Vuodettujen huippusalaisten tiedusteluraporttien perusteella presidentti Joe Bidenin hallinnon korkeat turvallisuus- ja tiedusteluviranomaiset tietävät, että Yhdysvallat liittolaisineen on häviämässä Venäjän vastaisen sodan, jota Kiovan hallitus aseellisesti käy sitä vastaan Ukrainassa.

Kiovan hallitukselta eivät lopu ainoastaan taistelujoukot, vaan myös sotatarvikkeet. Sotilaallinen menestys voi parhaimmillaankin olla hetkellistä.

Venäjä on ydinasemahti eikä se voi hävitä sotaa, kun kysymyksessä on sen olemassaoloon kohdistuva eksistentiaalinen uhka.

Yhdysvaltain ja Venäjän voimavarojen väärinarviointi  

Yhdysvaltain ja sen liittolaisten resurssit eivät riitä Venäjän sotilaalliseen voittamiseen Ukrainassa. Ne eivät myöskään riitä sen taloudelliseen ja poliittiseen eristämiseen pakotteilla.

Yritykset ovat kääntyneet niitä itseään vastaan. Ne eristävät itseään ja tuhoavat ennen muuta omaa talouttaan ja asemaansa maailmassa.

Vaikka Kiovan hallitus onnistuisi toteuttamaan Bidenin hallinnon vaatiman hyökkäyksen Venäjään liittyneiden alueiden valloittamiseksi, sillä ei olisi resursseja pitää valloitettuja alueita hallinnassaan.

Venäjällä on nyt sotilaallinen ylivoima ja resurssit vastahyökkäykseen. Se voi käytännössä murskata Kiovan hallituksen vastarinnan, minkä seurauksena menetykset ukrainalaisille olisivat entistä suurempia ja rauhanehdot ankarampia.

Venäjän asema on vahvempi kuin on suostuttu myöntämään. Sillä on myös vahvoja tukijoita strategisina kumppaneinaan, ennen muuta Kiina.

Strateginen kumppanuus ei perustu niinkään ideologispoliittiseen toiveajatteluun "paremmasta maailmasta", jollaisella Bidenin hallinto yrittää oikeuttaa harjoittamaansa ulkopolitiikkaa. Bidenin hallinnon ulkopolitiikka on pohjimmiltaan ekspansiivista ja sen takia myös aggressiivista sekä siihen torjuvasti suhtautuvia usein alistavaa. Tällainen ulkopolitiikka on sen takia omiaan lisäämään epävakautta, mikä aiheuttaa konflikteja ja sotia.

Strateginen kumppanuus perustuu sen sijaan perinteisen reaalipolitiikan mukaiseen molempian osapuolia kunnioittavaan ja palvelevaan käytännön hyötyyn.

Bidenin hallinto pitäytyy edelleen valheelliseen narratiiviin

Ilmeisistä tosiasioista huolimatta, Bidenin hallinto ei ole luopunut narratiivista, jonka mukaan Venäjä on sotilaallisesti voitettavissa Ukrainassa ja Kiovan hallituksen tukemiseen sen saavuttamiseksi ollaan valmiita loputtomiin "as long as it takes". Vaikka poliittista halua riittää, se ei auta ilman sotilaallista kykyä.

Harva uskoo, että Biden ydintiimeineen (Anthony Blinken, Lloyd Austin, Jake Sullivan, Victoria Nuland, Mark Milley) kykenisi tunnustamaan epämiellyttävät tosiasiat tai ainakaan myöntäisi antaneensa amerikkalaisille ja lähimmille liittolaisilleen väärää tietoa Venäjän vastaisen sodan menestyksellisyydestä.

Erityisen kiusalliseksi tilanteen tekee se, että vuodettujen tiedustelutietojen perusteella hallinto on vakoillut liittolaisiaan varmistaakseen, että nämä pysyvät uskollisina sen levittämälle narratiiville.

Lisäksi Biden vastikään ilmoitti tavoittelevansa toista kautta huolimatta siitä, että hänen kannatuksensa jopa demokraattiäänestäjien keskuudessa on heikkoa.

Tilanne näyttää Yhdysvaltain – ja sen liittolaisten – kannalta kestämättömältä. Se muistuttaa sekä Vietnamin sodan että Irakin sodan aikaista tilannetta, jossa Yhdysvaltain johto perusteli toimintaansa valheellisilla tiedoilla tuhoisin seurauksin.

