Luutnantti Lammio Tuntemattomassa sotilaassa:

”Tämä ei ole mikään punakaarti, jossa komppanianpäälliköt valitaan huutoäänestyksellä.”

Riippumatta siitä, pidätkö Lammion tyylistä, on hän ajatuksensa kanssa oikeassa, ollaan sitten missä tahansa yhteisössä tekemässä päätöksiä. Edellyttäen tietysti, että noudatetaan demokraattiseen oikeusvaltioon kuuluvaa kulttuuria.

Ihmisiä ei sivistysvaltiossa pitäisi valita tehtäväänsä / erottaa tehtävästään sen perusteella mitä mieltä median tai sosiaalisen median hyeenat ovat asiasta.

Yhdysvalloista rantautunut woke-ideologia cancel-kulttuureineen saapui aikaa sitten Suomeen eikä sen voittokululle näy loppua.

Woke saapui metoon myötä, jonka jälkeen käynnistyi massiivinen cancelointi-kierre, jossa sosiaalisen median ja valtamedian "hyvät ihmiset" käyvät kiinni kohteeseensa kuin sika limppuun tavoitteenaan kohteena olevan henkilön maineen totaalinen pilaaminen ja hänen poistamisensa tehtävästään.

Woken ja cancel-kulttuurin vahvimmat edistäjät Suomessa ovat olleet Sanoma Oy suurimpine julkaisuineen (HS, Iltasanomat) ja koko kansan kustantama Yleisradio, jonka törkein teko on toistaiseksi kohdistunut Aku Louhimieheen.

Tänään saimme kuulla Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen erosta, joka toteutui hänen omien sanojensa mukaan omasta tahdosta. Palaan Lehtimäen tapaukseen hieman alempana tässä tekstissä.

Sosiaalisen median ja valtamedian hyville woke/cancel -ihmisille kelpaavat vain puhtoiset persoonat.

Tosin siten, että henkilön puhtoisuus määritellään woke-asteikolla, jonka mukaan suurinta uhristatusta omaavat, kuten tummapintaiset (tai sellaisiksi itsensä nimenneet), seksuaalivähemmistöläiset (tai sellaisiksi itsensä nimenneet) ja muut mitä erilaisimmat vähemmistöt sekä feministien änkyräkaarti (intersektionaaliset feministit), nauttivat suurinta sananvapautta, joka pitää sisällään oikeuden solvata varsinkin valkoista heteromiestä, jonka uhristatus on puhdas nolla.

Korkean uhristatuksen omaaviin henkilöihin ei kohdisteta massiivista raivoa, jonka tarkoituksena on suistaa kohde pois tehtävästään.

Muistelkaapa esimerkiksi seksuaalivähemmistöläisen vihreän Pekka Haaviston tapausta, kun hän sekä valehteli että rikkoi lakia ulkoministerin roolissa.

Kohdistivatko massamedia ja sosiaalisen median änkyräosasto massiivisen raivon Haavistoon vaatimuksenaan ministerin eroaminen, koska tämä oli ministerinä toiminut perustuslain hengen ja kirjaimen vastaisesti?

Maan perustuslakia kunnioittavassa sivistysvaltiossa valtamedia olisi painostanut ministeriä niin kauan, että tämän olisi ollut pakko jättää tehtävänsä.

Mutta ei Suomessa, joka elää edelleen hallinnon ja virkamieskunnan osalta neuvostoaikaa.

Tiedättehän periaatteen, jonka mukaan kansakunnan poliittisen kaapin päällä olevat voivat tehdä periaatteessa lähes mitä tahansa, koska kaverit ja toverit hallituksessa ja eduskunnassa antavat tulitukea.

Haavisto ei suinkaan ole ainoa ministerin tehtävässä julkisesti valehdellut henkilö viime vuosilta.

Petteri Orpo (kok) valehteli ministerinä ainakin pariin kertaan. Hän väitti vuonna 2015, että kansainvälisten sopimusten mukaan Suomen on pakko ottaa Ruotsista suuntautuva invaasio vastaan, vaikka kansainväliset sopimukset olisivat nimenomaan sallineet käännyttämisen rajalla.

Lisäksi hän valehteli EU:n sisäministerien enemmistön olleen taakanjaon kannalla, vaikka totuus oli täysin toisenlainen.

Orpo jatkoi tehtävässään ja nousi kaiken päälle hiukan myöhemmin ministerihierarkiassa ylemmäs valtiovarainministerin tehtävään.

Orpo ei tietääkseni kuulu mihinkään vähemmistöön, mutta hän oli punakaartin (someänkyrät ja massamedia) mielestä oikealla asialla, joten punakaartilaiset huusivat Orpon hallituksen parhaaksi ministeriksi.

Heteromies, jolla ei ole minkään sortin uhristatusta woke-hierarkiassa, on yleisimmin henkilö, joka hoitaa hommat kuntoon, kun tarvitaan tekijää jonkin konkreettisen ongelman hoitamiseen, kuten erilaisten remonttien tekoon tai sotimiseen.

Toki naisistakin löytyy tekijöitä, mutta selkeänä vähemmistönä he ovat raskaiden ja vaarallisten töiden osalta, joita yhteiskunnassa on pakko tehdä, jotta kansakunnan ja kansalaisten elämä on helpompaa ja inhimillisempää.

Naisten "etuna" on kuitenkin sukupuoli, kun ajatellaan asioita woke-ideologiaan kuuluvan uhrihierarkian näkökulmasta.

Kukapa ei muistaisi esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin (sdp) ainaista puolustusmekanismia, joka käynnistyy, kun hänen tai hänen johtamansa hallitusviisikon toimiin kohdistuu kritiikkiä.

Naisvihaa, ilman muuta, ainakin Marinin mielestä.

