Blogi: Heikki Porkka, ke 27.06.2018 08:40

Suomi - ahdasmielisten miesten ja naisten maa

 

Muusikko, protestilaulaja Jösse Järvenpään tuomio, 80 päiväsakkoa, 2 300 euroa, on jälleen osoitus siitä, kuinka ahdasmieliset ihmiset pitävät nykyisin valtaa Suomessa.

Kuinka monen kansanedustajan olet nähnyt kritisoivan oikeuden päätöstä?

Täsmälleen yhden. Laura Huhtasaari ilmaisi kantansa toteamalla fb-seinällään”Onneksi poliisi ei pääse enää Juicen kimppuun (J.Leskinen: Kun Allah saapuu kaupunkiin)”.

Suomalainen tuomioistuin on päätöksellään kertonut, että protestilaulujen ja –laulajien aika on ohi.

Irwin Goodman, Sleepy Sleepers ja Juice Leskinen istuisivat nykyisen meiningin myötä käräjillä toistuvasti kappaleidensa vuoksi.

Junnu Vainio olisi rajatapaus, tuomio rapsahtaisi riippuen kulloisenkin tuomarin demla-asteesta eli kuinka reippaalla poliittisella punavärillä tuomarin sielu on värjääntynyt.

Tosin nykypäivänä myös kokoomuksen ja rkp:n lippua kantavat henkilöt ovat osoittaneet vankkaa halua sananvapauden rajoittamiseen, joten pelkkä punaväri ei ole enää takuuvarma merkki käräjätuomarin mielen rajoittuneisuudesta. Rajoittuneen mielen omaavien piiriin kuuluvat tietysti myös päältä vihreät, mutta sisältä tuskanpunaiset tuomarit.

Eilisiltana kirjoitin julkisella fb-seinälläni Neuvostoliiton [ja Suomen] suhtautumisesta kirjailija Aleksandr Solzenytsiniin, joka karkotettiin kotimaastaan väärien mielipiteiden vuoksi. Neuvostoliiton johto ei kestänyt sitä, että Solzenytsin kertoi kirjoissaan totuuden kommunistien ja sosialistien julmuudesta, Neuvostoliiton todellisuudesta.

Jösse Järvenpään tuomio liittyy periaatteessa samaan sarjaan, sillä Järvenpään kaikki kriittiset kappaleet perustuvat elävän elämän tapahtumiin aivan kuten Solzenytsinin kirjat.

Tosiasioiden kertomisesta on tullut Suomessa syntiä samalla kun taiteilijan vapautta ilmaista itseään pyritään rajoittamaan.

Paradoksaalisesti juuri ne poliittiset piirit, jotka vaahtoavat eniten avoimista rajoista ja suvaitsevaisuudesta, ovat toistuvasti osoittaneet olevansa suvaitsemattomia rajojen piirtäjiä mitä tulee kansalaisten vapauteen ilmaista mielipiteensä.

Vaikka Kekkosen aika oli omanlaisensa ja Neuvostoliiton ahterin nuoleminen poliittinen tapa, ei suomalaisten taiteilijoiden vapautta pyritty rajoittamaan niin innokkaasti kuin nykyisin.

Kari Suomalainen piirsi maukkaita ajankuvia, joissa kuvasi ajan henkeä ja ennusti tulevaa paremmin kuin yksikään aikalainen arvasi.

Sleepy Sleepers vaati Karjalaa takaisin ja rienasi monin tavoin yhteiskunnallista menoa.

Irwin otti rajusti kantaa poliittiseen päätöksentekoon.

Junnu Vainio teki useita ralleja, joissa kritisoi vahvasti maan ilmapiiriä.

Juice vinoili toistuvasti poliitikoille ja ennakoi osuvasti islamin maihinnousua kappaleessaan ”Kun Allah saapuu kaupunkiin”, jossa nimesi demarit ja vihreät islamin ujuttautumisen suosikkipuolueiksi:

”Kun Allah saapuu kaupunkiin,
hän ensin soluttautuu vihreisiin.
Ja pariin demariin,
he tunkee päänsä turbaaniin:
näin yhtä päätä rukoillaan
ja perseet osoittavat Uumajaan!”

Oli muitakin kriittisiä, mutta lukuun ottamatta kirjailija Hannu Salamaa, kukaan ei tainnut saada tuomiota sananvapauteen liittyen. Salamankin Kekkonen lopulta armahti.

Suomalaisten ei kannattaisi taipua tässä vaiheessa, sillä KAIKKI myönnytykset väärinteoille ovat askelia totalitaarisen yhteiskunnan portailla.

Vähintä mitä kansalaiset voivat tehdä, on järjestää keräys Järvenpään sakkojen maksuun, mikäli tuomio jää voimaan mahdollisen hovioikeuskäsittelyn jälkeen. Osallistun ilman muuta, jos keräys organisoidaan.

Seppo Räty oli oikeassa, Merkelin Saksa on paska maa, mutta niin on nykyinen Suomikin henkiseltä olemukseltaan.

Heikki Porkka ke 27.06. 08:40

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06. 11:26

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05. 11:15

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

Kärkihankkeena maailmanhalaus

to 09.05. 13:40

Tuolileikin kautta verohelvettiin?

ke 08.05. 15:29

Pedofiilien ja terroristien kultamaa

ti 07.05. 13:44

Äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa

ma 06.05. 11:00

Suojelupoliisi ongelmien keskiössä

to 02.05. 22:00

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Jos 100 200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle...

ti 18.06.2019 23:47

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06.2019 13:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

ti 18.06.2019 23:53

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06.2019 11:46

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Maa, joka oli

ti 18.06.2019 23:48

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28