Bidenin hallinnon vaihtoehdot

Mitä vaihtoehtoja Bidenilla ja hänen tiimillään on, kun tiedetään, ettei sotaa Ukrainassa ole mahdollista voittaa eikä epäonnistumista ilmeisesti kyetä julkisesti myöntämään?

Jos Bidenin hallinto ryhtyy laajentamaan sotaa niin, että Yhdysvaltain tai muiden Nato-maiden omia joukkoja sidotaan yhä avoimemmin sotaan Venäjää vastaan, se ei tarkoita, että sotaa voitaisiin silläkään tavoin voittaa.

Tässä vaihtoehdossa kasvaa johdonmukaisesti vaara, että sota laajenee nopeasti Suomeen. Kun Natolla ja EU-mailla ei ole resursseja Venäjän voittamiseen Ukrainassa, vielä vähemmän niitä on sen voittamiseen Suomessa – etenkään sen jälkeen, miten paljon jo on käytetty voimavaroja Kiovan hallituksen tukemiseen.

Jos Bidenin hallinto tavalla tai toisella avaa Tyyneltä mereltä toisen rintaman Venäjää vastaan, sekään ei tarkoita, että Venäjä kyettäisiin voittamaan sotilaallisesti. Sodan eskaloiminen ei paranna Yhdysvaltain sotilaallista kykyä.

Se ei olennaisesti vahvistu siinäkään tapauksessa, että Yhdysvallat onnistuisi laajentamaan Natoa sen Tyynen meren alueella sijaitseviin liittolaisiin ensisijassa Kiinaan kohdistettavan sotilaallisen paineen kasvattamiseksi. Tähän tarkoitukseen Bidenin hallinto näyttää Natoa pyrkivän myös käyttämään. Aasiaan laajentumisen seurauksena sotilasliiton jäsenten velvoitteet ja rasitteet joka tapauksessa kasvaisivat.

Yhdysvaltain ja sen Euroopassa olevien liittolaisten sotilaallista kykyä Venäjää vastaan ei olennaisesti lisää sekään, vaikka EU lähettäisi Yhdysvaltain tueksi Tyynelle merelle "sotalaivastonsa" (sic!) Kiinan vastaan, kuten Unionin Korkea-arvoinen Ulkopoliittinen Edustaja on esittänyt.

Mahdollinen Taiwanin asemaan liittyvä sotilaallinen konflikti Kiinan kanssa heikentäisi joka tapauksessa merkittävästi entisestään mahdollisuuksia Venäjää vastaan Euroopassa käytävässä sodassa.

Yhdysvaltain asevoimia ei ylipäätään ole varustettu tavanomaisin asein käytävään valtamerten takaiseen pitkäkestoiseen sotaan muita suurvaltoja vastaan. Mikäli se tavalla tai toisella joutuu avoimeen sotaan Venäjään vastaan, seurauksena on suursota, jossa molemminpuolisen ydintuhon välttäminen on käytännössä mahdotonta.

Yhdysvaltain puolustushallinnosta löytynee edelleen tervejärkisiä ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän, eivätkä salli, että Biden tiimeineen ajaisi maan avoimeen sotaan Venäjää vastaan ja kansakunnan ydintuhoon.

Venäjän rauhanehdot ja Kiovan hallituksen vaihtoehdot

Näyttää siltä, että jopa presidentti Volodymyr Zelenskyi olisi havahtunut tilanteen toivottomuuteen ja ymmärtää, että sodan jatkaminen Venäjää vastaan ei ole ainoastaan turhaa, vaan jatkuessaan johtaa entistä huonompaa lopputulokseen.

Hänen kerrotaan olleen yhteydessä Kiinan johtoon sen jokin aika sitten esittämän rauhansuunnitelman takia, huolimatta siitä, että Pentagonin edustaja ennätti suoralta kädeltä hylätä siihen sisältyneen ehdotuksen aselevosta.

Ne rauhanehdot, joita Venäjän hallitus esitti "sotilaallisen erikoisoperaationsa" alussa, eivät kuitenkaan enää tule kysymykseen. Venäjään liittyneiden alueiden luovuttamisesta Kiovan hallitukselle tuskin edes keskustellaan.

Venäjällä ei ole syytä luopua muistakaan vaatimuksista. Kiovan hallitusta tosiasiallisesti ylläpitävät kumoukselliset äärinationalistit on puhdistettava hallinnosta (”denatsifiointi”) ja itsenäisen Ukrainan on oltava sotilaallisesti liittoutumaton myös käytännössä (neutraliteetti). Lisäksi se on ainakin osittain riisuttava aseista (demilitarisointi) Venäjälle kohdistuvan sotilaallisen uhkan eliminoimiseksi, ellei niin ole jo käytännössä tapahtunut.

