Yhdysvaltain kanssa solmittava kahdenvälinen sotilassopimus, josta Helsingin Sanomat tänään (1.5.2023) uutisoi, heikentää Suomen itsemääräämisoikeutta ja suomalaisten turvallisuutta entisestään.
Suomen sotilaallisen liittoutumisen tavoitteet
Suomen kannalta sopimusjärjestelyjen ilmeisenä pyrkimyksenä on "sitouttaa" Yhdysvaltoja ja saada sitä sijoittamaan pysyvästi asejärjestelmiään ja taistelujoukkojaan – sekä johdonmukaisesti myös ydinaseitaan – Suomeen.
Tarve kahdenvälisille sopimuksille vahvistaa osaltaan sen, ettei Nato-jäsenyyden sinänsä todellisuudessa (de facto) uskottu antavan Suomelle turvatakuita, joilla sitä valtamediassa suomalaisille harhaanjohtavasti kuitenkin perusteltiin. Ei se edes ollut Nato-jäsenyyden päätarkoitus – ainakaan Yhdysvalloille.
Kahdenvälisten sopimusjärjestelyjen perimmäisenä ajatuksena on joka tapauksessa se, että kynnystä siihen, että Venäjä ryhtyy sotilaallisesti eliminoimaan Suomen kautta siihen sotilaallisen liittoutumisen seurauksena kohdistuvan uhkan, yritetään nostaa niin korkeaksi, ettei näin tapahtuisi. Tätä tarvetta Venäjällä ei aiemmin ollut.
Se on toinen asia, miten Yhdysvaltain sitouttamisessa onnistutaan ja – ennen muuta – estääkö se Venäjää ryhtymästä välttämättömiin toimiin turvallisuutensa ja olemassaolonsa puolustamiseksi.
Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet
Venäjän näkökulmasta kysymys on koko ajan ollut sen turvallisuuden vaarantavan sotilaallisen infrastruktuurin muodostamasta eksistentiaalisesta uhkasta.
Venäjän hallituksen toimet – ensisijaisesti diplomaattiset ja toissijaisesti sotilaalliset – ovat johdonmukaisesti tähdänneet joko tällaisen uhkan ennalta estämiseen tai sen eliminoimiseen.
Suomen ja Venäjän välisen naapuruussopimuksen päätarkoitus on – tai ainakin oli – ennalta estää tällaisen tilanteen muodostuminen. Suomen nykyjohto on sotilaallisella liittoutumisella yksipuolisesti käytännössä (de facto) kuitenkin rikkonut tämän sopimuksen. Se puolestaan on osaltaan vastoin luonnonoikeutta (ius nature) ja siihen perustuvaa kansojen oikeutta (ius gentium) tai kansainvälistä oikeutta, joksi sitä nykyään kutsutaan. Pacta sunt servanda.
Huolimatta siitä, että Suomi on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) ensimmäisen huippukonferenssin isäntämaa, sen nykyjohto on toimillaan kieltänyt myös Ety-järjestön tunnustaman vastavuoroisuuteen perustuvan – ja niin ikään luonnonoikeudellisen – periaatteen, jonka mukaan turvallisuutta ei ole mahdollista lisätä toisen maan turvallisuuden kustannuksella. Vastavuoroisuuden periaatetta korostava niin sanottu kultainen sääntö esiintyy tavalla tai toisella lähes kaikissa suurissa uskonnoissa ja eettisissä katsomuksissa (esim. Matt. 7:12).
Poliittisen johdon ratkaisut eivät näistäkään syistä voi jäädä ilman kielteisiä seurauksia. Ne, jotka syystä tai toisesta sivuuttavat tai kieltävät luonnollisen moraalilain ja luonnonoikeuden merkityksen, eivät tätä välttämättä ymmärrä, vaikka myös kansojen historia vahvistaa tämän asian.
Suomen Nato-jäsenyys ei ole poistanut Venäjään kohdistuvaa uhkaa. Päinvastoin. Sitä eivät tee myöskään kahdenväliset sotilassopimukset Yhdysvaltain kanssa. Ne sen sijaan lisäävät tätä uhkaa entisestään. Se, että Suomen johto ilman pakottavaa tarvetta toimillaan käytännössä (de facto) hyökkää naapurimaansa turvallisuutta vastaan, vaarantaa ehdoin tahdoin nimenomaan suomalaisten turvallisuuden.
