Blogi: Heikki Porkka, ke 02.02.2022 10:28

Puhemies Vanhanen - sananvapauden vastainen neuvostoajan reliikki

 

Reliikki eli relikti on biologiassa eliö, jota on aiemmin ollut runsaasti laajalla alueella, mutta nyt sitä on enintään muutamalla pienellä alueella.

En rinnasta Vanhasta minkäänlaiseen eliöön vaan käytän reliikki (relikti)-sanaa symbolisessa mielessä.

Puhemies Vanhasen poliittista historiaa (kohdat A - J):

A.  Vuoden 1982 presidentinvaaleissa Vanhanen kannatti Neuvostoliiton tukeman ja pahasti alkoholisoituneen Ahti Karjalaisen valintaa Suomen presidentiksi yhdessä keskustan johdon ja taistolaiskommunistien kanssa.

B.  30.7.1985 Vanhanen ilmaisi leimallisesti suomettuneessa (Neuvostoliiton mielistelyä) kolumnissaan Suomenmaa-lehdessä negatiivisen asenteensa Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiä kohtaan.

Vanhasen kirjoitus on kursiivilla, hakasulkeissa olevat lauseet ovat kommenttejani:

”Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.

Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.

Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin "sitoutumattoman" äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi.

Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.

[Vanhanen valehtelee, sillä suomalainen media ja useat suomalaispoliitikot halveksivat varsin avoimesti Yhdysvaltain presidentti Reaganin ja republikaanipuolueen toimia.]

En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden "vapauttamiselle".

Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.

[Vanhasen mukaan Neuvostoliiton miehittämän sosialisti-Viron ja itsenäisen Viron välinen ero ei ollut merkitsevä? Neuvostoliiton miehittämien alueiden ihmisoikeuskysymykset, uskonnonvapaus, sananvapaus? Röyhkeä ja suorastaan törkeä kommentti suhteessa siihen, millainen virolaisia alistanut, ryövännyt ja murhannut valtio Neuvostoliitto oli vuosien ajan. Laulufestivaalin osalta on todettava, että laulettavat kappaleet oli valittava huolella, jotta miehittäjä ei reagoinut. Vanhasen tarkoittamissa vuoden 1985 Laulujuhlissa laulettiin muun muassa Neuvostoliiton kansallishymni sekä Laulu Leninistä. Itsenäisessä Virossa tällaista ei olisi koskaan tehty, sillä miksi kansakunta ylistäisi laulamalla miehittäjävaltiota ja kommunismia edustanutta murhamiestä.]

Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.

[Vanhanen pimittää totuutta, sillä Neuvostoliitossa vangittiin ja vietiin mielisairaalaan tai uudelleen koulutusleirille useita toisinajattelijoita sekä vainottiin muun muassa kristittyjä. Maan sisällä käytiin hiljaista ”sotaa” valtiovaltaa vastaan.]

Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita "pakolaisia".

[Vanhanen osoittaa luottamusta ”neuvostoliittolaisiin lähteisiin”, ikään kuin pakkovaltaa ylläpitävät ääriaatteen edustajat olisivat luotettavia tiedon jakajia.]

Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.

[Vanhanen pimittää jälleen totuutta ja ohjaa lukijaa harhaan, sillä hänen tarkoittamansa ”kolmannen polven amerikkalaiset” olivat Virosta henkensä kaupalla kommunistien vainoa paenneita etnisiä virolaisia tai heidän jälkeläisiään. Ulkomaille turvaan hakeutuneet virolaiset tiesivät jo kommunistien ensimmäisen miehityksen (1940 - 41) perusteella, millaista mielivaltaista  julmuutta ja murhaamista kommunistit toteuttavat valtaan päästyään.]

Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen.”

[Vanhasen suomettuneisuuden aste on kuvottavaa. Hän kritisoi helsinkiläisiä, jotka kannattivat vapautta sekä vastustivat kommunistien harjoittamaa vainoa ja julmuutta.]

Vanhasen teksti on järkyttävää Neuvostoliiton nuoleskelua ja neuvostososialismin miehitysalueelle (Viro) tuottamien ongelmien (pula lähes kaikesta) ja kantaväestön (virolaisten) alistamisen vähättelyä.

