Kun amerikkalaisten maalittamat hyökkäykset länsivaltojen keskipitkän matkan Atacms, Himars ja Storm Shadow -ohjuksilla Venäjälle sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen yli aloitettiin, sitä vastaan käytävä sota laajeni uuteen vaiheeseen.

Ohjushyökkäykset – joiden toteuttamiseen ukrainalaisilla ei ole itsenäistä kykyä – eivät kuitenkaan muuta Ukrainassa käytävän proxy-sodan lopputulosta. Kiovan hallitus on häviämässä sen, eikä länsivalloilla ole sotilaallista kykyä estää sitä.

Näiden ohjusten, samoin kuin muidenkin länsivaltojen asejärjestelmien määrä on rajallinen. Tuotantokapasiteetti ei riitä pitkäaikaiseen sotimiseen Venäjää vastaan.

Venäjällä ei ole sotilaallista tarvetta sopia tulitauosta, saati suostua niin sanottuun jäädytettyyn konfliktiin.

Venäjä vastaa ohjushyökkäyksiin

Ohjushyökkäykset pakottavat Venäjää puolustautumaan ja tekemään vastaiskuja hyökkäykseen osallisten maiden kohteisiin. Venäjä on ilmoittanut, että vastaiskut voivat kohdistua näiden kohteisiin paitsi Ukrainassa, myös sen ulkopuolella.

Uuden ydinasedoktriininsa mukaan Venäjä voi vastata sen maaperälle tavanomaisin asein tehtyyn sen kannalta kriittiseen hyökkäykseen myös taktisella ydinaseella.

Venäjällä ei kuitenkaan ole intressiä ylireagoida näihin hyökkäyksiin, saati käyttää ydinasetta ensimmäisenä. Sillä on ylivoima ilman sitäkin.

Venäjä voi käyttää uutta hypersoonista keskipitkän kantaman ballistista Oreshnik-ohjusta minkä tahansa kohteen tuhoamiseen missä tahansa Euroopassa.

Ohjuksen tuhovoimaa on verrattu ydinaseeseen. Siitä ei kuitenkaan aiheudu ydinsäteilyä eikä se ole joukkotuhoase. Venäjällä on käytettävissään muitakin hypersoonisia täsmäohjuksia (Kinzhal ja Zircon). Länsivalloilla ei tällä hetkellä ole sotilaallista teknologiaa, jolla ne voisivat niitä torjua.

Länsivallat voivat provosoida Venäjää laajentamalla ohjuksillaan sen maaperälle tehtäviä hyökkäyksiä. Venäjä on tehnyt selväksi, ettei se ole halunnut eikä halua sotaa NATO-maiden kanssa.

Jos ohjushyökkäykset sinne kuitenkin laajenevat, jossain vaiheessa Venäjä kohdistaa vastaiskut suoraan Natoon kuuluvien länsimaiden kohteisiin myös Ukrainan ulkopuolella.

Osa länsivaltojen johtajista voi yrittää käyttää vastaiskuja perusteena Naton 5. artiklan aktivoimiseen vastoin puolustusliiton perimmäistä tarkoitusta. Siinä onnistuminen edellyttäisi kuitenkin jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Ainakaan Turkki, Unkari, Slovakia ja Italia eivät ole suhtautuneet erityisen innokkaasti siihen, että ohjushyökkäykset Venäjälle aloitettiin. Kolmenkymmenen jäsenmaan sotilasliitto on heterogeeninen ja varsin jakaantunut.

Kaikkien johtajat eivät ole yhtä helposti painostettavissa ylikansalliseen ohjaukseen. Osa heistä on realisteja ja osa puolustaa sinnikkäästi oman maansa ja kansansa etua.

Länsivaltojen sotilaallinen tappio

Lähes kahden vuoden ajan on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ollut selvää, että länsivallat ovat häviämässä Ukrainassa Venäjää vastaan käytävän sodan.

Sodan jatkaminen on ollut täysin hyödytöntä. Se on aiheuttanut useiden satojen tuhansien ihmisten tarpeettoman kuoleman, suunnatonta inhimillistä kärsimystä ja aineellista tuhoa etenkin ukrainalaisille.

Monet länsivaltojen johtajista eivät siitä huolimatta vieläkään tunnu käsittävän sotilaallisia tosiasioita. Valtamedian kautta levitetyn valheellisen propagandan takia osa näyttää edelleen uskovan, että Venäjä olisi mahdollista voittaa sotilaallisesti.

