Toisin kuin tämän päivän Suomessa, Sanna Marinin, Pekka Haaviston ja muutaman muun henkilön istuminen edelleen ministerinä ei olisi mahdollista asuinmaassani Virossa.

Syitä on ainakin kaksi:

1) Kumpikin (esimerkkihenkilöt Marin ja Haavisto) on jäänyt kiinni valehtelusta ministerin tehtävässä liittyen heidän poliittiseen päätöksentekoonsa, Haavisto on jopa rikkonut lakia.

Virossa valehteleva ministeri lentää armotta ulos hallituksessa – jos ei henkilö itse älyä erota, media painostaa hänet eroamaan.

Suomessa tilanne on ollut täysin päinvastainen, sillä jo vuosikymmenien ajan parhaat poliittiset valehtelijat on palkittu sittemmin muun muassa Euroopan unionin kultaiselle oksalle nauttimaan koskemattomuudesta ja runsaista eduista. Esimerkkeinä Jutta Urpilainen, Alexander Stubb ja Jyrki Katainen.

2) Virossa punavihreät, varsinkaan vihreät ja sosialistit, eivät nauti kansan luottamusta siinä määrin, että saisivat edes yhtä kansanedustajaa parlamenttiin. Virolaiset saivat ”nauttia” reaalisosialismista noin 50 vuoden ajan, joten he eivät enää halua päättäjiksi ideologisia henkilöitä, jotka kertovat tekevänsä hyvää, vaikka saavat toimillaan aikaan vain taloudellista ahdinkoa ja yhteiskunnan yleistä sirpaloitumista.

Toisaalta on sanottava, että myöskään Petteri Orpon tai Elina Valtosen tapaiset kokoomushenkilöt eivät menestyisi Viron politiikassa. Syynä Orpon, Valtosen ja heidän hengenheimolaistensa epäisänmaallisuus, joka näyttäytyy valtavana haluna siirtää kaikki merkittävä poliittinen päätösvalta maan rajojen ulkopuolelle.

Orpon rasitteena ovat lisäksi valheet, joita hän päästi suustaan toimiessaan Sipilän hallituksen sisäministerinä.

Jos joku ei enää muista, Orpo valehteli, että kansainväliset sopimukset pakottavat Suomen vastaanottamaan Ruotsista saapuneet onnenonkijat, joita Suomessa kutsutaan turvapaikanhakijoiksi. Tosiasiassa Suomi olisi voinut kansainvälisten sopimusten (Schengen, Dublin) perusteella käännyttää kaikki Ruotsista Suomeen pyrkivät henkilöt. Lisäksi Orpo valehteli samana syksynä, että EU:n sisäministerien enemmistö hyväksyi taakanjaon, vaikka nimenomaan enemmistö ei hyväksynyt taakanjakoa.

Suomen valtamedia ei reagoinut Orpon valheisiin, joka puolestaan ei ole lainkaan merkillistä, sillä Suomi-media ei ole kymmeniin vuosiin edes yrittänyt olla avoin, rehellinen ja luotettava, vaan pikemminkin ideologinen, puolueellinen, vihervasemmistolainen ja epäluotettava.

Kokoomus palkitsi Orpon hieman myöhemmin puheenjohtajakseen, josta hänelle seurasi poliittinen arvonnousu valtiovarainministeriksi.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtosen mukaan kokoomus kannattaa 1) EU-armeijaa 2) pankkiunionia, 3) pääomamarkkinaunionia ja 4) ilmastonmuutoksen vastaista unionia sekä 5) EU:n yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa ja 6) EU:n verotusoikeutta jäsenvaltioihin. Valtonen kertoi kokoomuksen tahdosta MTV:n aamussa vuoden 2020 heinäkuussa.

Valtonen on lisäksi väittänyt, että siirtyminen EU-liittovaltioon vahvistaa suomalaisten mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa.

Petteri Orpo juhlisti Valtosta aiemmin Suomen kasvavaa maksajan roolia EU:ssa. Toukokuussa 2018 Iltalehden otsikkona oli teksti: ”Petteri Orpo: Suomi aikoo pulittaa yhä enemmän rahaa EU:lle - ja se on ilon ja onnen paikka”.

Iltalehden artikkelissa Orpo kertoi, että Sipilän hallituksen ministerivaliokunnassa oli tehty linjaus, jonka mukaan Suomi on valmis maksamaan lisää EU:lle. Tässä vaiheessa Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset eivät enää istuneet hallituksessa, jonka muodostivat Juha Sipilän johtama keskusta, Orpon kokoomus ja Sampo Terhon siniset.