Virolaiset kohtasivat ennennäkemätöntä mielivaltaa. Kantaväestön omaisuus sosialisoitiin, virolaisten omaisuus ryöstettiin, kansallisuutta korostavien symbolien omistaminen kiellettiin, kodit anastettiin, maasta pois muuttaminen oli kiellettyä, vääristä mielipiteistä joutui viranomaisten kuulusteluun ja usein myös vankilaan.

Marinin hallitus, jonka valtiovarainministerinä Vanhanen istui, laatii parhaillaan lakia, jolla pyritään rankaisemaan maasta muutosta. Ja kuten kaikki tietävät, Suomessa on jo usean vuoden ajan ollut voimassa käytäntö, jonka mukaisesti vääränlaiset ajatukset ja sanat vievät henkilön käräjille.

Neuvostoperinne elää edelleen vahvasti Suomessa. Miksi ei eläisi, sillä sananvapauden vastainen perinnekulttuuri saa vahvaa tukea valtamedialta, jota Vanhasen kaltaiset opportunistiset poliitikot pitävät suuressa arvossa.

Yleisradio on tarjonnut viimeisimmän esimerkin sananvapauden vastaisuudestaan julkaistessaan erittäin asenteellisia kirjoituksia liittyen Spotifyn Joe Rogan -tapaukseen. Viimeisimmästä artikkelista suorastaan syöksyy esiin toimittajan sananvapauden vastainen asenne. Joidenkin Spotify-palvelusta poistuvien muusikkojen poliittisesta asemoitumisesta Yle ei kerro, ei tietenkään, koska heidän taustaltaan löytyy merkittävää äärivasemmistolaisuuden ihailua.

Ylen artikkelista huokuu näkemys, jonka mukaan Spotifyn tulisi julkaista vain ohjelmia, joissa ei esitetä neuvostoajasta muistuttavaa "tämä on ainoa hyväksyttävä totuus" -ajatusmallia edustavia henkilöitä (mm. Neil Young) loukkaavia ajatuksia tai valtavirtaa ja viranomaistahoja haastavia mielipiteitä.

Ikään kuin vapaa keskustelu vaarantaisi vapaan maailman sekä vapauden ilmaista mielipiteitä ja ajatuksia, jollaista periaatetta  länsimaista demokratiaa kunnioittavan median pitäisi arvostaa enemmän kuin mitään muuta.

C.  Vanhasen johtama hallitus lisäsi ”Yleisradiolakiin” monikulttuurisuuden edistämispykälän 19.8.2005.

Merkittävimpinä ministereinä monikulttuurisuuden lakiin kirjaamisessa olivat Vanhasen lisäksi oikeusministeri Johannes Koskinen (sdp), liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sdp) ja sisäministeri Kari Rajamäki (sdp).
Kuka hyvänsä mainituista ministereistä olisi voinut estää kirjauksen, mutta sen sijaan kaikki heistä edistivät kirjaamista omalta ministeripaikaltaan.

Ruotsi on ollut Suomen johtavien poliitikkojen tarkoittaman monikulttuurisuuspolitiikan mallimaa. Mahtava malli? Ruotsi on Euroopan ykkönen raiskausten, ampumistapausten, kranaatti-iskujen, koulupalojen ja autojen polton saralla. Monikulttuurisuuspolitiikan ja haitallisen maahanmuuton suosimisen seurausta ovat kaikki edellisessä lauseessa mainitut asiat.

D.  Helmikuussa 2006 Vanhanen pyysi Suomen pääministerinä virallisesti anteeksi sitä, että profeetta Muhammedia esittäviä pilakuvia on julkaistu suomalaisilla verkkosivuilla. 

Anteeksipyyntö tapahtui Vanhasen Torinon talviolympialaisissa antamassa kannanotossa, jossa hän pyysi kuvien julkaisua anteeksi omasta ja hallituksen puolesta. Hän totesi olevansa pettynyt, koska Suomessakin on yksittäisiä ihmisiä, jotka loukkaavat islamin pyhänä pidettyjä arvoja.

