Blogi: Heikki Porkka, ma 16.10.2017 12:37

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

Nimetön lähde väittää, että Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtajalla on kommunistimenneisyys. Yleisradion olisi hyvä korjata tieto, jos se on väärä, sillä virheelliseen tiedon leviäminen sotii oikeustajua vastaan.

Miksi kerron nimettömään lähteeseen perustuvan epävarman tiedon? Siksi, että vaihtoehtomedioita valhemediaksi väittävä kansainväliseen fake news –mediaryhmittymään kuuluva Yleisradio on viime aikoina viitannut useaan otteeseen nimettömiin lähteisiin ja on valitettavan usein välittänyt väärää tietoa esimerkiksi Yhdysvalloista.

Yhdysvalloissa nimettömien lähteiden antaman väärän tiedon levittämiseen ovat syyllistyneet erityisesti suuret, demokraattipuolueelle myönteiset mediat kuten CNN.

Miksi Yleisradion toimittajien poliittinen asemoituminen on merkittävä asia?

Siksi, että osa heistä toimii rintamassa, joka pyrkii edistämään yhä selkeämmin neuvostoliittolaista poliittista järjestelmää esikuvanaan pitävän EU:n tiivistymistä liittovaltioksi.

EU on muistuttanut Neuvostoliittoa rakenteellisesti alusta pitäen, kuten Britanniassa asuva Vladimir Bukovsky kertoi jo yli kymmenen vuotta sitten. Otteita videon puheesta:

”The Soviet Union was governed by 15 unelected people who appointed each other and who were not accountable to anyone. The European Union is governed by two dozen people who appoint to each other, meet on secret and are not accountable to anyone and whom we cannot sack. One might say that the EU has an elected parliament. Well, the Sovjet Union had a parliament of sort too, the Supreme Soviet, which just rubber stamped the Politbyro decisions. Pretty much like the European parliament does …”

”In the EU there are hundreds of thousands of eurocrats with their huge salaries, their stuff, servants, bonuses and privileges, their lifelong immunity from prosecution which as simply shuffled from one position to another no matter what they do or fail to do. Is this exactly like the Soviet Regime? ”

”The Soviet Union was created by coercion (pakkovalta) and very often with a military occupation (sotilaallinen miehitys). The EU is being created admittedly not by armed force, but by coercion (pakkovalta) and economic bullying (talouspakotteet, taloudellinen uhkaaminen).”

”We were told that the purpose of Soviet Union was to create the new historic entity, the Soviet people, and that we must forget our nationalities, our ethnic traditions and customs. The same seems to be true of EU. They don’t want you to be British or French, they want you all to be a new historic entity, European. To suppress all your national feelings and leave as a multinational community.”

”After 73 years the same system in Soviet Union resulted in more ethnic conflict than anywhere in the world. In the Soviet Union, one of the grand purposes was the destruction of a nation state. And that is exactly we observe in Europe today.”

”Corruption was built into the soviet system from top – down and so it is in the EU.”

”In the Soviet union we had Gulag (vankileirien saaristo). I think we have a Gulag in EU also, an intellectual Gulag known as ”political correctness”.”

Viimeisten vuosien aikana EU on kulkenut yhä selkeämmin kohti neuvostoliittolaista rakennetta, joka perustui vallan keskittämiseen, korruptioon, uhkailuun, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan sekä sananvapauden rajoituksiin.

EU pakotti jäsenvaltiot vastaamaan toisten jäsenvaltioiden veloista. EU on ryhtynyt määrittelemään keitä jäsenvaltioissa asuu, jonka myötä aiemmin hyvän koheesion omaavat maat ovat ajautuneet sisäisen eripuran tielle.

Lisäksi EU on edistänyt kaikin tavoin Euroopan islamisoitumista ja haitallista maahanmuuttoa sekä uhkaillut useaan otteeseen jäsenvaltioita (esimerkiksi Puola, Unkari, Tsekki, Slovakia), jotka ovat pyrkineet suojelemaan kantaväestöään.

Neuvostoliiton pidempi nimi oli Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto. Päämääränä oli kommunismi, jota kohti pyrittiin pakkopolitiikan, uhkailun, väkivallan, talouspakotteiden ja väestönsiirtojen sekä etnisten puhdistusten avulla. EU on jo käyttänyt samasta työkalupakista pakottamista, uhkailua, talouspakotteita, väestönsiirtoja ja omanlaistaan ”etnistä puhdistusta”.

Useat Yleisradion toimittajat olivat piintyneitä kommunisteja ja heitä majailee edelleen Yleisradiossa. Neuvostoliiton romahdettua politikointia jatkaneiden kommunistien pääosa siirtyi vasemmistoliittoon tai vihreisiin. Aate seurasi mukana, kuten käytännön politiikasta voi havaita.

Uutena isminä toimii monikultturismi, jota moni kutsuu uuskommunismiksi. Uuskommunismiksi siksi, että päämäärä on hyvin samankaltainen, rajat nurin, jonka ohessa kansakunnat sekoitetaan väkipakolla.