Yhdysvaltain nykyhallinnon suurvaltapoliittiset ja ideologiset tavoitteet
Yhdysvaltain nykyjohdon näkökulmasta kysymys on yhä leimallisemmin vasemmistoliberaalilla "demokratia" ja "ihmisoikeudet" -retoriikalla (huom! EI siis käsitteiden perinteisessä länsimaisessa merkityksessä) perustellusta mutta pohjimmiltaan ekspansiivisesta ja aggressiivisesta ulkopolitiikasta. Sen uskotaan – tai ainakin uskotellaan – vahvistavan Yhdysvaltain suurvalta-asemaa.
Tämä ulkopolitiikka aiheuttaa poliittisia ja sotilaallisia jännitteitä ja ristiriitoja, joilla on taipumus lisätä konflikteja ja sotia Yhdysvaltoja ympäröivien valtamerten takana. Juuri tällä tavoin muita hajottamalla (divide et impera) sitä on myös tarkoitus toteuttaa.
Se on kuitenkin toinen asia, toimiiko taktiikka nykyään kuten ennen tai ainakaan muihin suurvaltoihin. Monet merkit maailmanpoliittisessa kehityksessä viittaavat siihen, ettei se toimi, vaan on itse asiassa kääntynyt Yhdysvaltoja ja sitä kritiikittömästi seuraavia liittolaisia vastaan.
Yhdysvallat tuskin tulee vaarantamaan omaa turvallisuuttaan ja olemassaoloaan Suomen tai minkään muunkaan Venäjän tai Kiinan reunavaltion puolustamiseksi. Yhtä vähän Neuvostoliitto oli valmis vaarantamaan olemassaolonsa Kuuban takia vuonna 1962, vaikka sen toimia ainakin retoriikassa ohjasi "maailmanvallankumoukseen" tähtäävä – ja sen takia niin ikään ekspansiivinen ja aggressiivinen – ulkopolitiikka.
Oma olemassaolo oli lopulta tärkeämpi kuin toverien välinen "luokkasolidaarisuus" ja "luokkavihollisen" ja maailmanlaajuisen "monopolikapitalismin" keskuksen olemassaolon uhmaaminen.
Millään suurvallan sotilaallisilla liittosopimuksilla ei tällaisessa tilanteessa – kun kysymyksessä on sen olemassaolo – ole lopulta merkitystä, eikä viime kädessä edes sen omilla laeilla. Inter arma silent leges.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomesta on sotilaallisella liittoutumisella naaapurimaansa päävihollisen kanssa tehty suurvaltojen pelinappula eikä suomalaisten turvallisuus ole ainakaan pääosin enää omissa käsissämme.
Aika näyttää, miten yhä kiristyvä umpisolmu avataan – vai saadaanko sitä ylipäätään avattua – ja mihin kaikkeen yritykset siihen Suomen kohdalla johtavat.
Liittoutumisen seuraukset maailmanpoliittisen järjestelmän muuttuessa
Suomi on nyt joka tapauksessa yhtenä nappulana liitetty osaksi Yhdysvaltain nykyhallinnon ulkopolitiikkaa. Tuo ulkopolitiikka ei puolestaan näytä erityisen menestykselliseltä – ainakaan, jos asioita arvioi rehellisesti ja vähänkään valtamedian levittämän yksipuolisen ja harhaanjohtavan joukkoviestinnän ulkopuolelta.
Ihmisten ei tietenkään haluta kyseenalaistavan uskoa sen menestyksellisyyteen. Yhtä vähän Neuvostoliitossa ja sen liittolaismaissa haluttiin ihmisten kyseenalaistavan sitä ohjanneen maailmanparannusideologian ja agendan menestyksellisyyttä.
Yhdysvaltain nykyjohdon ulkopolitiikan tulevaisuuteen liittyy myös yhä merkittävämpää epävarmuutta, jota tuskin kukaan asioita seurannut voi vakavissaan kiistää. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että maailmanpoliittinen järjestelmä on muuttunut yksinapaisesta moninapaiseksi.
Paluuta entiseen ei ole näköpiirissä. Isoa Kelloa ei voi kiertää taaksepäin, vaikka sitä Washingtonissakin kuinka yritettäisiin.