Venäjä on toteuttamassa sotilaalliselle erikoisoperaatiolle asettamansa tavoitteet asevoimin. Sen enempää länsivalloissa kuin Kiovassakaan ei näytä tällä hetkellä olevan ketään, jolla olisi edellytyksiä sopia rauhanehdoista neuvottelemalla.

Volodimir Zelenskin presidenttikausi päättyi maan perustuslain mukaan virallisesti jo viime keväänä, eikä tällä ainakaan Venäjän käsityksen mukaan sen takia ole laillista oikeutta edustaa Kiovan hallitusta.

Tilannetta ei helpota se, että Zelenski on säädättänyt lain, joka kieltää rauhanneuvottelut Venäjän kanssa. Vaikka laki kumottaisiin, Venäjällä ei olisi takeita siitä, että Zelenskin kanssa mahdollisesti neuvoteltua sopimusta pidettäisiin Ukrainassa sitovana.

Epäluottamusta lisää se, että Zelenski vetäytyi maaliskuussa 2022 Istanbulissa neuvotellusta rauhansopimuksesta Yhdysvaltain ja Britannian painostuksesta.

Venäjällä ei ole tarvetta venyttää sotilaallista ratkaisua siihen asti, että hallinto Washingtonissa vaihtuu. Sotiminen saattaa kuitenkin jatkua jonkin aikaa vielä seuraavan hallinnon aikana.

Silläkin on varsin vähän keinoja pysäyttää Venäjää ja estää sitä toteuttamasta tavoitteitaan. Veronmaksajien varoja voidaan Kiovaan syytää vaikka kuinka paljon, niin kuin on tehtykin.

Sillä ei kuitenkaan ratkaista sitä, että taistelukykyiset joukot ovat kulutussodan aikana huvenneet, samoin kuin länsivaltojen aseet ja ammukset. Yhdysvallat on vaatinut Zelenskia joukkojen täydentämiseksi alentamaan asevelvollisuusikärajaa 25 ikävuodesta 18 ikävuoteen. Tämä ei kuitenkaan ole suostunut vaatimukseen siihen kohdistuvan yleisen vastustuksen takia.

Länsivalloissa moni on edelleen voimakkaiden harhakäsitysten vallassa eikä kykene myöntämään tosiasioita. Tapahtumien edetessä sotilaallisen logiikan mukaisesti, osa niiden johtajista kokee tilanteensa yhä epätoivoisemmaksi. Tällöin on vaara, että he tekevät epätoivoisia ratkaisuja, jotka johtavat entistä huonompaan tilanteeseen.

Zelenskin "voitonsuunnitelma"

Länsivaltojen johdossa vallitsevaa epätoivoa kuvaa se, että julkisuudessa on vihjattu, että Zelenskille annettaisiin tämän vaatima ydinase. Sekin oli osa hänen ”voitonsuunnitelmaansa”.

Ydinaseen antaminen hänelle ei kuitenkaan ole mikään vaihtoehto, ei ainakaan realistinen sellainen. Se ei olisi ainoastaan ydinsulkusopimuksen vastaista, vaan veisi myös pohjan Yhdysvaltain pyrkimykseltä estää ydinaseiden leviäminen.

Jos Zelenski käyttäisi ydinasetta Venäjää vastaan – mihin ukrainalaisilla ei ole itsenäistä kykyä sen enempää kuin muihinkaan ohjushyökkäyksiin – tekisi Venäjä epäilemättä vastaiskun suoraan Yhdysvaltoihin. Venäjä todennäköisesti kuitenkin tuhoasi ydinaseen Ukrainassa ennen sen käyttöä, jolloin ydiniskut ohjusvaltojen välillä vältettäisiin.

Zelenski on vaatinut myös pitkän matkan Tomahawk-ohjuksia, joilla hyökätä Venäjälle. Ukrainalla ei kuitenkaan ole laukaisualustaa, josta niitä voisi ampua.

Jos länsivallat ampuisivat Tomahawk-ohjuksen esimerkiksi Puolassa tai Romaniassa olevalta laukaisualustalta tai merellä olevasta aluksestaan, Venäjä tuskin epäröisi tehdä vastaiskua suoraa länsivaltojen maaperälle.

