Suomessa ole lakia, joka suojelemisen kieltäisi. Ihmisen suojeleminen, ei se ole lainvastaista. Jos vastustaa viranomaista, silloin ollaan lain toisella puolella. Piilottelu ei sinänsä vielä ole viranomaisen toiminnan estämistä”.
Niinistöä voisi syyttää yllytyksestä rikokseen, jonka lisäksi hänen sanansa ovat täysin moraalittomia valtion päämiehen sanoiksi.
Totta on, että Suomen laissa ei ole erikseen säädetty rangaistavaksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen ihmisen piilottamista. Sen sijaan rikoslain mukaan henkilö syyllistyy ulkomaalaisrikkomukseen, jos tietää ulkomaalaisen henkilön olevan maassa luvatta ja avustaa tätä. Laiton maassa oleskelu on ulkomaalaisrikkomus ja laittoman toiminnan avustaminen on rikos, kuten esimerkiksi varastetun tavaran piilottelu.
Kuka muistaa Suomen historiasta toista presidenttiä, joka on yhtä vastuuton ja joka kaiken lisäksi yllyttää kansalaisia lainvastaiseen toimintaan?
Median mukaan Niinistöä kannattaa noin 110 prosenttia suomalaisista.
Toisaalta ei tarvitse ihmetellä, miksi arvojohtaja vaikenee tai jos suunsa avaa, puhuu niin koukeroisia ja epämääräisiä, ettei niistä ota selvää edes se kuuluisa Erkki.
Tiedostaa kannattaa myös, että vuonna 2017 tehdyn, Ylen 10.9.2017 uutisoiman kyselyn mukaan vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmät kannattivat kansalaistottelemattomuutta laittomien piilottelun suhteen.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44