Kovin pitkää aikaa ei kulunut Hämeenlinnan surullisista tapahtumista ennen kuin Iltasanomat aloitti perinteisen propagandan monikulttuuristen suhteiden ihanuudesta.
Monikulttuurisella suhteella tarkoitetaan massamediassa yleensä muslimimiehen ja suomalaisnaisen suhdetta, ei esimerkiksi suomalaismiehen ja thaimaalaisnaisen suhdetta.
Iltasanomien mukaan avoliitossa asuvien suomalaisen Ronjan, ikä 20 vuotta, ja irakilaisen Mustafan, ikä 27 vuotta, ”arki rullaa mallillaan työssäkäynnin, Netflixin katselun ja ravintolailtojen merkeissä”. Seurustelusta avoliittoon edennyt suhde on alkanut Ronjan ollessa 18-vuotias.
Iltasanomat tölväisee artikkelissa nuoria suomalaismiehiä uutisoimalla Ronjan sanoiksi, ”olin tuolloin vielä 18-vuotias nuori ja ajattelin, että on vaikeaa löytää hauskaa miestä, joka ei käyttäisi alkoholia”. Ikään kuin suomalaiset nuoret miehet olisivat apaattisia juoppoja, joiden kanssa ei voi viettää hauskoja hetkiä.
Ronjan mukaan ”kulttuurierot eivät rasita suhdetta siitäkään huolimatta, että Ronja on kristitty ja mies puolestaan muslimi”.
Kaveripiiri on mennyt Ronjalla osittain uusiksi, koska hän sai kuulla monikulttuurisesta suhteestaan ”lukion käytävillä järkyttäviä kommentteja ja juoruilua” eikä hänen elämäänsä ”mahdu ihmisiä, jotka tuomitsevat ulkonäön tai kansalaisuuden vuoksi”.
Entäpä, jos järkyttävät ”kommentit ja juoruilu” eivät perustu ulkonäköön ja kansalaisuuteen vaan tällä hetkellä jo entisten kavereiden huoleen Ronjan tulevaisuudesta ja turvallisuudesta?
Kaikki aikaansa avoimin silmin seuraavat suomalaiset tiedostavat, että muslimimiehillä, erityisesti irakilaisilla ja afganistanilaisilla miehillä, on järkyttävä yliedustus seksuaalirikosten saralla.
Iltasanomien aiemman, 15.12.2018 julkaistun artikkelin mukaan ”vuonna 2017 afganistanilaisia ja irakilaisia epäiltiin lukumääräänsä nähden seksuaalirikoksesta 40 kertaa niin usein kuin suomalaisia. Tämä voidaan laskea poliisin ja Tilastokeskuksen tilastoista.
Jos tarkastellaan absoluuttisia seksuaalirikosmääriä, rikostilaston kärjessä ovat ulkomaalaisista olleet viime vuosina irakilaiset. Esimerkiksi vuoden 2018 aikana (tammikuu–marraskuu) 157 seksuaalirikoksessa on ollut irakilainen epäilty.”
Ronjan entisiksi muuttuneilla suomalaiskavereilla on saattanut olla mielessä vielä karmeampia esimerkkejä kuin seksuaalirikokset, kun he ovat kommentoineet hänen suhdettaan muslimimieheen.
Viimeisin murheellinen tapaus toteutui Hämeenlinnassa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen vuosia aiemmin saanut, mutta siitä huolimatta edelleen Suomessa majaillut irakilaismies murhasi nuoren suomalaisen ex-tyttöystävänsä suhteen päättymisen jälkeen.
Hämeenlinnan suomalaistytön suhtautuminen monikulttuurisiin suhteisiin vaikutti lehtitietojen perusteella hyvin samanlaiselta kuin Ronjan asenne nykyiseen tilanteeseensa.
Hämeenlinnan murhan jälkeen MTV:n toimittaja maalasi murhaajasta kuvaa mukavana miehenä, jonka elämä oli muuten hyvällä mallilla lukuun ottamatta sitä, että suomalaisten harjoittama rasismi varjosti elämää.
Iltasanomien Ronjan ja Mustafan suhteesta julkaisema artikkeli osoittelee suomalaisia samalla tavoin kuin MTV:n toimittajan teksti, jossa murhamieheen suhtaudutaan ymmärtäväisesti, ikään kuin suomalaisen rasismin ja syrjinnän uhrina.