Tarkalleen ottaen hän totesi näin: ”Pyydän omasta ja Suomen hallituksen puolesta anteeksi sitä, että muslimien uskonnollisia tunteita on näin loukattu myös Suomessa".

Vähemmän yllättäen ulkoministerinä istunut Erkki Tuomioja (sdp) antoi tukensa Vanhaselle, kuten teki myös Demari-lehti. Helsingin Sanomat sen sijaan piti Vanhasen anteeksipyyntöä suurena typeryytenä.

Nyt, kun Päivi Räsänen on kohdannut jo usean kuukauden ajan suoranaista vainoa valtakunnansyyttäjän toimesta, Vanhanen ei ole saanut suutaan auki yhtä ainoaa kertaa kommentoidakseen kristityn oikeutta puolustaa oman uskontonsa perusprinsiippejä, jotka on kirjattu raamattuun.

Vanhasen Neuvostoaikaan ja islamiin liittyvät lausunnot kertovat karusti kuinka heikoissa kantimissa hänen ymmärryksensä on länsimaisen vapauden ja sananvapauden suhteen.

Tämän päivän tietojen mukaan Vanhasen vapauskäsitykseen liittyvä ajattelu ei ole kehittynyt lainkaan, vaan hän edustaa edelleen varsin neuvostoliittolaista käsitystä mitä tulee ajattelun ja sanomisen vapauteen.

E.  Matti Vanhanen pääministerinä 14.1.2009, Turun Sanomat, STT:

"– Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, Vanhanen sanoo lehdelle."
***
***
"Pääministeri toivoo myös, etteivät poliitikot kuvaa maahanmuuttoa uhaksi, vaan mahdollisuudeksi ja välttämättömyydeksikin väestöltään vanhenevassa Suomessa. Puheet esimerkiksi hallitsemattomista siirtolaisvirroista on Vanhasen mukaan lopetettava."

Vanhasen kommentit tuovat mieleen Ruotsin moderaattipuoluetta (kokoomuksen sisarpuolue) edustavan ex-pääministeri Fredrik Reinfeldtin, joka paljasti vuoden 2010 valtiopäivävaalien jälkeen vihreiden kanssa tehdyn avoimien ovien maahanmuuttosopimuksen johtuneen siitä, että ruotsalaisille haluttiin osoittaa Ruotsidemokraattien äänestämisen johtavan vain entistä massiivisempaan maahanmuuttoon. Reinfeldtin järjetön kosto-operaatio perustui vuoden 2010 vaalitulokseen Ruotsidemokraattien ylitettyä ensimmäistä kertaa äänikynnyksen, jonka seurauksena puolue sai ensimmäiset 20 kansanedustajaa parlamenttiin.

Vanhasen puolue (keskusta) on tukenut viimeiset parikymmentä vuotta haitallista maahanmuuttoa ja sen edustajat istuvat EU-parlamentissa ryhmässä, joka tukee kaikkein innokkaimmin liittovaltiokehitystä, joka toteutuessaan veisi kaiken merkittävän päätösvallan Suomesta Brysseliin.

Vanhasen (ja keskustan) maahanmuuttopoliittinen ajattelu edustaa linjaa, jonka seurauksista suomalainen yhteiskunta kärsii vuosi vuodelta yhä selkeämmin. Noudatettu maahanmuuttopolitiikka on taloudellisesti tappiollista ja maan sisäistä turvallisuutta heikentävää.

Suomi on jo pitkään matkannut Ruotsin mallin mukaisella linjalla, joka näkyy esimerkiksi islaminuskoisten fundamentalistien (potentiaalisia terroristeja) määrän kasvuna  sekä ulkomaalaisten merkittävänä yliedustuksena erityisesti seksuaalirikostilastoissa. 

Haitallisen maahanmuuttopolitiikan seurausta on myös ryöstelyä ja väkivaltaa harjoittavien etnojengien ilmaantuminen erityisesti pääkaupunkiseudulle. Noudatetun politiikan vakavista haitoista kertoo lisäksi se, että Suomen vankiloissa on yhä enemmän ulkomaisia vankeja, joista osan kerrotaan olevan radikalisoituneita (potentiaalisia terroristeja).

