Blogi: Arto Luukkanen, pe 18.01.2019 23:39

Kieltäminen ja demarien karvas kalkki

MIltei viikon sen kesti. Wanhojen puolueiden järkytys.

Nimittäin järkytys siitä, että perussuomalaiset olivat olleet oikeassa koko ajan. Salamannopeiden takinkääntöjen jälkeenkin wanhojen puolueiden hämmästys ja ahdistus on vain jatkunut.

On pidetty miittinkiä ja on kriisikokoustettu. Eri puolueiden ajatuspajat, merkittävät älyköt, sihteerien luvuttomat laumat, spintohtorit, henkiset apumiehet & hanslankarit, kreetit ja pleetit ynnäs muut partokraatit ovat pyöritelleet mielessään sitä, että kansa on nyt todella järkyttynyt ja raivoissaan. Vaali ovat tulossa ja ihmiset vaativat toimia turvattomuuden torjumiseksi Suomessa.

Ei tullutkaan ilmastovaalit! ihmiset eivät halua lopettaa yksityisautoilua, lemmikkejä, lihansyöntiä ja normaalia elämää. Ennen kaikkea ihmiset haluavat vallanpitäjiltä turvallisuutta; sitä että lapset saavat olla rauhassa ja että tämän ongelman alkusyyhyn – järjettömään migraatiopolitiikkaan puututaan.

Demarien pettymyksen karvas kalkki

Kitkerimmät pettymyksen ulvahdukset ovat kaikuneet Siltasaaresta - demarien palatseista. Se kaivattu pääministerinpaikka näyttää haipuvan kuin Saharan kangastus. Myös kokoomuksessa tilanne on harmillinen; peruskannattajien hiljainen joukko on samaa mieltä kuin perussuomalaiset mutta mölyt on pidettävä mahassa. Ministeri Mykkäsen kiemurtelu eduskunnan kyselytunnilla muistuttaa ahdistuneen Frodon hapuilua. Mies ei tiedä mitä tekisi. Kepussa taas on reagoitu kaikkeen sillä, että pääministeriä pidetään piilossa – lepäämässä ahdistuksesta – kun varma vaalipaikka Oulussa on katkolla.

Kaikille näille reaktioille on ollut yhteistä repivä kognitiivinen dissonanssi eli tietojen ja asenteiden ristiriita.

Onneksi ihmismieli on kekseliäs; kieltämisen jalo taito toimii ja on kehitetty uusi selityksiä. Aamuteeveet ja somekanavat suoltavat kuin makkarana uutisia, joissa suomalaisten turvattomuuden todelliset syntipukit ovat provosoivat uhrit, ilkeät kantaväestön ”miehet” ja ”ihmisvihaaja-persut”.

Tapaus Hedayatullah Safi vahvistui vaikenemisella

Merkillisintä tässä kaikessa on se, että poliitikot eivät ole uskaltaneet myöntää tosiasioita. Kieltämisestä on tehty taidetta. Kukaan hallituksen poliitikko ei ole uskaltanut myöntää tosiasioista ja sanoa: ”totta, me mämmäsimme! Me kielsimme ongelman olemassaolon ja olemme osavastuussa näistä väkivallanteoista ja kauheuksista! Otamme vastuun!”.

Sellaisen myöntämine olisi rohkeata. Tosiasioiden myöntäminen olisi ensimmäinen askel, jolla Suomea vaivaava turvallisuusvaje voitaisiin hoitaa. On maatiaisjärjellä päivänselvää, että jos erittäin turvalliseen yhteisöön päästetään massoittain aivan turvattomista sellaisista tulevia ihmisiä ilman vakavasti otettavaa valikointia, niin tuloksena on yleinen turvattomuus. Virheiden julkinen myöntäminen vaatisi valtiomiesmäisyyttä. Mutta jos wanhat puolueet eivät kykene virheiden julkiseen myöntämiseen (yksityisesti olen saanut kuulla tunnustuksia naiiviudesta), niin seuraava askel olisi yritys aitoon yhteistyöhön vihreiden – eikun siis – virheiden korjaamiseksi.

Perussuomalaiset ovat valmiit yhteistyöhön ja rehelliseen keskusteluun, miten järjetön migraatiopolitiikka – näiden turvallisuusongelmien alkusyy – voidaan estää. Keinoja on monia aina GCM-sopimuksen mitättömäksi julistamisesta todelliseen rajavalvontaan sekä rohkeuteen toimia Dublinin sopimuksen mukaan saakka.

Myös aitoja turvallisuusuhkia –ei poliittisen kerettiläisyyden poisjuurimista!- koskevaa viranomaisyhteistyötä on tiivistettävä pohjoismaiden ja muun Euroopan kesken, kuten edellisessä blogissani kuvaamani tapaus Hedayatullah Safi osoitti. Viranomaiset ja tätä asiaa hoitaneet poliitikot ovat olleet hiirenhiljaa – mikä osoittaa, että asiassa oli perää ja että laiminlyöntejä on tehty.  Ja laajemmin sama hiljaisuus koskee myös muita Oulun ja Helsingin pahantekijöitä –taustat on suurella todennäköisyydellä jätetty selvittämättä heidän saavuttuaan Suomeen.

***

Vielä kerran. Suomalaisten turvallisuus on yhteinen asia ja niihin talkoisiin on saatava kaikki mukaan! Kaikki puolueet. Turvallisuustalkoot merkitsee rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa kaikkein pienimmistä!

Muista myös, että 14 huhtikuuta jälkeen et voi valittaa tai palauttaa ääntäsi! Muutos on tehtävä vaaleissa. Sen jälkeen se on myöhäistä.

**

Onneksi on perussuomalaiset!
 

Arto Luukkanen

PS. Kansalaisaloite näiden ongelmien ehkäisemiseksi on saanut jo 20 585 allekirjoitusta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592

Käy ennaltaehkäisemässä ongelmat! Allekirjoita.

 

Arto Luukkanen pe 18.01. 23:39

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Mistähän löytyvät ne todelliset "Putinin kätyrit"?

ma 20.05. 21:24

Kentän hyytävä viesti kepun johdolle: emme äänestä...tai äänestämme persuja

ke 15.05. 23:40

Kyttäys kaunistaa - urkinta uudistaa!

ma 13.05. 22:12

Viher-Ruotsalainen Kansanvaltuuskunta ja Antti-parka

su 12.05. 21:17

#Näytetään eduskunnan koulukiusaajille- liike

ti 07.05. 22:58

Missä on sinun kultasi, oi Suomi-neito?

su 05.05. 22:24

Eduskunnan "sikailu" varmistaa PS:n vaalivoiton

pe 03.05. 23:24

EU:n aikasirkus - osoitus suuruudenhulluudesta

to 02.05. 21:55

Joogalentäjien huimat hallitusneuvottelut

ma 29.04. 23:01

Koomikko presidenttinä ja pakotteet pois?

su 28.04. 22:33

blogit

Vieraskynä

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05.2019 22:33

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Nyt olen hämmästynyt

ma 20.05.2019 21:21

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Mistähän löytyvät ne todelliset "Putinin kätyrit"?

ma 20.05.2019 21:24

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Itsemäärittelyyn perustuva sukupuolikäsitys luo turvattomuutta

to 16.05.2019 22:24

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Anekauppa

la 18.05.2019 10:00