Blogi: Heikki Porkka, pe 03.08.2018 12:13

Turun terrori-iskun vuosipäivä

 

Pelkuruus ja vastuunpakoilu ovat Suomessa valtiojohtoista.

 

A. Nizzan terrori-iskun vuosipäivä

MTV, 14.7.2017:

”Nizzan rantapromenadilla ei nähty tänään Ranskan itsenäisyyspäivänä suurta ilotulitusnäytöstä, vaan paikalle tuotiin kynttilöitä. Sillä muistettiin paikalla vuosi sitten sattunutta terrori-iskua.

Tilaisuudessa puhuivat muun muassa Nizzan pormestari Christian Estrosi sekä Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka tapaa myös iskun uhrien omaisia.”

 

B. Berliinin terrori-iskun vuosipäivä

Aamulehti, 19.12.2017:

”Saksa muistaa Berliinin joulumarkkinaiskua ristiriitaisissa tunnelmissa – Merkel tapasi vasta omaisia, ruumiinavauksista laskut, tieto ei kulkenut

Kirkon kellot soivat 12 minuutin ajan iskun hetkellä illalla. Samalla paljastetaan 14 metriä pitkä muistomerkki.”

Yle, 19.12.2017:

”Saksan johto on myöntänyt, että se epäonnistui viimevuotisen Berliinin joulutori-iskun uhrien omaisten tukemisessa. Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierin mukaan omaiset saivat tukea liian vähän ja liian myöhään.

– Monet perheenjäsenet ja loukkaantuneet, siis monet teistä, tuntevat jääneensä valtion hylkäämiksi, presidentti Steinmeier sanoi tiistaina omaisille järjestetyssä muistotilaisuudessa keisari Vilhelmin muistokirkossa Berliinissä.

Muistotilaisuuden jälkeen Berliinin Breitscheidplatzilla paljastettiin muistomerkki, johon on kaiverrettu uhrien nimet. Tasan vuosi aiemmin 12 ihmistä sai surmansa ja 70 loukkaantui torilla terrori-iskussa.”

 

C. Tukholman terrori-iskun vuosipäivä

The Local, 5.4.2018:

”This weekend Reverend Annika Millde will lead services for those affected by the attack and those who want to show their sympathy.

"It is important to remember what happened because our history is part of our present and future," Millde told news agency TT.”

***

”The first service in Adolf Fredrik Church in central Stockholm is only open to invited guests. They include victims and relatives, police, emergency services workers, and Swedish officials.

A memorial concert afterwards in Kungsträdgården park will be open to the public, and there will subsequently be memorial services for the public in both Adolf Fredrik and Sankt Jacobs churches.”

MTV 7.4.2018:

”Tukholmassa muistetaan tänään vuoden takaista kuorma-autoiskua, joka vei viiden ihmisen hengen.

Muistojumalanpalvelukseen on kutsuttu muun muassa uhreja ja heidän omaisiaan sekä pelastustöihin osallistuneita. Iltapäivällä Kungsträdgårdenissa pidettävä muistokonsertti on avoin yleisölle.”

 

D. Turun terrori-iskun vuosipäivä

Demokraatti, 26.7.2018:

”Turun kaupunki kertoo tiedotteessaan kunnioittavansa vuosi sitten Turussa tapahtuneiden puukotusten vuosipäivää 18.8. hiljaisesti. Kaupunki ei järjestä muistotilaisuuksia tapahtuneen johdosta.

Traaginen rikos tai sen tekijä eivät mielestämme ansaitse muistopäiviä. Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve sanoo.”

Minna Arven lausunto on uskomattoman kylmä ja röyhkeä uhreja ja heidän omaisiaan sekä kaikkia terrori-iskua surevia kohtaan. Samalla Arve paljastaa, että muistotilaisuutta ei järjestetä, koska joku saattaa loukkaantua.