Vanhasen edustama ajatustapa ei tunne armoa niitä satoja tuhansia suomalaisia kohtaan, jotka kärsivät jo nykyisin noudatetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista. Huomionarvoista on, että Vanhasen edustama keskusta istuu tällä(kin) hetkellä hallituksessa, joka pyrkii edistämään haitallisen maahanmuuton kasvua. Marinin hallituksen uusimpana suunnitelmana on laittomasti maassa olevien ja karkotuspäätöksen saaneiden palkitseminen tulevaisuudessa opiskelupaikalla.

F.  Syyskuussa 2010 Iltalehti kertoi seuraavaa: ”[Britannian pääministeri Tony] Blairin mukaan Vanhanen kertoi, että Chiracin [suomalaista ruokaa koskevista] puheista oli noussut iso kohu Suomessa.
- Minä ajattelin että helkkari sentään, hanki elämä, Blair kirjoittaa.”

Tony Blair ei ollut väärässä, Vanhasen elämästä tihkuneet tiedot kertovat pikkumaisesta henkilöstä, joka ei kovin usein ymmärrä mikä on elämässä suurta, mikä pientä, mikä arvokasta ja mikä vähemmän arvokasta.

G.  Vanhanen oli jäävi useaan otteeseen osallistuessaan RAY-avustusten myöntämiseen Nuorisosäätiölle, joka puolestaan jakoi vaalitukea hänelle (presidentinvaaleihin 23 360 € + tuhansia euroja muihin vaaleihin). Samassa RAY / Nuorisosäätiö - vyyhdissä annettiin tuomiot kahdelle hänen puoluetoverilleen, Antti Kaikkoselle ja Jukka Vihriälälle. Nuorisosäätiön hallituksen entinen puheenjohtaja Matti Vanhanen ei joutunut tuomiolle, koska hänen osaltaan mahdolliset rikokset olivat vanhentuneet.

H.  Vanhanen erosi pääministerin tehtävistä kesken kauden kesäkuussa 2010 vedoten jalkaleikkaukseen. Eroa edelsivät poliittiseen korruptioon liittyvä vaalirahakohu ja niin sanottu lautakasa-episodi. Politiikan asiantuntijat eivät usko eron johtuneen leikkauksesta vaan poliittisesta paineesta ja kulissien takaisista asioista.

I.  Vanhanen on Suomea ulkoisten tahojen määräysvaltaan sitovan velkaantumispolitiikan epävirallinen "isä". Helsingin Sanomat 5.7.2014, toimittaja Unto Hämäläinen :

"Tarkkaa päivämäärää ei kukaan pysty muistamaan, mutta se suuri päätös tehtiin syksyllä 2008, todennäköisesti marraskuun alkupuolella.

Päätöksen tekijät tiedetään kuitenkin nimi nimeltä. Historiallisen päätöksen tekivät neljä ministeriä: pääministeri Matti Vanhanen (kesk), valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok), työministeri Tarja Cronberg (vihr) ja kulttuuriministeri Stefan Wallin (r).

Heitä kutsuttiin hallituksen sisäisessä slangissa kvartetiksi. Ministerit eivät tosin koskaan laulaneet yhdessä, mutta muuten he viettivät runsaasti aikaa toistensa seurassa. He olivat puolueidensa puheenjohtajia, ja Vanhasen hallituksessa oli tapana, että kaikki tärkeät päätökset tehtiin puoluejohtajien palavereissa.

Kvartetin päätöksistä tärkein oli se, että Suomen valtio ryhtyi ottamaan lisää velkaa."

J.  Vanhasen mukaan valittu velkalinja - joka on jatkunut näihin päiviin asti siitä lähtien, kun Vanhanen ja kumppanit sen aloittivat - oli hyvä ratkaisu. Iltalehti 23.7.2014

"Velka ei kaduta Vanhasta

Suomen valtion velkataakka on suurempi kuin koskaan ennen. Se on lähes tuplaantunut lyhyessä ajassa 2008–2014. Trendin aloitti ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk), joka puolustaa vankasti omia päätöksiään."