Ymmärtääköhän Marin itse, että ikuisella sukupuoleen vetoamisella hän nimenomaan saattaa aiheuttaa tai lisätä mahdollista naisvihaa?

Tuskin ymmärtää, sillä jos ymmärtäisi, ei hän toistuvasti vastaisi hallituksen toimintaan kohdistuvaan kritiikkiin väittämällä sen olevan naisvihaa.

Ja kuten tiedämme, interseksionaalinen feminismi on sisäänkirjattuna hallituksen ohjelmaan. Vihreiden äitiyslomalla oleva puheenjohtaja Maria Ohisalo on todennut, että intersektionaalinen feminismi on hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus.

Punakaartipäätös toteutui myös silloin, kun Pori Jazzin toimitusjohtaja Aki Ruotsala sai potkut lausuttuaan "väärän" mielipiteen homoseksuaaleihin liittyen.

Ruotsala on kertonut olevansa kristitty, joka on tietysti punakaartin silmissä merkittävä pahe sen lisäksi, että hän on valkoihoinen heteromies.

Viimeisin punakaartin haluama asia toteutui tänään, kun Mika Lehtimäki kertoi eroavansa välittömästi omasta tahdostaan.

Tapahtumat ovat lyhyesti kerrottuna sujuneet seuraavasti. Lehtimäki on lähettänyt kahden naispuolisen vastaanottajan näkökulmasta loukkaavia viestejä heille. Lehtimäki on asian myöntänyt ja asia on käsitelty Olympiakomiteassa pienessä piirissä. Päätöksenä varoitus Lehtimäelle. Huomionarvoista on, että Lehtimäki on pyytänyt toimintaansa (viestittelyään) kohteilta anteeksi ja myös saanut anteeksi.

Mutta tämä ei riittänyt hyvien ihmisten punakaartille, sillä massamedia aloitti Lehtimäkeä kohtaan selkeän jahdin, jonka lopputuloksen näimme tänään.

Jep. Suomi on ollut jo pitkään yhteiskunta, jossa pienikin virhe voi johtaa radikaaliin ratkaisuun.

Woke-väki käy armotta kimppuun, jos kohdehenkilö kuuluu sopivaan viiteryhmään. Mikään ei auta, ei edes se, että virheen tehnyt henkilö saa varoituksen, pyytää anteeksi ja saa anteeksi. Woke-väki on päätöksensä tehnyt ja vie sen loppuun veren maku suussaan.

Kuka on seuraava kohde? Tai pitäisikö kysyä, kuka on seuraava valkoihoinen heteromies, joka joutuu punakaartin raivon kohteeksi ilman mahdollisuutta puolustautua saati saada anteeksi?

Huomaa, että en puolustele Lehtimäen viestittelyä. Miten edes voisin, koska en tiedä millaisia viestejä hän on lähetellyt.

Kritisoin ja suhtaudun erittäin negatiivisesti tapaan, jolla Olympiakomitea (käytännössä kokoomuksen Jan Vapaavuori), massamedia ja somen änkyrät ovat tapahtumien kulkuun suhtautuneet.

Loppujen lopuksi vaikuttaa siltä, että ainoa suoraselkäinen henkilö tämän vyyhdin ympärillä on ollut Mika Lehtimäki itse. Siis henkilö, jonka median ja somen punakaarti huusivat pois tehtävästään.

Lehtimäki pyysi anteeksi, sai anteeksi ja poistui estradilta, koska ei halua yhteisön (huippu-urheilu, Olympiakomitea) kärsivän hänen hölmöilystään.

Pitäisikö suomalainen yhteiskunta sittenkin jollain tavoin nollata, jotta kansalaisten oikeustaju ja oikeudenmukaisuus anteeksiantoineen palaisivat edes lähelle inhimillistä tasoa?

Lisäys 30.3.2022:

Yleisradion 29.3.2022 kertomien tietojen mukaan Lehtimäen tapaukseen liittyy muutakin kuin tekstiviestin lähettelyä.

Muutin otsikkoa poistamalla siitä Mika Lehtimäen nimen. Tekstin muihin kohtiin ei ole tehty muutoksia, sillä muiden kuin Lehtimäen osalta kerrotut asiat pitävät paikkansa. Lehtimäen kohdalta harkitsen tekstin sisältöä vasta sitten, kun tiedetään varmuudella mitä on tapahtunut.

Ylen uutisen mukaan on tapahtunut myös jonkinlaista fyysistä kontaktia. Tarkemmin asiasta ei ole kerrottu.

Kirjoitan toisen lisäyksen heti, kun selviää tarkoin ja varmuudella, mikä on totuus. Varsin selvältä vaikuttaa, että olympiakomitean johto ei ole käsitellyt tapausta asiallisesti kaikkia osapuolia kuullen.

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori on sanonut, ettei edes tiedä keitä ovat kaksi olympiakomiteassa työskentelevää naista, joita asia koskee.

Näyttää siltä, että olympiakomitea on epäonnistunut täydellisesti sekä viestinnän että tapahtumien asiallisen selvittämisen suhteen. Ei ole normaalia, että ongelmia ratkotaan kuulematta kaikkia osapuolia. 

Erittäin huonosti hoidetusta tapahtumien selvittelystä ja käsittelystä ovat vastuussa Lehtimäen varoituksesta päättäneet olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori, 1. varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo ja 2. varapuheenjohtaja Sari Multala. Vapaavuori ja Multala ovat politiikasta tunnettuja persoonia, kummankin puolueena kokoomus.

Olympiakomitean hallituksen muut jäsenet eivät olleet tietoisia Lehtimäen saamasta varoituksesta, vaan siitä tiesivät vain toimitusjohtaja Mikko Salonen ja edellä mainittu puheenjohtajisto.