Keskiviikkona 31.8.2022 Tallinnan hallinto-oikeus antoi päätöksensä liittyen puolustusvoimien ja poliisin palveluksessa olevien henkilöiden koronarokotuksiin.
Puolustusvoimat asetti 31. elokuuta vuonna 2021 rokotusvelvollisuuden kaikille puolustusvoimien palveluksessa oleville. Käytännössä kyse oli pakosta eli pakkorokotuksista, mikäli työntekijä halusi säilyttää työpaikkansa.
Osa henkilökunnasta kieltäytyi, jonka seurauksena heidät irtisanottiin.
Hallinto-oikeuden mukaan puolustusvoimat syyllistyi toiminnallaan perusoikeuksien loukkaamiseen ja perustuslain vastaiseen toimintaan.
Lisäksi tuomioistuin totesi, että rokotusvelvollisuuden asettaminen ei nähtävästi rajoittanut Covid-19:n leviämistä puolustusvoimissa vaan päinvastoin edisti sitä [taudin leviämistä].
Ja mikä merkittävintä oikeuden lausunnossa, tuomari Andreas Paukštys totesi, että tilanteessa, jossa tiedetään rokotuksen seurauksena kuolleen ihmisiä ja jossa vakavia sivuvaikutuksia (terveysvaurioita) on ilmennyt, pakkorokotus [työpaikan menetyksen uhalla] ei ole perusteltua.
Puolustusvoimilla on syyskuun loppuun asti mahdollisuus tehdä valitus hallinto-oikeuden tuomiosta.
Samana päivänä, 31.8.2022, Tallinnan hallinto-oikeus antoi päätöksen myös rokotuksista kieltäytyneiden ja sittemmin irtisanottujen kahden poliisin tapauksessa.
Hallinto-oikeus totesi Poliisi- ja rajavartiolaitoksen (PPA) antaman rokotusmääräyksen olleen laiton. Oikeuden päätöksen mukaan poliisien irtisanominen oli laiton, jonka lisäksi toimenpiteiden kohteeksi joutuneille henkilöille määrättiin maksettavaksi korvauksia ansionmenetyksistä.
Poliisi- ja rajavartiolaitoksen työntekijöistä ja toimihenkilöistä noin 60 henkilön prosessi liittyen rokotuspakkoon ja sen yksittäisille ihmisille aiheuttamiin taloudellisiin menetyksiin on vielä kesken.
Kummastakin hallinto-oikeuden tuomiosta uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR, sen sijaan Suomen Yle ja kaikki muut Suomen mediat vaikenivat Tallinnan hallinto-oikeuden päätöksestä. Suomalaisten on syytä pohtia miksi suomalainen media ei palvele kansaa tilanteissa, jossa perusoikeuksia loukataan ja perustuslakia rikotaan viranomaisten (mm. oikeuskansleri) ja maan poliittisen johdon (Marinin hallitus + opposition kokoomus) tahdon mukaisesti.
Oikeuskanslerin toimintaan viittasin heinäkuun 21. päivänä vuonna 2022 julkaisemassani blogitekstissä, josta seuraava lainaus:
”Kummallista on myös se, että oikeuskansleri Tuomas Pöysti ei pitänyt Sanna Marinin ja Annika Saarikon WEF-sidonnaisuutta niin merkittävänä, että ministerien olisi pitänyt tuoda se esiin sidosryhmistä kertoessaan.
Sivuhuomautuksena on sanottava, että Viron ja Suomen oikeuskanslerit ovat varsin erilaisia toimissaan.
Siinä missä Viron oikeuskansleri astuu aina esiin, kun katsoo poliitikkojen pyrkivän ylittämään valtuutensa tai rikkovan perustuslakia, Suomen oikeuskansleri hissuttelee ja puolustelee poliitikkojen toimia.
Miten sattuivatkin päättäjät löytämään Suomessa niin sopivan henkilön oikeuskanslerin virkaan, kuten tekivät myös valtakunnansyyttäjän (Raija Toiviainen) virkaa täytettäessä?”
Suomen oikeuskanslerin koronaakin sivuavaan kulissien takaiseen toimintaan on nyt herännyt Iltalehti, jonka laajahko artikkeli saattaa tarkoittaa sitä, että suomalainen media on vihdoin ja viimein heräämässä todellisuuteen myös koronaan liittyvien useiden vakavien ja ongelmallisten asioiden suhteen.
Voi olla, että olen väärässä, sillä avoin ja rehellinen uutisointi koronasta ja siihen käytetystä lääkityksestä on ollut kovin heikkoa Suomi-mediassa.
Koronauutisoinnin ja varsinkin koronarokoteuutisoinnin heikkouden takana lienee pelko siitä, että rokotteeseen yhdistetyt epäilyt liittyen lukuisiin kuolemantapauksiin sekä vakaviin sairastumisiin ja vammautumisiin osoitetaan jossain vaiheessa todeksi varmuudella, joka ei jätä epäilyksille sijaa.
Mikäli näin käy - jos koronapiikin yhteys vakaviin haittoihin ja hälyttävästi kohonneisiin kuolleisuuslukuihin todennetaan riittävällä varmuudella jossain vaiheessa - tietää se ”päiden putoamista” melko monessa suunnassa sekä politiikan että terveydenhoidon saralla.
Ja tarkoittaa se myös sitä, että käräjäsalien ovat käyvät tulevina aikoina tiuhaan tahtiin, kun kansalaiset ryhtyvät peräämään oikeuksiaan mahdollisista rikoksista, joihin lääketeollisuuden mannekiineiksi ryhtyneet viranomaiset ja poliitikot ovat syyllistyneet joko tietoisesti tai tyhmyyttään.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44