Vasemmistoideologian myötä myös keskeiset valtio-opilliset käsitteet, kuten "oikeusvaltio", "oikeudenmukaisuus", "demokratia", "ihmisoikeudet", "sananvapaus" jne. ovat vääristyneet. Usein vieläpä irvikuvikseen.
Käsitteiden ja termien uudelleen määrittelyllä tietämättömiä ihmisiä on helpompi manipuloida. Heitä on niiden varjolla helpompi saada hyväksymään käsityksiä, joita he muuten eivät hyväksyisi. He tuskin myöskään olisivat kannattaneet niitä vaaleissa, jos ne olisi esitetty heille rehellisesti, avoimesti ja suoraan.
"Oikeusvaltio" (saks. Rechtsstaat) on käsite, joka alkujaan ja varsinaisesti tarkoittaa valtiota, jonka toimii oikeudenmukaisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita vasemmistoideologian mukaista "oikeudenmukaisuutta", vaan luonnollisen moraalitajun mukaista oikeudenmukaisuutta.
Se puolestaan on aidosti yleisinhimillistä oikeudenmukaisuutta, sillä siitä myös ihmisen omatunto todistaa - jossain määrin siinäkin tapauksessa, että se on paatunut. Myös "ihmisoikeudet", käsitteen alkuperäisessä ja varsinaisessa merkityksessä, perustuvat luonnolliseen moraalilakiin, toisin sanoen luonnonoikeuteen, joka on myös terveen järjen mukainen.
Se kieltää syyttömän tappamisen, epäreilun ja väkivaltaisen kohtelun, toisen omaisuuden anastamisen sekä epärehellisyyden, petollisuuden ja väärän todistuksen antamisen - myös ja erityisesti silloin, kun se tapahtuu valtion lainsäädännön tuella. Se, että syyttömän murhaa tai hänen omansa ottaa valtio ilman luonnollisen moraalin mukaista perustetta, ei tee tekoa oikeaksi eikä oikeudenmukaisesti.
Sellainen valtio, joka tällaista järjestelmällisesti harjoittaa, ei voi olla mikään oikeusvaltio, vaikka muuta uskoteltaisiin ja uskottaisiin. Se on todellinen tyrannia riippumatta siitä, käyttääkö ylintä valtaa yksi tai useampi ja perustuuko vallankäyttö muodollisesti tai jopa todellisesti kansan enemmistön tahtoon vai ei.
Todellinen oikeusvaltio näet edistää luonnolliseen moraaliin perustuvan oikeudenmukaisuuden toteutumista. Se, toisin sanoen, rajoittaa omalla vastuualueellaan sen mukaisesti ulkonaista pahan tekemistä ja edistää ulkonaista hyvän tekemistä.
Huolimatta siitä, että oikeudenmukaisuus edellyttää sitä, että valtio ja sen viranhaltijat toimivat samojen normien mukaisesti kuin muutkin, myöskään se, toimiiko valtio säätämiensä lakien mukaisesti vai ei, ei vielä ratkaise sitä, onko se oikeusvaltio.
Se, että lainsäädäntö on sellainen, että valtio ja sen viranhaltijat sen turvin harjoittavat täysin laillisesti epäoikeudenmukaisuutta, tekee siitä moninverroin hirveämmän tyrannian kuin jos kysymys olisi ainoastaan siitä, että viranhaltijat toimisivat väärin tai virheellisesti vastoin sinänsä oikeudenmukaisia lakeja.
Silläkään, onko valtiomuoto demokraattinen vai ei, ei edes "demokratia" käsitteen perinteisessä (klassisen liberalismin mukaisessa) merkityksessä (kansanvalta) ole mitään tekemisestä sen kanssa, onko valtio varsinaisesti oikeusvaltio vai ei. Niinpä myös muodollisesti yksinvaltainen tai harvainvaltainen valtio voi olla oikeusvaltio. Sellainen se todellisuudessa onkin, jos sen vallanpitäjiä ohjaa luonnollinen moraali siitä, mikä on oikeus ja kohtuus.
Mikään näistä valtiomuodoista ei välttämättä sinänsä ole vastoin oikeusvaltion käsitettä. Jos valtiomuoto ja lainsäädäntö kuitenkin perustuvat kansansuvereenisuusperiaatteen mukaisesti perinteiseen länsimaiseen kansanvaltaan, valtion ja sen viranhaltijoiden on tällöin yleensä myös toimittava sen mukaisesti - kuitenkin luonnollisen moraalilain puitteissa- jotta sen voi katsoa olevan oikeusvaltio.
Kun Euroopan unionin väitetään edistävän "oikeusvaltioperiaatetta", todellisuudessa se edistää jotain aivan muuta kuin luonnollisen moraalin mukaista oikeudenmukaista valtiota.
Tiedämme, että EU edistää vapaan kansalaisyhteiskunnan - mikä on sama kuin "porvarillisen yhteiskunnan" (saks. bürgerliche Gesellschaft) - instituutioiden ja luonnollisten ihmisyhteisöjen, perinteiseen avioliittokäsitykseen perustuvan perheen ja itsenäisten kansallisvaltioiden hajottamista, jopa syyttömän ihmiselämän väkivaltaista lopettamista sekä toisten ihmisten ja ihmisryhmien omaisuuden pakkosiirtoa toisille sekä valtioiden sisällä että niiden välillä.
Tätä tyranniaa toteutetaan yksipuolisen ja sen takia harhaanjohtavan ja siis myös valheellisen joukkoviestinnän tuella. Siihen kuuluu sekin, että valtion pakkovallan turvin levitetään ja vaaditaan omaksumaan vääristyneitä merkityksiä käsitteille niiden alkuperäisen ja varsinaisen merkityksen hämärtämiseksi ja ihmisten harhauttamiseksi.
Esimerkiksi se, että täysin viaton ihmiselämä valtiovallan tuella lopetetaan väkivaltaisesti äitinsä kohtuun - mistä aborttitehtailussa pohjimmiltaan on kysymys - voidaan päälaelleen kääntyneen oikeusvaltiokäsityksen puitteissa määritellä "ihmisoikeudeksi". Ja näinhän on EU parlamentissa päätetty.
"Sananvapaudella" sen sijaan tarkoitetaan vääristyneessä merkityksessään oikeutta valtiovallan tuella avoimesti ja esteettömästi harjoittaa ihmisjoukkojen harhaanjohtamista sekä rajoittaa tiedonvälistysta ja joukkoviestintää, joka ei ole vallitsevan ideologian ja toteutettavan poliittisen agendan mukainen.
Luonnolliseen moraalilakiin perustuvien oikeudenmukaisten käsitysten julkiseen esittämiseen ei anneta samanlaista vapautta. Se pyritään valtiovallan avulla kieltämään vieläpä uskotellen, että näin muka toimii oikeusvaltio.
Petteri Hiienkoski
Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44