Sipilän hallituksen linjaus tarkoitti, että Suomi oli asettunut täysin rähmälleen EU-komission eteen. Ikään kuin kertauksena ajasta, jolloin Suomen poliittinen eliitti muutamaa poikkeushenkilöä lukuun ottamatta nuoleskeli kilpaa Tehtaankadun väkeä (Neuvostoliiton suurlähetystö).

Suomen linja suhteessa EU-komission miellyttämishaluun ei laantunut millään tavoin Rinteen / Marinin sosialistihallituksen noustua valtaan. Pikemminkin on ollut nähtävissä, että pääministeri Marin on täysin komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin lumoissa. Marinin osoittama alistumiseen viittaava miellyttämisenhalu näkyy selkeästi hänen kehonkielessään aina, kun von der Leyen ja Marin kohtaavat. Sama ihailuilmiö on ollut nähtävissä myös silloin, kun Marin on kohdannut esimerkiksi Angela Merkelin tai Emmanuel Macronin.

Kohtaamisista ei ole muodostunut kuvaa tasavertaisista päättäjistä, vaan pikemminkin mielikuva vallastaan tietoisten henkilöiden ja miellyttämishaluisen pyrkyrin tapaamisesta.

Kotimaan politiikassa Marin on sen sijaan esiintynyt varsin koppavasti ja itsetietoisesti, kuten muistetaan esimerkiksi reaktioista, joita nähtiin, kun presidentti Sauli Niinistö esitti koronanyrkin muodostamista.

Marin on ollut heikko pääministeri, joka on näkynyt hänen suhtautumisessaan vihreiden krooniseen sooloiluun ja vihreän ministerin (Haavisto) lainrikkomuksiin ja valehteluun. Tosin eihän Marin voi valehteluun puuttua, koska samalla hän joutuisi katsomaan peiliin, jota hän puolestaan tekee syvällisesti vain silloin, kun valmistautuu muotilehtien kansikuvia varten.

Entä montako kertaa Marin on puuttunut julkisesti vihreiden hallitusohjelman vastaiseen toimintaan, josta esimerkkinä laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden statuksen muuttaminen lailliseksi maassa oleskeluksi? Oikea vastaus on nolla kertaa.

Marinin heikkous pääministerinä on näkynyt myös useaan otteeseen siten, että hän on piilotellut kulisseissa, kun poliittiselle kentälle on ilmaantunut hankala asia, josta media ja kansalaiset odottavat pääministerin lausuntoa tai kommenttia. Marinin piilottelu on ollut niin näkyvää, että jopa Marinin hallitusta yleensä positiivisessa valossa esittelevän Yleisradion toimittaja on ihmetellyt pääministerin väistelyä. 

Kun vielä muistaa Marinin (bile-Sannan) vastuuttoman toiminnan ajanjaksona, jolloin kansalaisille asetettiin erilaisia rajoitteita ja pakkoja, täytyy ihmetellä, millä lihaksilla Suomen pääministeri jatkaa edelleen tehtävässään.

Keskusta (puolue) on ollut hallituksessa paljon vartija, sillä Marinin hallituksen suomalaisia kovalla kädellä kurittava politiikka ei olisi mahdollista, mikäli keskusta ei suostuisi edistämään mielipuolista ilmastopolitiikkaa, joka kaiken muun haitallisen lisäksi on omalta osaltaan edistämässä maatalouden tuhoa ja heikentämässä vakavalla tavalla Suomen huoltovarmuutta.

Sanalla sanoen Marinin hallitus ei ole liiemmin piitannut omasta kansasta, vaan pyrkinyt kiillottamaan hallituksen ministerien kilpeä kansainvälisellä hyveposeerauskentällä.

Mutta mikäs se on kiillottaessa, kun hallituksessa on alusta pitäen tiedostettu, että useilla suomalaista yhteiskuntaa rapauttavilla sektoreilla, kuten haitallinen maahanmuutto, kansallista koheesiota tuhoava monikulttuurisuuspolitiikka ja järkeä vailla oleva ilmastopolitiikka, saa kritiikitöntä tukea opposition kokoomukselta. Aika ajoin on vaikuttanut siltä, että kokoomus on todellisuudessa oppositiossa muodon vuoksi istuva hallituspuolue.

Kokoomus on sitoutunut vahvasti ainakin kolmeen hallituksen suureen linjaan:

1) EU:lle annetaan kaikki, mitä EU ikinä ymmärtää Suomelta pyytää. Viimeisin oli elpymispaketti, josta Suomi maksaa useita miljardeja, jotta huonosti asiansa hoitavien EU-maiden kansalaisten elämä on mukavampaa.

2) Haitallisen maahanmuuton edistäminen, jonka suhteen Petteri Orpo on Suomen historian haitallisin sisäministeri.

3) Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka, jonka seuraus suomalaiselle yhteiskunnalle, varsinkin maaseudulle ja sitä kautta ruuan tuottamiselle, näyttää muodostuvan katastrofaaliseksi. Puhutaan jopa tulevasta ruokapulasta.

Ikävä kyllä, mikäli suomalaiset pitävät edelleen – kuten gallupit kertovat – kokoomusta ja demareita parhaina vaihtoehtoina, ajautuu suomalainen yhteiskunta monikerroksisiin ja moninaisiin ongelmiin. Sellaisiin, jollaisia on viimeksi nähty vuosikymmeniä sitten.

Fakta on, että suomalaiset joutuvat joka tapauksessa kiristämään vyötä merkittävällä tavalla, mutta haitallisen maahanmuuton, mielipuolisen ilmastopolitiikan ja kroonisen EU-kuppauksen johdosta tulevat vuodet lupaavat pitkäaikaista taloudellista kriisiä, jonka aikana nykyiset ruokajonot ovat lasten leikkiä.

Ja ajatelkaa, ilmasto ei muutu käytännössä piiruakaan sen seurauksena, että suomalaisten elämää kurjistetaan täysin tietoisesti!!

Tämän kirjoituksen otsikkona on sana luottamus. Mitään siihen [luottamukseen] viittaavaa en ole tuntenut enää vuosikausiin, kun ajattelen Suomen poliittista johtoa. Toki aina on nähtävissä pientä toivon kipinää, mutta siitä on vielä ikävän paljon matkaa järkevien ja oman kansan etua ajavien poliitikkojen marssiin vallan ylimpiin kammareihin.

Seuratkaa vaikka Yleisradion uutisointia, jossa joko suoraan tai mutkan kautta pyritään jatkuvasti moittimaan niitä, joille suomalaisten etu on ykkösprioriteetti.

Jussi Halla-aho on viime päivinä saanut suitsutusta useilta tahoilta liittyen Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan, joten Yle päätti (jälleen kerran) esittää menneellä viikonlopulla (26.2.2022) lyhyen persuvastaisen ohjelman, jossa kertoi Iltalehden toimittaja Lauri Nurmen suulla perussuomalaisten olevan vaarallinen äärioikeistopuolue.

Nurmi on tunnetusti erittäin persuvihamielinen toimittaja, jonka Marinin hallitusta ylistävän kirjan piti ilmestyä vuosi takaperin, mutta pitkän odottelun jälkeen julkaisu peruttiin kustantajan toimesta.

Nurmen kirjan nimi oli ”Miten Suomi päätti voittaa koronan”. Kirjan esittelytekstistä löytyy muun muassa seuraavat lauseet:

”Suomalaiset tottuivat kriisin aikana näkemään vahvan naisviisikon kertomassa tilannearvionsa ja sen vaatimat päätökset. Tämä loi turvaa ja antoi kansalaisille uudenlaiset esikuvat. Johtajuus oli koronan voittamisessa keskeistä.”

Mikään kahdessa lauseessa esitetyistä asioista ei ole totta.

Ensinnäkään naisviisikko ei ole ollut vahva, vaan mitä kovempaan paikkaan se on joutunut, sitä sekavammaksi ja epämääräisemmäksi sen esiintyminen on käynyt.

Toisekseen epäilen myös sitä, onko yhdestäkään ministeristä tullut esikuva kenellekään. Jos on, kannattaa tarkastaa faktat siitä, miten hallitus on toiminut.

Ja kolmanneksi. Mikäli joku pitää Marinin hallitusta hyvänä esimerkkinä johtajuudesta, hän ei ymmärrä hyvästä johtajuudesta hökäsen pöläystä.

Julkaisijan sivulta edelleen löytyvässä esittelytekstissä on useita muita varsin kyseenalaisia väitteitä, ylle kirjatut ovat vain esimerkkejä siitä, kuinka pieleen voivat markkinointi ja sisältö mennä, kun ideologinen kiima ylittää neutraalin ajattelun.

Huomattavaa on, että suomalaisen median ylivoimainen enemmistö on tehnyt jo muutaman vuosikymmenen ajan kaikkensa, jotta kansallinen koheesio heikkenisi. Poikkeuksia mediassa toki on, mutta ne ovat todellakin vain poikkeuksia.

Mikä saa median vuodesta toiseen toteuttamaan ideologista työtä, joka paitsi tekee siitä epäluotettavan, edistää myös yhteiskunnan negatiivista kehitystä? Onko niin, että toimittajien enemmistön poliittinen asenne vääristää heidän maailmankuvaansa ja ymmärrystään todellisuudesta?