Luoja varjele meitä, että taideväki, varsinkaan näyttelijät, eivät koskaan nouse yhteiskunnan moraalin ja sivistyksen johtaviksi esikuviksi.

Luoja varjele meitä, että kansakunta säästyy vitsaukselta, jossa itseensä ihastuneet johdattavat meitä itsesäälin, teeskentelyn ja valheen tielle.

Varjelusta tarvitsemme, koska taideväen ongelmanratkaisumetodeja noudattamalla Suomi, Eurooppa ja maailma olisivat olleet sodassa jo aikapäiviä sitten.

Ketkä muut kuin näyttelijät ratkovat keskinäiset ja henkilöihin liittyvät ongelmansa toimittajien välityksellä, media keihäänkärkenä?

Missä muussa ryhmässä asiat ratkotaan ”huutoäänestyksellä”? Missä muussa ammattiryhmässä vaietaan ensin 10 -20 vuotta, jonka jälkeen ryhdytään ratkomaan keskinäisiä ongelmia julkisuuden kautta?

Kuinka monessa ammattiryhmässä on suuria kollektiiveja, joissa leikitään kaveria, vaikka oikeasti ollaan kateellisia ja pyritään kampittamaan, kun tilaisuus tulee?

Mistä muusta ihmisryhmästä löytyy samanlainen me-henki, jossa lyötyä lyödään niin kauan, että hengenlähtö on lähellä tai henki ihan oikeasti lähtee?

Verenhimoiset ovat tyytyväisiä vasta siinä vaiheessa, kun kohde anelee polvillaan armoa tuhansia kertoja anteeksi pyydellen niitäkin tekoja, joita ei ole koskaan tehnyt.

Samaan aikaan tämä ”hyvien ihmisten” joukkio pyrkii esiintymään humanismin ja oikeudenmukaisuuden jumalana ja jumalattarena. Hyi hitto! Minä, minä ja minä.

Kykeneekö yksikään omahyväisyyden perikuva näkemään millaiseen yhteiskuntaan heidän noudattamansa ”sovittelumekanismi” lopulta johtaisi?

Luoja varjele meitä myös ”luotettavan median” ja ”vastuullisen journalismin” vallalta, sillä mistä muusta ammattiryhmästä löydät yhtä paljon todellisuutta vääristämään pyrkiviä ihmisiä kuin valtamediasta? Vain sopivat asiat kerrotaan.

No, ehkä useat johtavat poliitikot pääsevät samalle tasolle.

Näyttelijät ja maanisesti Aku Louhimiestä demonisoinut Yleisradio onnistuivat kimppakivana osoittamaan, mille tasolle on mahdollista luisua, jos mielipidejohtajuus siirtyy täydellisesti näyttelijöille ja toimittajille. Tunteella vedetään ja järki lukitaan kaappiin parempia aikoja odottamaan.

Valtamedian ja näyttelijöiden yksituumaisuus tuo huolestuttavasti mieleen kommunismin kulta-ajan, jolloin totuus lepäsi jossain muualla kuin valtamediassa (Yle) ja äänekkäimmän teatteriväen piirissä.

Tällä kerralla median tuki on laajempi ja vahvempi kuin laitavasemmiston edellisellä kultakaudella, jolloin valtamedian piirissä oli useita julkaisuja, jotka eivät seisseet ääriajattelijoiden tukena.

On tietysti totta, että valtamedian sekä esiintyvien taiteilijoiden ja heidän työtään täydentävien piirissä on myös toisenlaisia ihmisiä, niitä, joilla on kyky ajatella itse ja myös toimia sen mukaisesti.

Eilisessä Jussi-gaalassa heitä oli voittajienkin joukossa, kuten joidenkin palkinnon saajien asut ja puheet antoivat ymmärtää. Kiitos heille rohkeudesta osoittaa inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta tapahtumassa, joka pursusi teennäisyyttä ja tekopyhyyttä.