Blogi: Heikki Porkka, ma 23.10.2017 11:56

Ihonväri ja etnisyys ihmisarvon mittareina Yleisradiossa

Värillä ja etnisyydellä ei ole väliä, kuulee usein väitettävän. Totuus on kuitenkin toisenlainen.

Moni ei tiedä, että Yle on valikoinut osan työntekijöistä etnisyyden perusteella. Yle on lisäksi ylläpitänyt etnistä rekisteriä työntekijöistään.

Ylen esittämiin kysymyksiin vastaaminen on ollut vapaaehtoista, mutta miten on käynyt henkilöille, jotka eivät ole suostunut täyttämään lomaketta?

Ylen lomakkeen otsikko on: Vapaaehtoinen ja luottamuksellinen.

Otsikon alla on selite: Yleisradion tarkoituksena on edistää moninaisuutta henkilöstörakenteessa. Tämä tarkoittaa, että Yle haluaa palvelukseensa eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja taustaltaan erilaisista etnisistä ryhmistä tulevia. Tavoite on asetettu, koska Yle pyrkii palvelemaan erilaisia yleisöjä mahdollisimman monipuolisesti. Jotta voisimme seurata henkilöstörakenteen kehitystä myös etnisen taustan suhteen, pyydämme Sinua ystävällisesti vastaamaan seuraavaan kysymykseen:

Etninen tausta / alkuperä, johon koen kuuluvani.

Vaihtoehdot ovat: Suomi; Muu Pohjoismaa; Viro, Latvia ja Liettua; Muu Eurooppa; Venäjä; Lähi-Itä; Afrikka; Aasia; Etelä-Amerikka; Pohjois-Amerikka; Muu, mikä……..

Ylen työntekijää ei siis ole aina valittu pätevyyden mukaan, vaan hän on voinut saada paikan sopivan etnisyyden, iän ja / tai sukupuolen perusteella. Paradoksaalisesti tällaista toimintatapaa on usein kutsuttu rasismiksi tai syrjinnäksi nimenomaan Yleisradiossa [ja hesarissa].

Poliisihallituksen kentälle lähettämässä ohjeistuksessa, joka vuodettiin syksyllä 2015 nettiin, kerrotaan, että etninen profilointi on kiellettyä poliisitoiminnassa.

Kaksi otetta ohjeistuksesta:

”Kun rikoksia uutisoidaan, niissä ei mainita epäillyn asemaa turvapaikanhakijana. Turvapaikka-asiat ovat salassa pidettäviä, ja lainmukaista perustetta turvapaikanhakija-statuksen ilmaisuun ei pääsääntöisesti ole.”

”Etnisen taustan mainitsemisesta on pidättäydyttävä, ellei siihen ole poliisin viestintäohjeistuksessa tarkoitettua erityisen painavaa syytä (esimerkiksi tuntomerkkien antaminen vakavasta rikoksesta epäillyn tai vaarallisen henkilön kiinnisaamiseksi).”

Raiskaus, ryöstö ja väkivalta eivät ainakaan syksyllä 2015 olleet sisäministerin (Orpo) ja poliisijohdon mielestä vakavia rikoksia. Tästä kertoo se, että turvapaikanhakijoiden tekemiä raiskauksia pimitettiin pitkään, vaikka kyseessä oli todellinen "epidemia", joka taitaa jatkua edelleen.

Kansalaisen kannalta tilanne on päinvastainen kuin Poliisihallitus tuntuu määrittävän. Useille ihmisille väkivallan, ryöstön tai raiskauksen kohteeksi joutuminen aiheuttaa ongelmia koko loppuelämän ajaksi.

Poliisijohto päätti kuitenkin suojella rikosalttiita muslimimiehiä kantaväestöä suojelevan ennakoivan tiedottamisen periaatteen vastaisesti.

Ohjeistuksen myötä sisäministeriö ja Poliisihallitus pyrkivät tukkimaan kentällä toimivan poliisin suun. Samalla ministeriö ja valkokauluspoliisi asettivat kansalaiset, varsinkin naiset ja tytöt, alttiiksi ennakoimattomalle vaaralle.

Tiedoksi Poliisihallitukselle ja sisäministerille, jos ei oma lanttu leikkaa edes tämän vertaa: oikea tieto todennäköisestä uhasta suojelee ihmistä, koska oikean tiedon myötä ihminen kykenee varautumaan.

Poliisin tekemä etninen profilointi ja etninen rekisteri olisivat hyödyksi maahanmuuttopolitiikan järkeistämisen ja suomalaisten turvallisuuden kannalta toisin kuin Ylen etninen profilointi, jonka ainoa tarkoitus on monikultturismi-ideologian pakkosyöttö.

Kuten tunnettua, nimenomaan Yleisradio hyökkäsi sekä Poliisihallituksen että kentällä toimivan poliisin kimppuun, kun etninen profilointi nousi valokeilaan Mustan Barbaarin nostattaman kohun seurauksena. Barbaarin äitiin ja siskoon liittynyt Ylen hyökkäys päättyi lopulta Ylen ja Barbaarin täydelliseen häpeään, kun todistajalausunnot osoittivat aivan muuta mitä Yleisradio toisti useissa uutisissa ja ajankohtaislähetyksissä.