Moraalisen perustan mureneminen
Näyttää siltä, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa ei uskota siihen, että kansanvaltaisen järjestelmän annettaisiin Yhdysvalloissa toimia vastoin sitä ohjailevan sotateollisen kompleksin – tai niin sanotun Deep-Staten – globalistista agendaa.
Vuonna 2014 myös Suomessa kansanvaltaisten kulissien takana toteutettua ulko- ja turvallisuuspoliittista muutosta ei voi kuin ihmetellä. Nato-jäsenyyden toteuttaminen pikavauhtia ilman, että kansa olisi saanut avoimen julkisen keskustelun jälkeen vapaissa vaaleissa valita erilaisista vaihtoehdoista ja käyttää sille perustuslaissa uskottua valtiovaltaa päättää omasta kohtalostaan, oli johdonmukaista jatkoa sille.
Kun keinot turhentavat itse olemuksen, jota oli tarkoitus palvella, machiavellismin soveltamisessa on kuitenkin menty paljon yli kriittisen rajan: tällöin tarkoitus ei voi pyhittää keinoja.
Ilmeiset tosiasiat osoittavat, ettei Yhdysvaltoja ohjaavan hallinnon toiminta ole kestävällä pohjalla eikä agenda voi toimia ainakaan suhteessa muihin suurvaltoihin. Suomen johto on kuitenkin seurannut sitä häpeilemättömästi. Suomessa omaksutusta moraalisestikin kestämättömästä uskomuksesta seuraa johdonmukaisesti tarve tukea myös Yhdysvaltain perustuslaillisia periaatteita turhentavaa toimintaa, jota Bidenin taustavoimat johtavat.
Yhdysvaltain perusteiltaan vanhentunutta ulkopoliittista agendaa ei käsitykseni mukaan voi pelastaa myöskään sen vasemmistoliberaalilla modifioinnilla (woke, transgenderismi, LGBT), kuten etenkin Bidenin hallinto on sen kannatuksen lisäämiseksi tehnyt. Luonnonoikeuden vastaisten piirteiden vahvistaminen itse asiassa vain vauhdittaa sen murenemista tuhoamalla entistä tehokkaammin sen moraalista perustaa.
Emme voi tietää tarkasti, miten ja milloin kansainvälisen järjestelmän muutos tulee vaikuttamaan Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan ja miten suurvaltasuhteet sen seurauksena kehittyvät. Jotain siitä voimme kuitenkin päätellä, jos seuraamme paitsi maailmanpoliittista, myös Yhdysvaltain sisäistä kehitystä muualtakin kuin mitä yksipuolisessa ja harhaanjohtavassa valtamediassa esitetään uskottavaksi. Tämä muutos ei voi tulla sellaisena yllätyksenä kuin sisäisesti mädänneen Neuvostoliiton hajoaminen useimmille tuli yli 30 vuotta sitten.
Varmaa on myös se, että Venäjän tarve varmistaa turvallisuutensa ja olemassaolonsa Suomen kautta muodostuvaa uhkaa vastaan, ei maailmanpolitiikassa ja Yhdysvalloissa tapahtuvista muutoksista huolimatta ole häviämässä mihinkään. Itseään ja muita voi pettää, mutta ei todellisuutta.
"Turvallisuuden" korkea hinta
Kansanvaltaisen järjestelmän perusperiaatteita väärällä ja valheellisella toiminnallaan polkeva valtaeliitti ja sitä tukeva valtamedia Yhdysvalloissa ja myös Suomessa, ei näytä välittävän siitä, että hinta, mikä maksetaan tällaisesta "turvallisuudesta", on korkea.
Se näet tuhoaa sen luonnollisen moraalitajun mukaisen luonnonoikeudellisen perustan, jolle Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden menestys ja myös oikeutus maailmassa on aikanaan rakentunut. Se korruptoi ja tuhoaa sitä sisältä päin monin verroin tehokkaammin kuin mihin mikään ulkopuolinen suurvalta muuten mitenkään kykenisi.
Petteri Hiienkoski
Samasta aihepiiristä:
"Biden häviämässä sodan Venäjää vastaan Ukrainassa" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 28.04.2023.
"Miksi NATO-jäsenyys vaarantaa Suomen turvallisuuden?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 14.04.2023.
"Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 20.05.2022.
"Suurvaltapoliittinen peilikuva Ukrainan kriisille" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, su 01.05.2022.
Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44