Blogi: Heikki Porkka, ti 05.12.2017 15:53

Itsenäisellä valtiolla on raja

Suomi juhlii huomenna sadan vuoden itsenäisyyttä. Suomella ei kuitenkaan ole enää erästä itsenäisen valtion tunnusmerkkiä – omaa rahaa. Toisaalta Suomelta puuttuu myös toinen merkittävä elementti, joka vahvistaa itsenäisyyttä ja edistää asukkaiden turvallisuutta.

Itsenäisen valtion tunnistaa nimittäin myös siitä, että sen alueelle ei voi kävellä ilman laillisia asiakirjoja, joista selviää tulijan henkilöllisyys.

Itsenäisen valtion rajan yli ei voi tulla edes asylumia vonkaamaan joutumatta säilöön, jos on hävittänyt henkilöpaperit, joista tulijan voi luotettavasti tunnistaa.

Jopa kirosanaksi hiljalleen muodostuva EU on laatinut direktiivin, jonka perusteella jokaisella jäsenvaltiolla on oikeus ottaa tulija säilöön niin pitkäksi ajaksi, että hänen henkilöllisyytensä ja todelliset motiivinsa saadaan selvitettyä.

Lisäksi on olemassa toinen EU-direktiivi, joka sallii rajavalvonnan aloittamisen, jos maan sisäiseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen kohdistuu vakavaa uhkaa.

Suomen osalta maan poliittinen johto ja Suojelupoliisi ovat päättäneet, että vakavaa uhkaa ei ole, vaikka terrori-isku on jo toteutunut ja turvallisuusviranomaiset ovat toteuttaneet useita turvallisuuteen liittyviä tiukennuksia ja ohjeistuksia. Varsinaiseen ongelman alkupisteeseen eli vapaaseen liikkuvuuteen presidentti, hallitus ja Suojelupoliisi eivät halua puuttua.

Itsenäisen valtion tunnistaa lisäksi siitä, että mikään ulkoinen taho ei voi määrittää ketkä valtion ulkopuolelta tulevat henkilöt voivat asettua asumaan sen rajojen sisäpuolelle.

Itsenäisessä valtiossa valtionjohto voi päättää, ketkä henkilöt tai minkä maan kansalaiset ovat ei-toivottuja, koska he saattavat muodostaa riskin maan turvallisuuden kannalta.

Itsenäisen valtion poliittisten johtajien tärkein tehtävä on pyrkiä varmistamaan kantaväestön turvallisuus ja hyvinvointi parhaalla mahdollisella tavalla.

Jokainen vastuullinen vanhempi tietää, että rajat ovat rakkautta. Sama pätee myös valtion rajoihin, joiden poliittinen valvontavastuu on rauhan aikana sisäministerillä ja pääministerillä.

Presidentti voi ilmaista mielipiteensä, mutta hän ei päätä rajavalvonnasta. Arvojohtajana presidentin kuuluu ottaa kantaa, jos hän havaitsee, että pääministeri ja sisäministeri toimivat vastoin kansallista ja kansalaisten etua.

Seuraavien esimerkkien valossa voidaan kysyä neljä kysymystä:

1. Miksi Sauli Niinistö vastustaa maan sisäistä turvallisuutta parantavaa ja kansalaisten turvallisuudentunnetta kohottavaa toimintaa?

2. Kenen etua Niinistö edustaa vastustaessaan turvaavaa toimenpidettä?

3. Miksi Niinistö ei puhu totta väittäessään, että Suomi sulkeutuu, jos raja suljetaan? Rajoillaan tulijoita kontrolloivat tai ovat kontrolloineet Itävalta, Ranska, Saksa, Tanska ja Ruotsi. Niinistön väitteen mukaan ne ovat sulkeutuneita maita.

4. Onko ennakoiva ja turvallisuutta kohottava toiminta Niinistön mielestä typerää vai viisasta?

Esimerkkilausuntoja antavat seuraavassa presidentti Niinistö, perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari ja Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley sekä saksalaista mediaa siteeraava toimittaja Pertti Rönkkö.