Ylen toimittajat pyrkivät usein painottamaan, että ihonvärillä ei saa olla merkitystä asunnon ja työpaikan saannin suhteen eikä ihonväri saa johtaa syrjintään. Seuraavassa esimerkkejä siitä, kuinka hyvin Ylen uutisoinnissa on noudatettu periaatetta, jonka noudattamista yleläiset vaativat muilta suomalaisilta.

1. Kun Barack Obama pyrki presidentiksi, Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja (Sulasma) korosti ihonvärin merkitystä valinnan kriteerinä.

Yle 5.11.2012 klo 21.30 Uutiset TV1, kirjeenvaihtaja Olli-Pekka Sulasma:

”Nämä vaalit paljastavat syvän rotujakauman Yhdysvalloista. Obama näyttää saavan ei-valkoisten äänistä 80 prosenttia, valkoisten alle 40. Mutta Amerikka on vuosi vuodelta vähemmän valkoinen, siinä piilee Obaman mahdollinen vahvuus

Kun Obama oli valittu, Yle korosti useita päiviä, että Yhdysvallat sai ensimmäisen mustan presidenttinsä.

2. Kun islaminuskoinen musta somali murhasi Oulussa kirveellä kaksi valkoihoista suomalaista, Yle ei korostanut sitä, että musta murhaaja surmasi kaksi valkoihoista.

3. Kun Ruotsista turvapaikkaa hakenut eritrealainen musta mies murhasi Ikeassa kaksi valkoihoista etnisesti ruotsalaista henkilöä, ei Yle maininnut mitään siitä, että murhaaja valikoi murhansa kohteeksi nimenomaan valkoihoisia ruotsalaisia. Sen sijaan Yle kertoi murhaajan valinneen uhrinsa sattumanvaraisesti, koska uhrit ”sattuivat seisomaan hänen lähellään.

Murhaaja kertoi itse kohteiden valinnan perustuneen murhattujen ”ruotsalaiseen” ulkonäköön.

”Att mörda svenskar skulle få större uppmärksamhet. Det var därför Abraham Ukbagabir medvetet valde ut den 55-årige kvinnan och hennes son vid dådet på Ikea. ”De såg svenska ut”, säger han, kirjoitti Västeråsissa vuodesta 1831 lähtien julkaistu liberaaliksi luokiteltu Vestmanlands Läns Tidning 21.10.2015.

Suomennos: Tappamisen kohdistuminen nimenomaan ruotsalaisiin pitäisi saada enemmän huomiota. Abraham Ukbagabir valitsi Ikeassa surmatyön kohteeksi tietoisesti 55-vuotiaan naisen ja hänen poikansa. He näyttivät ruotsalaisilta, hän (Ukbagabir) sanoo.

4.a) Kun pakolaispolitiikan seurauksena Suomeen aiemmin saapunut islaminuskoinen afgaanimies raiskasi ja polttomurhasi nuoren suomalaisen tytön, ei Yle puhunut mitään rasismista ja viharikoksesta.

4.b) Sen sijaan, kun valkoihoinen ruotsalainen nuori mies murhasi miekallaan raa’asti kaksi tummaihoista henkilöä ja vahingoitti pahasti kahta, kertoi Yle, että murhaaja valikoi uhrinsa ihonvärin perusteella ja että kyseessä on rasistinen viharikos.

Kaikilla edellä mainituilla julmilla rikoksilla on yhteys maahanmuuttopolitiikkaan.

Ihonvärillä on median uutisoinnissa erittäin paljon väliä. Kun rikollisen ihonväri on musta, tarkoittaa se mediassa suodatettua uutisointia, kun rikollisen ihonväri on valkoinen, tarkoittaa se korostettua rasismi- ja viharikosmässäilyä uutisoinnissa.

Yleisradion toiminnan maksavat noin 99 prosenttisesti valkoihoiset suomalaiset.

Heikki Porkka ma 23.10. 11:56

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11. 10:38

Vihapuhe, facebookin kirjoituskielto ja yhteisönormit

ma 05.11. 12:17

Kaikkien kateellisten suomalaisten juhlapäivä

to 01.11. 13:36

Ideologiana monikultturismi - varma tie helvettiin

ke 31.10. 15:54

Luotettavaa journalismia?

ma 29.10. 10:07

Sara Rigatelli - vilpillisellä vai vilpittömällä mielellä?

ti 23.10. 21:24

Onko Aku Louhimies saanut oikeudenmukaisen kohtelun julkisuudessa?

ma 22.10. 13:40

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10. 14:13

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10. 12:25

No go -alueiden Ruotsi

to 04.10. 16:39

blogit

Vieraskynä

GCM-Sopimus uhkaa Euroopan turvallisuutta

to 15.11.2018 23:36

Juha Ahvio

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11.2018 23:38

Professorin Ajatuksia

Abdullatifin opetukset

to 15.11.2018 23:32

Jukka Hankamäki

Olen Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa

ke 14.11.2018 23:18

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11.2018 23:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunnan stalinistinen Unkari-ryhmä?

ke 14.11.2018 23:17

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Teatteri-ilta Moskovassa

ke 14.11.2018 23:17

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40