Blogi: Arto Luukkanen, to 10.08.2017 12:04

Suomalainen lapsikato ja "pahanilmanlinnut"

Suomen syntyvyys on hälyttävässä laskussa (https://yle.fi/uutiset/3-9707111). Perheet ja äidit eivät halua lapsia. Pienelle kansakunnalle kyse on perusteita järisyttävästä ilmiöstä.

Onko niin, että kantasuomalaiset eivät enää usko isänmaansa tulevaisuuteen vai onko kyseessä vain taloudellisen laman aiheuttama epätoivo?

Onko tosiaan niin, että suomalaiset eivät enää usko elämän olevan vaihtoehto ja pitävät onnellisimpina ”syntymättömiä”?

Ongelma on monimutkainen ja sen ymmärtäminen vaatii pohdintaa.

Etelä-Amerikan intiaanien surkea kohtalo

Mielenkiintoiseksi tämä ilmiön tekee se, että ulkoisesti Suomi ei näytä elävän sellaista kriisiä, johon tämä syntyvyyden lasku yleensä liittyy. Historiassa vapaaehtoista syntyvyyden säännöstelyä on harjoitettu kriisiyhteiskunnissa, joissa on koettu dramaattisia järkytyksiä tai vaikkapa kansanmurhia.

Esimerkiksi espanjalaisten konkistadorien tultua uuteen maailmaan paikallisen väestön määrä laski sotien, murhien, tautien ja orjuuttamisen takia. Espanjalaiset conquistadorit pakottivat selviytyneet intiaanit orjatyöhön kaivamaan heille kultaa tai viljelemään plantaaseja (encomienda-järjestelmä).

Espanjalaisten epäinhimillinen hallinto tuhosi 50 vuodessa alkuperäisväestön Kuubasta. Kansanmurha oli tietoista ja tiedostamatonta: valloitusta edisti se, että espanjalaiset murskasivat alueillaan yhteiskunnan eliitin ja sen sivistyneistön (papisto) sekä hävittävät sen kirjallisen perinnön. Esimerkiksi Jukatanin alueen piista Diego de Landa Calderón poltatti järjestelmällisesti paikallisten maya-intiaanien kirjoja.  

Espanjalaisten petomaisuuksien seurauksena intiaanit tekivät kollektiivisia itsemurhia tai sen jälkeen kun kuulivat papeilta, että he näkisivät orjuuttajat ”toisessa maailmassa” pidättäytyivät sukupuoliyhteydestä.

Ajatus siitä, että he ja heidän lapsensa näkisivät nämä hirviöt uudelleen, oli sietämätön.

Intiaanit rakastivat niin paljon syntymättömiä lapsiaan että eivät halunneet heidän syntyvän silloiseen maanpäällisen helvettiin.

Kokonaisen kulttuurin tuhoamisen helppous johtui myös siitä, että espanjalaiset saivat puolelleen myötäjuoksijoita ja yhteistoimintamiehiä. Pahamaineisin näistä lienee espanjalaisten valloittajien johtajan Hernán Cortés’in kumppanina toiminut intiaani-nainen - Dona Marina (La Malinche). Hän toimi Cortezin oppaana, tulkkina ja vuodekumppanina, eikä asteekkien tuhoaminen olisi ollut mahdollista ilman hänen vaikutustaan.

Meksikolaisessa kulttuurissa sana malinchismo merkitseekin petturia, joka myy oman kulttuurinsa ja vaihtaa sen vieraaseen. Meksikolaiset historiankirjoittajat ovatkin aprikoineet sitä, olisiko ollut parempi, että Dona Marina ei olisi syntynyt – että hän oli asteekkien kulttuurin tuhoamiseksi syntynyt pahanilmanlintu.

Miten sitten suomalaisten syntyvyyskriisiä voidaan oikein selittää? Onko meillä käynnissä samantyyppinen kansallinen ja kulttuurinen kriisi, joka jäytää yhteiskuntaamme? Onko meillä käynnissä jonkinlainen valloitus - ”conquista”, jossa suomalaisia orjuutetaan ja jossa yhteistoimintamiehet ja naiset puuhastelevat kantaväestöä vastaan. Asia jää tietenkin pohdittavaksi.