Suomen presidentti Sauli Niinistö Turun terrori-iskun jälkeen suurlähettiläspäiville 22.8.2017:

”On siis syytä tehdä selväksi: Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse.”

Suomessa on esitetty myös toisenlaisia mielipiteitä. Sellaisia, joita suomalainen valtamedia, punavihreä poliittinen rintama ja maan pääministeri sekä Suomen hallitus ovat kavahtaneet:

Laura Huhtasaari, perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valintansa julkistamistilaisuudessa 23.9.2017:

”Rajavalvonta ei tarkoita sulkeutumista. Papereita voi ja pitää pyytää. Henkilöllisyyden tarkistaminen ei tee mistään paikasta itseensä käpertynyttä Pohjois-Koreaa, päinvastoin.”

”Jos rajavalvontaa ei ole rajoilla, valvonta lisääntyy rajojen sisällä. Pariisissa on konepistoolimies metroasemalla, Helsingin Kampissakin niitä on jo nähty. Kun esteitä ei ole valtion rajoilla, esteet siirtyvät ostoskeskusten, kirkkojen, koulujen ja lopulta kotiemme eteen.”

”Aiemmin vapaata liikkuvuutta vahvasti ajaneiden Saksan ja Ranskan mielestä sisärajavalvonta on sittenkin hyvä idea. He ovat pyytäneet EU:lta oikeutta pitkäkestoisiin rajatarkastuksiin.”

Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley 3.12.2017:

"We will decide how best to control our borders and who will be allowed to enter our country. The global approach in the New York Declaration is simply not compatible with US sovereignty."

”Me päätämme, mikä on paras tapa valvoa rajojamme ja kenellä on lupa tulla maahamme. New Yorkin julistuksen kansainvälinen lähestymistapa ei yksinkertaisesti ole yhteensopiva Yhdysvaltojen itsemääräämisoikeuden kanssa.”

Sauli Niinistön puheita ei kuunnella ainakaan saksalaisessa mediassa, sillä siellä on joulun alla pohdittu rajojen valvontaa varsin haley- ja huhtasaarimaisesti.

Toimittaja Pertti Rönkkö Berliinistä 5.12.2017 fb-seinällään saksalaisten medioiden kirjoituksiin pohjaten:

”Olisiko parempi aidata ja valvoa valtion rajoja kuin tuhansia joulumarkkinoita, kysytään näinä päivinä Saksassa.”

Heikki Porkka ti 05.12. 15:53

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä

ke 17.05. 18:45

Arpapeliä, aitoa demokratiaa vai puoluediktatuuria - saako enemmistö sitä, mitä vaaleissa tilaa?

to 06.04. 13:30

Petteri Orpo on puolueensa punavihreän arvosiiven vanki

to 30.03. 11:37

Kokoomus - turvallisuuden vai turvattomuuden edistäjä Suomessa?

to 09.03. 11:31

Ylen koulukone - hyvää palvelua koko kansalle

ti 21.02. 11:31

Mitä suomalaiset saavat, jos kokoomus ja SDP muodostavat seuraavan hallituksen?

su 19.02. 12:01

Jengirikollisuus puhuttaa - mielikuvapuolue kokoomus huijasi jälleen

pe 17.02. 11:01

Trump otsikoissa - Yle uutisoi ristiriitaisesti ja pimittää jälleen olennaista tietoa

to 26.01. 11:14

Muistatko, kun Yle ja koko suomalainen mediakenttä hehkuttivat Unelmaa?

ke 18.01. 12:29

Yle-sarja, osa 4

su 15.01. 19:23

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05.2023 12:08

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka

pe 26.05.2023 14:00

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan

ti 14.02.2023 12:04

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa

to 04.05.2023 19:11

Heikki Porkka

RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä

ke 17.05.2023 18:45

Tapio Puolimatka

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05.2023 19:39

Olli Pusa

Työperäinen maahanmuutto

pe 21.04.2023 09:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Suurista erehdyksistä

to 23.02.2023 21:02

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44