Sen ei kuitenkaan ole tarpeen käyttää siinä ydinasetta. Vastaisku voidaan tehdä Oreshnik-ohjuksella, jota länsivallat eivät kykene torjumaan.

Joukkojen lähettäminen ei muuttaisi lopputulosta

Ranskan ja Britannian johtajien epätoivo on ilmennyt puheina lähettää virallisesti länsivaltojen joukkoja Ukrainaan Venäjää vastaan. Vaikka he ovat välillä puhuneet "rauhanturvajoukoista", mistää sellaisesta ei todellisuudessa ole kysymys. Kansainvälisen oikeuden mukaisten rauhanturvaajien lähettäminen edellyttää sodan osapuolten suostumista. Mutta taistelujoukkojen lähettäminenkään ei muuttaisi sodan lopputulosta.

Länsivalloissa olevien joukkojen kokonaismäärä voi olla melko suuri. Osalla voi olla hyvä koulutus, vaikka taistelukokemusta ei olisikaan. Mutta pelkästään joukkojen siirtäminen Ukrainaan olisi logistisesti haastavaa, eikä se ilmeisesti onnistuisi ilman Yhdysvaltain apua.

Venäjä on runsaan parin vuoden ajan käynyt harkittua kulutussotaa ja välttänyt miestappioita. Sillä ei näytä olevan pulaa joukoista eikä koulutetusta reservistä.

Ukrainan ilmatorjunta on pitkälti tuhottu. Lentokoneilla tai junilla sinne siirrettävät joukot olisivat todennäköisesti varsin helppo maali Venäjälle. Ukrainasta länsivaltoihin toimitettavien ruumissäkkien määrä kasvaisi merkittävästi. Ne eivät olisi tyhjiä, vaikka valtamediassa ei niistä uutisoitaisi.

Suunnitelma Ranskan ja Britannian joukkojen lähettämisestä Ukrainaan perustui toiveeseen saada sillä tavoin sidottua Yhdysvallat lähettämään joukkojaan virallisesti sotimaan Venäjää vastaan.

Vaikka väistyvässä hallinnossa olisi halua siihen, aikaa vallan vaihtoon on niin vähän, ettei se näytä käytännössä edes mahdolliselta.

Naton 5. artiklan dilemma

Jotkut saattavat epätoivoissaan yrittää aktivoida Naton 5. artiklaa jäsenmaahan kohdennetulla false-flag-operaatiolla. Niillä voidaan lisätä epäluuloja Venäjää kohtaan. Kaikkien NATO-maiden vakuuttaminen hyökkäyksen todellisuudesta ei kuitenkaan ole niin helppoa.

Siinäkin tapauksessa, että 5. artikla jollain ilveellä onnistuttaisiin aktivoimaan, Yhdysvallat epäilemättä toimittaisi auliisti sotilaallista apuaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle NATO-maalle siinä määrin kuin sitä on jäljellä. Mutta kuka vakavissaan uskoo, että Yhdysvallat vaarantaisi olemassaolonsa sen puolesta lähettämällä taistelujoukkojaan sotimaan suoraan Venäjää vastaan?

Päätöksellään aloittaa Venäjälle maalitetut ohjushyökkäykset, Yhdysvallat tosin astui yli kriittisen rajan. Eskalaatio voi johtaa ydinasevaltojen väliseen suursotaan.

Väärinkäsityksen aiheuttaman ydintuhon riskiä vähensi kylmän sodan aikana se, että osapuolten puolustusministeriöt ovat suorassa yhteydessä toisiinsa. Tällä hetkellä tällaista yhteyttä ei tiettävästi kuitenkaan ole.

Riskiä lisää se, että väistyvä hallinto saattaa ratkaisuissaan sivuuttaa Pentagonin. Näin kerrotaan tapahtuneen juuri ohjushyökkäysten aloittamista koskevan päätöksen kohdalla.

Länsivalloilla ei lopulta ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa sotilaallinen tappionsa tai aloittaa ydinsota, joka kuitenkin johtaisi molemminpuoliseen ydintuhoon.

Vaikka tappiota ei julkisesti myönnettäisi, se ei muuta itse asiaa. Jälkimmäinen vaihtoehto ei kaikesta huolimatta vaikuta kuitenkaan erityisen tarkoituksenmukaiselta.

Petteri Hiienkoski