Kuka on meidän oma ”Dona Marinamme”?

Ahneuden orgiat

Tästä pohdinnasta onkin hyvä siirtyä viimeiseen poliittiseen skandaaliimme nimittäin Valtion Rautateiden teurastussuunnitelmaan.

Suomalainen mahtinainen – Anne Berner - joka sai Suomen kansalaisuuden juuri ennen viime vaaleja ja joka nostettiin Juha Sipilän määräyksestä ministeriksi, on ilmoittanut armollisesti haluavansa ”eriyttää” VR:n kolmeksi yhtiöksi voidakseen myydä (ts. luovuttaa) ne yksityisille omistajille.

Berner ei ole oppinut mitään maanteiden yksityistämisilveilystä vaan jatkaa samalla linjalla. Valtion omaisuutta on vain saatava siirrettyä yksityisten haltuun – hinnalla millä hyvällä!

Juridisesti ja moraalisesti kysymys ei ole yksityistämisestä vaan yhteisen omaisuuden kohvoijaamisesta sijoittajille. Tässä Berner aikoo ilmeisesti tehdä saman kuin Venäjällä tehtiin 1990-luvulla yksityistämisessä. Silloinhan uudet omistajat – oligarkit - saivat pilkkahinnalla ryövättyä yhteistä omaisuutta – energiayhtiöitä haltuunsa. Valtio sai maksuksi ”pähkinöitä” eikä näiden yhtiöiden toiminta mitenkään parantunut vaan päinvastoin. Uudet oligarkit puristivat niistä kaiken mahdollisen itselleen. Nyt kun näitä Putinin aikana siirretty ns. valtiollisille oligarkeille eivät asiat ovat siitä muuttuneet. Päinvastoin – sama meno jatkuu.

Kuten olen jo aikaisemin huomauttanut meikäläisessä hallintarekisteri-asiassa, laiton omaisuuden siirtäminen ja omaistamisen epäselvyydet ovat eräs Venäjän korruption ja rikollisuuden perussyistä. Haluammeko korruptiota myös tänne?

Vielä kerran: Bernerin himoitsema omaisuuden siirto on toimenpiteenä laiton, kapitalistista tervettä kilpailua vääristävä ja ennen kaikkea kansalaisten moraalista ydintä jäytävä toimienpide. Se nakertaa sitä kuin rotta. Ei siitä synny uutta tervettä kilpailua vaan uudenlaisia riistomonopoleja.

Mikä selittää kaiken?

Kuten edellä mainitsin, suomalaisten syntyvyyden laskun selittäminen vaati pohdintaa.

Aprikoin vahvasti, että eräs tärkeä syy toivottomuuden ja pessimismin leviämiseen on se, että ihmiset ovat menettäneet toivonsa tulevaisuudesta.

Kansalaiset saavat koko ajan kylmiä suihkuja niskaansa samalla kun valtakunnan johdossa ahneus ja omanvoitonpyynti päsmäröivät.

On hyvinkin mahdollista, että kansalaiset tuntevat elävänsä valloitetussa maassa.

Arto Luukkanen to 10.08. 12:04

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02. 22:18

Vuoden 2015 tiliteko odottaa

la 16.02. 11:06

Hoiva-Frankesteinin hirviö

ke 13.02. 17:08

Voiko kuolemantuottamuksesta selvitä anteeksipyynnöllä?

ma 11.02. 18:08

Kokoomuslaisen hätähuuto: "vastuu ei ole minun vaan Orpon"

pe 08.02. 23:59

Todisteet eduskunnan harhauttamisesta GCM-asiassa

su 03.02. 21:57

Lainsuojattomat vanhukset

la 02.02. 00:36

Entä jos USA eroaa Natosta? Puolusta Suomea henkesi edestä!

ti 29.01. 23:26

Vihreän utopian ihanuudesta

to 24.01. 22:16

Kurittaja-Orpo ja kaverikapitalistien jatkokausi

ma 21.01. 21:51

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Eduskunnassa näyteltiin farssi aktiivimallin ympärillä

ke 20.02.2019 22:34

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Eilispäivän elämää

ke 20.02.2019 22:35

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20