Arve yhdistää muistotilaisuudesta kieltäytymisen monikulttuurisuuden edistämiseen sekoittamalla mukaan ”kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen”.  Kummallista, että Arve näkee uhrien muistotilaisuuden järjestämisen esteenä yhteiskunnallisen koheesion lisääntymiselle.

Sanojensa myötä Arve polvistuu vieraiden edessä pyllistäen samalla kantaväestölle. 

Minna Arve on kokoomuslainen, kuten kaikki viime vuosien sisäisen turvallisuuden kehityksestä vastanneet sisäministerit (Petteri Orpo, Paula Risikko, Kai Mykkänen). Lisäksi pahoin jo useaan otteeseen epäonnistuneen Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari (Paula Risikon serkku) on kokoomuslainen.

Suojelupoliisi on tehnyt viimeisten vuosien aikana useita ratkaisevia virheitä. Suojelupoliisi näytti vihreää valoa kahden tunnetun ja usean hieman tuntemattomamman islaminuskoisen radikaalihenkilön tulolle Suomeen vuosina 2013 ja 2014.

Anjem Choudary vieraili Suomessa radikaalisaarnaajien ryhmän kanssa vuonna 2013. Bilal Philips vuonna 2014. Philipsin vierailun jälkeen alkoi muslimimiesten virta Suomesta terroristien riveihin.

Kansanedustajat Olli Immonen (ps) ja Jussi Halla-aho (ps) yrittivät estää Philipsin tulon. Yleisradio uutisoi 14.3.2014

"Saarnaajan tulosta Suomeen ovat huolestuneet erityisesti muutamat perussuomalaiset kansanedustajat. Olli Immonen vaatii toimia sisäministeri Räsäseltä, ulkomaalaispoliisilta ja suojelupoliisilta, jotta Philipsin kaltaisten muslimisaarnaajien maahantulo voitaisiin estää.

Immosen puoluetoveri Jussi Halla-aho puolestaan jätti aiheesta eduskunnassa kirjallisen kysymyksen. Halla-aho esittää kirjallisessa kysymyksessään huolen muslimisaarnaajien vaikutuksesta Suomen muslimiyhteisöihin.

Radikaalimuslimiksi ja fundamentalistiksi luonnehditulta Philipsiltä on evätty pääsy moniin maihin, kuten Saksaan, Australiaan, Keniaan ja Iso-Britanniaan."

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) uskoi mieluummin Suojelupoliisia.

Viimeisen ratkaisevan virheen Supo teki, kun jätti huomiotta Turun terrori-iskuun syyllistyneestä muslimimiehestä annetun radikalisoitumisvaroituksen.

Tragikoomista on, että invaasion pahimmalla hetkellä eduskunnan punavihreä oppositio nimesi Petteri Orpon hallituksen parhaaksi ministeriksi.

Kuten hyvin muistetaan, Suomessa edes presidentti Sauli Niinistö ei astunut terrori-iskun jälkeen esiin sanoakseen muutaman lohduttavan sanan kansalaisille vaan piiloutui mediassa julkaistun tiedotteen taakse.

Niinistö osoitti iskun jälkeisellä käytöksellään tukevansa hallituksen haitallista ja vaarallista maahanmuuttopolitiikkaa. Hän teki valinnan hallituksen politiikan ja oman kansan turvallisuuden välillä päätyen tukemaan hallitusta.

Päättäjät, jotka hylkäävät kansan, kuuluvat politiikan kaatopaikalle, eivät valtiopäiville ja presidentinlinnaan.

Henkilökohtaisesti koen suurta häpeää suomalaisten päättäjien pelkurimaista toimintaa seuratessa. Uskokaa tai älkää, suomalaispäättäjien raukkamainen ja häpeällinen käytös on noteerattu Suomen rajojen ulkopuolella.

Onneksi on toivoa, jota ovat ylläpitäneet ne, jotka ovat taistelleet länsimaisen sivistysyhteiskunnan säilymisen puolesta, vaikka valtiojohdon ja valtamedian paine on ollut valtava jo vuosien ajan.