Internationalismi on jälleen muotia, mutta tällä kertaa poliittinen vasemmisto ja äärivasemmisto ovat saaneet rinnalleen kokoomuksen sekä Sipilän taakse ryhmittyneet citykepulaiset.

Suomalaisia taistolaiskommunisteja ja ay-kommunisteja kutsuttiin neuvostoaikana änkyröiksi. Ylen Euroopan kirjeenvaihtaja käyttää nyt Puolasta ja Unkarista nimitystä EU-änkyrät.

Hän väittää, että Puola ja Unkari ovat ottaneet vuosikymmenten mittaiset takapakit. Kirjeenvaihtajalta jää huomaamatta, että Puolan ja Unkarin parlamentit on valittu demokraattisesti ja niillä on edelleen kansalaisten enemmistön tuki takanaan.

Toinen asia on, pitääkö kantaväestöä ja omaa kulttuuria suojelevaa politiikkaa takapakkina vai terveenä kansallista yhtenäisyyttä luovana vahvuutena, jolla useiden sukupolvien aikana syntyneet kulttuurit säilyttävät elinvoimansa.

Ylen Euroopan kirjeenvaihtaja pohtii mitä tapahtuu, jos Itävallan vaalit voittanut Kansanpuolue ÖVP ottaa Vapauspuolue FPÖ:n mukaan hallitukseen:

” Jos Sebastian Kurz ottaa Vapauspuolueen hallitukseensa, niin vanhan kaavan mukaan tukipuolueelle tulee antaa ulkoministerin salkku. On kiinnostavaa nähdä, miten EU reagoi, jos Vapauspuolue istuttaa paikalle johtajansa Heinz-Christian Strachen.

Hän oli nuoruudessaan mukana uusnatsien toiminnassa. Hän sanoo uusnatsiviehtymyksen kuuluneen nuoruuden hairahduksiin – ja menneeseen.

Monissa asioissa oikeistopopulistit ja äärioikeisto tahtovat juuri nostalgiaa – paluuta menneeseen.”

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtajan tekstistä nousee väistämättä mieleen ajatus, joka pistää miettimään sitä intoa, jolla moni neuvostoajan kommunisti pyrkii edistämään EU:n tiivistymistä, joka tarkoittaa kehitystä kohti liittovaltiota.

Kuten yllä kirjoitetusta selviää, EU muistuttaa yhä enemmän Neuvostoliittoa, joten on kysyttävä keillä on todellisuudessa suurin kaipuu menneeseen, isonveljen ankaraan huomaan, jossa ”oikeamieliset” voivat kurmuuttaa ja kiusata ”väärämielisiä” hallinnon ja virkamieskunnan vahvan tuen turvin?

Suomen kohdalla ongelma on poikkeuksellisen syvällä ytimissä, koska Neuvostoliiton romahdus ei saanut aikaan samanlaista arkistojen avautumista kuin muualla Neuvostoliiton ikeen alla olleissa valtioissa.

Suomessa poliitikot, toimittajat ja mediat, jotka olivat täys- tai puolirähmällään Neuvostoliiton edessä, jatkoivat pintapuolisen takinkäännön jälkeen vanhaan tapaan samalla, kun arkistot lukittiin entistä tiiviimmin juuri niiltä osin, jonka perusteella kansalaisille olisi valjennut ketkä olivat innokkaimpia maanpettureita ja rähmällään olijoita eli suomalaisten kannalta epäluotettavimpia ja vaarallisimpia yksilöitä ja ryhmiä.

Useat vanhat ja uudet kommunistit, sosialistit ja porvarilliset uusfederalistit pyrkivät tuhoamaan kansallisen ajattelun, joka ylläpitää isänmaallisuutta ja kansallisvaltiota. Tilalle he tyrkyttävät uutta neuvostojen maata, Euroopan Unionia. Kaikki, jotka vastustavat kehityskulkua, pyritään leimaamaan menneisyyden miehiksi ja naisiksi.

Vasemmisto on käyttänyt vuosikymmeniä edistyksellisyys-sanaa käsikassarana, jolla kertoo olevansa edistyksen asialla. Vastapainoksi on käytetty sanaa vanhoillisuus, jolla on viitattu konservatiiveihin.

Vasemmistolle edistyksellisyys on itseisarvo riippumatta siitä, tuoko se tullesaan enemmän negatiivista kuin positiivista. Konservatiivit ovat aina edustaneet linjaa, jossa huono kehityssuunta hylätään ja suunnataan katse toisaalle. Konservatiivien periaatteena on säilyttää hyvää ja luoda uutta hyvää ymmärtäen, että kaikki edistykselliseksi väitetty ei ole positiivista.

Vanhan vasemmiston ja porvarillisten uusfederalistien taitava manipulaatio, jolla pyritään kertomaan, että kakka maistuu hyvälle, alkaa valjeta yhä useammalle suomalaiselle. Seuraavana askeleena suomalaiset voisivat rohkaistua ja tukea vain sellaisia poliittisia henkilöitä, joiden tietävät varmuudella pyrkivän ehkäisemään nousevaa ”neuvostovaltaa”.

Heikki Porkka ma 16.10. 12:37

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44