Iltasanomien ja MTV:n artikkelien kirjoittajat ovat naisia, joilla kummallakin vaikuttaa olevan palava halu suositella suomalaisnaisille ja -tytöille suhteiden luomista muslimikulttuurin edustajiin. Pelko pois, muslimimiehet ovat ihania, suomalaiset rasisteja, tuntuu olevan toimittajien eräs motiivi kirjoitusten taustalla.
Muslimimiesten kyvyttömyydestä hyväksyä suhteen päättyminen, mikäli se tapahtuu naisen toimesta, kertovat Hämeenlinnan lisäksi karusti myös Porin murhat.
Porissa kristityksi kääntymistä teeskennellyt 29-vuotias irakilaismies päätti riitaisen ja mustasukkaisuutta pullollaan olleen suhteen 54-vuotiaaseen suomalaisnaiseen leikkaamalla tältä kurkun auki. Irakilaismies oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen, josta murhaajan irakilainen ystävä kertoi seuraavaa:
”Kun (epäilty) sai oleskeluluvan, hän haukkui kristityt. Kun hänen oleskelulupansa peruttiin, niin hän liittyi takaisin seurakuntaan.”
Iltalehden artikkelin mukaan miehellä oli kuitenkin pysyvä oleskelulupa henkirikoksen tehdessään: ”Hän myös sai pysyvän oleskeluluvan Suomeen, kirkkoherra Huhtalan muistin mukaan heti ensimmäisellä yrittämällä.”
Mikäli irakilaismurhaajan ystävän kommentti pitää paikkansa, tarkoittaa se, että kirkkoherra Kaisa Huhtala muistaa väärin (tai valehtelee tietoisesti). Saattaa olla, että kirkkoherra on itse vaikuttanut myönteisen luvan saantiin aktiiviseksi väitetyllä kristityksi käännyttämisellään.
Huhtala tunnetaan myös laittomasti maassa oleskelevien turvapaikanhakijoiden piilottelun kannattajana.
”Porin Teljän seurakunta alkaa majoittaa paperittomia turvapaikanhakijoita Väinölän kirkossa, vanhassa talonmiehen asunnossa. Majoituson tarkoitettu Teljän seurakunnan kirkkoherran Kaisa Huhtalan mukaan niille turvapaikanhakijoille, jotka eivät saa Suomesta oleskelulupaa, mutta eivät voi palata kotimaahansa.”
Toisessa Poriin liittyvässä tapauksessa pakolaispolitiikan Suomeen tuoma ja oleskeluluvan saanut 26-vuotias afganistanilaismies polttomurhasi 17-vuotiaan porilaistytön raiskattuaan tämän ensin. Tässäkin muslimimiehen toteuttamassa raa’assa murhassa oli kyse siitä, että tyttö ei halunnut jatkaa orastavaa suhdetta afgaanimiehen kanssa.
”Epäillyn lähipiiriin kuuluvan henkilön mukaan murhasta epäilty 25-vuotias mies ja 17-vuotias porilaistyttö tutustuivat toisiinsa viime kesänä Helsingissä.
Henkilön mukaan orastava suhde kuitenkin päättyi joulukuussa.
– Tytön mielestä homma ei toiminut, lähipiiriin kuuluva sanoo Iltalehdelle.”
Edellä kerrotut murhat ovat vain esimerkkejä raaimmista tapauksista, joissa suomalaisnainen tai –tyttö on kohdannut kohtalonsa länsimaista elämäntapaa vihaavan kulttuurin edustajan toimesta.
Voi tietysti olla, että kirjoituksen alussa mainittu Ronjan suhde on vain toimittajan päässä keksitty satu. Nykyään on vaikea luottaa valtamedian uutisointiin, sillä useille toimittajille totuuden kertominen on toissijainen asia, jos se vaarantaa agendan tai ideologian etenemistä.
Tosiasioiden sijaan sepitetään kauniita satukertomuksia utopistisia monikulttuuriunelmia pönkittämään.
Onko kertomus Ronjan suhteesta totta vai satua, kuka tietää, mutta ikävä uskottavuusongelma, jonka valtamedia on ihan itse luonut epäluotettavalla ja pimittävällä viestinnällään.
Massamediassa on usein kirjoitettu, että elämme totuuden jälkeistä aikaa. Emme elä, mutta sen sijaan useat kiihkomieliset toimittajat saattavat elää vaarantaen samalla sadunomaisilla teksteillään suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44