K. Lopuksi

Vanhasta pidetään Suomen kroonistuneen velkaantumispolitiikan isänä, henkilönä, jonka johtaman hallituksen toimesta valtio siirtyi velanottoa suosivan talouspolitiikan tielle.

Melkoinen meriitti, kun muistaa, että häntä on pidetty Marinin punavihreän hallituksen parhaana taloustaiturina. Jos joku ei muista, Vanhanen oli hallituksen valtiovarainministeri ennen Annika Saarikkoa (kesk).

Harva suomalainen poliitikko yltää vieraan palvonnan (ensin Neuvostoliiton, sittemmin Brysselin) osalta sekä sananvapauden vastaisuutta huokuvien mielipiteidensä ja surkeasti hoidetun talouspolitiikan saralla yhtä mittaviin suorituksiin.

Vanhasen tapaisten henkilöiden istuminen vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kansanedustajana rapauttaa vakavalla tavalla kansalaisten luottamusta poliitikkoihin.

Jo pidemmän aikaa on vaikuttanut siltä, että eduskunnan päätösten perusteena ei kovin usein ole suomalaisten etu, vaan pikemminkin poliitikkojen henkilökohtainen pyrkyryys sekä Brysselin komission tahdon kuuliainen noudattaminen, joka tuo väistämättä mieleen neuvostoajat, jolloin Suomen sosialistit, kommunistit ja keskustalaiset kumarsivat Moskovan politbyroa vähintään yhtä syvälle kuin konsensuskolmikko (kok, sdp, kesk) ja vihreät kumartavat nykyisin Brysselin komission edessä.

Suomalaiskansanedustajien enemmistö, Vanhasen tavoin ajattelevien joukko, on ollut aina valmis moittimaan omaa kansaa, mutta vähintään yhtä valmis kumartamaan toiseutta riippumatta siitä onko kyse islamilaisesta maailmasta, Brysselin komissiosta tai afrikkalaisen heimokulttuurin edustajista.

Vieraat ensin –periaatteesta on tullut suomalaisen politiikan kulmakivi, jonka taloudelliset kustannukset ja turvallisuutta heikentävät seuraukset maksaa aina tavallinen työtä tekevä kantaväestön edustaja.

Heikki Porkka ke 02.02. 10:28

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Epäluottamuksen tunne sisäministeriä, Yleä ja Poliisihallitusta kohtaan on terve ilmiö

su 27.11. 11:17

Röyhkä, Porkka, Kurikka ja kumppanit sosialistista totalitarismia vastustamassa

to 24.11. 18:59

Miksi maahanmuutosta kirjoittaminen on vähentynyt ja miksi Yle on Suomen vaarallisin media

ke 23.11. 10:56

Kokoomus pettää AINA, jos pelkona on EU-komission tahdon kyseenalaistaminen

to 10.11. 09:46

Venäjämieliset uussuomettuneisuuden pauloissa

la 05.11. 11:08

Etnojengit ovat Suomessa, vastuu on päätöksiä tehneillä poliitikoilla

ti 01.11. 11:07

Orpo, Sarvamaa ja unkarilainen tuoremehu

ke 26.10. 11:36

Arvojen pohjasta aitoihin arvoihin - vallankumous käynnissä

ti 27.09. 12:24

Äärioikeistolainen, laitaoikeistolainen

ma 26.09. 16:53

Virossa oikeus kumosi jo kolmannen kerran koronarokotteista kieltäytyneiden irtisanomispäätöksiä

su 25.09. 17:24

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Yhteiskunnan perustus on perhe

pe 25.11.2022 19:47

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?

pe 20.05.2022 17:31

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11.2022 19:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11.2022 03:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09.2022 13:29

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hups, Maailman Talousfoorumin (WEF) dystooppinen Suuri Resetti taisi juuri sortua omaan näppäryyteensä?

su 20.11.2022 14:41

Heikki Porkka

Epäluottamuksen tunne sisäministeriä, Yleä ja Poliisihallitusta kohtaan on terve ilmiö

su 27.11.2022 11:17

Tapio Puolimatka

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12.2022 22:26

Olli Pusa

Suomi ja korruptio

to 24.11.2022 23:32

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44