Kaikki eivät siis ole unohtaneet omiaan. Turussa järjestetään 18.8.2018 klo 14:00 muistotilaisuus, johon liittyvässä tiedotteessa kerrotaan seuraavaa:

”18.8.2017 oli päivä, jolloin Suomi otti askeleen kohti monikulttuurista unelmaa ja liittyi Euroopan uuteen normaaliin.

Marokkolainen terroristi murhasi Turun kauppatorilla kaksi naista jumalansa nimissä ja haavoitti useita muita ihmisiä. Hän oli tullut turvallisesta Saksasta Suomeen turvapaikanhakijana. Hänen radikaalista käytöksestään ilmoitettiin poliisille, mutta vihjeeseen ei reagoitu.

Vuosi on kulunut, ja jihadisti on juuri tuomittu Suomen ensimmäisestä terrori-iskusta viettämään vankeinhoitolaitoksessamme noin 15 vuotta. Suomen valtiovalta ei ole tehnyt yhtään mitään ehkäistäkseen vastaavien tekojen toteuttamisen. Sen sijaan suomalaisten tavallisten ihmisten kirjoitetut tai lausutut tunteet tuomitaan vihapuheena ja rasismina.

Kaksi vuotta sitten järjestettiin ”Peli poikki” –mielenilmaus, jossa muun muassa vaadittiin rasististen järjestöjen kriminalisoimista. Presidentti Tarja Halonen lausui näin: ” Yksilöt tekevät rikoksia, mutta jos siitä alkaa tulla jonkun liikkeen tai ryhmän toimintatapa, niin silloin saattaa olla tarpeen tehostaa sekä lainsäädäntöä että muita toimenpiteitä.”

Eikö nyt olisi sellaisen aika?”

Reilut kolme vuotta sitten Kansalaistorilla järjestettiin Unelma-konsertti. Piispa Irja Askola sanoi puheessaan ”Me annamme yhdessä vahvan viestin siitä, että avoin, tasa-arvoinen ja monikulttuurinen Suomi ei ole vain unelma, vaan arjessamme totta.” Ja läsnäolijat taputtivat.

Irja ja kumppanit ovat päässeet askeleen lähemmäs unelmaansa, se on nyt arjessamme totta.

Vaikka Turun kaupungin virkamiehet ja päättäjät haluavat unohtaa Suomen ensimmäisen terroriteon, me suomalaiset emme unohda sitä koskaan. Kokoonnumme kunnioittamaan terroristin uhrien muistoa Turkuun lauantaina 18.8.2018 klo 14.00.

Hiljaisen kulkueen jälkeen jätämme kukat Aurajoen virran kuljetettavaksi. Ennen kukkien laskua muistopuheen pitää Mauri Peltokangas.”

Tapahtumaan liittyvään kulkueeseen ja kukkien laskuun osallistujilta edellytetään hyvää ja kunnioittavaa käyttäytymistä sekä siistiä pukeutumista. Tilaisuus on päihteetön.

Terrori-iskun uhreja muistavasta Kukkavirta-tapahtumasta saa ajankohtaista tietoa järjestäjien facebook-sivulta

Heikki Porkka pe 03.08. 12:13

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06. 11:26

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05. 11:15

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05. 12:56

Korruptiota se on pienikin korruptio

su 12.05. 13:52

Gallup elää - mikä on politiikan suunta?

pe 10.05. 11:56

Kärkihankkeena maailmanhalaus

to 09.05. 13:40

Tuolileikin kautta verohelvettiin?

ke 08.05. 15:29

Pedofiilien ja terroristien kultamaa

ti 07.05. 13:44

Äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa

ma 06.05. 11:00

Suojelupoliisi ongelmien keskiössä

to 02.05. 22:00

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Jos 100 200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle...

ti 18.06.2019 23:47

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06.2019 13:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

ti 18.06.2019 23:53

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06.2019 11:46

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Maa, joka oli

ti 18.06.2019 23:48

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28