Se, kykeneekö Zelenskyi – jonka sisäpoliittinen asema on riippuvainen äärinationalistien tuesta – toteuttamaan tällaisen rauhansopimuksen ja joutuuko hän mahdollisesi pakenemaan maasta, on toinen kysymys, joka jää nähtäväksi.

Sodan jatkuminen Ukrainassa, puhumattakaan siitä, että Venäjä häviäisi sodan, saati sodan leviäminen Tyynelle merelle, ei ole Kiinan etujen mukaista. Sen tavoitteet liittyvät oman aseman vahvistamiseen ensisijaisesti talouden ja kaupallisten suhteiden kehittämisen kautta.

Tavoitteet tiivistyvät moderniin silkkitiehankkeeseen One Belt – One Road, joka yhdistää toisiinsa Kiinan ja Euroopan. Kiinan johdolla on tarjota Kiovan hallitukselle mahdollisen rauhansopimuksen takeeksi tukea maan jälleenrakentamiseen ja sen liittämiseen osaksi mainittua infrastruktuurihanketta.

Venäjän esittämät turvallisuustakuut ja Suomen vaihtoehdot

Ukrainan sodan rauhanehtojen lisäksi Venäjä tulee todennäköisesti palaamaan sen joulukuussa 2021 sekä kahdenvälisesti Ukrainalle ja Suomelle että monenkeskisesti Ety-järjestön jäsenmaille, Yhdysvalloille, Natolle ja EU-maille esittämään laajempaan turvallisuusratkaisuun, jolla estettäisiin sotilaalliset konfliktit ja varmistettaisiin rauha Euroopassa.

Keskeisessä asemassa on Etyjinkin piirissä tunnustettu luonnonoikeudellinen vastavuoroisuuden periaate, jonka mukaan turvallisuutta ei ole mahdollista lisätä toisen osapuolen turvallisuuden kustannuksella. Periaate on sama, jonka Etyjin alkuperäisen isäntämaan hallitus on sotilaallisella liittoutumisella naapurimaansa päävihollisen kanssa aktiivisesti kieltänyt.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Venäjä edellyttää turvallisuustakuita siitä, ettei sen enempää Ukrainan kuin Suomenkaan kautta pääse muodostumaan suoraa eikä välillistä sotilaallista uhkaa sen turvallisuudelle ja olemassaololle. Tähän saattaa sisältyä Georgian mahdolliseen sekä Baltian maiden ja eräiden entisten itäblokin maiden, kuten Romanian, jo toteutuneeseen Nato-jäsenyyteen liittyviä ehtoja.

Suomen osalta tämä voi käytännössä tarkoittaa Nato-jäsenyyden jonkinlaista jäädyttämistä eli maamme tosiasiallista sotilaallista liittoutumattomuutta sekä osittaista demilitarisointia asejärjestelmistä, joilla vaarannetaan Venäjän turvallisuudelle elintärkeät kohteet.

Ellei Yhdysvaltain johto eivätkä Euroopan maat edelleenkään suostu tai kykene neuvottelemaan tyydyttävää sopimusratkaisua, Venäjää pakotetaan toteuttamaan turvallisuutensa edellyttämät asiat muilla tavoin. Sotilaallisilla toimilla seuraukset ovat niiden kohteeksi joutuville huonompia kuin monenkeskisillä rauhanomaisilla ratkaisuilla.

Mikäli Suomessakaan ei vielä kyetä tekemään itsenäisiä johtopäätöksiä tilanteesta, mihin Bidenin hallinnon Venäjän vastaisen sodan häviäminen Ukrainassa on johtamassa, turvallisuuspoliittinen asemamme heikkenee entisestään. Kahdenvälisen sopimusjärjestelyn kautta on mahdollista välttää sotilaallisen ratkaisun mukanaan tuomat monin verroin tuhoisammat seuraukset.

Siinä, missä Yhdysvaltain hallinnon tukemien äärinationalistien toiminta johti yhtenäisen Ukrainan hajoamiseen ja tuhoisaan sotaan Venäjän kanssa, Bidenin hallinnon sotapolitiikalle alistuneet Venäjä-vihamieliset kiihkoilijat muodostavat uhkan Suomen ja Venäjän turvallisuudelle.

Mikäli yhteiskunnallisten instituutioiden annetaan valtiovallan tuella jatkaa suomalaisten yksipuolista ja harhaanjohtavaa manipulointia Venäjän vastaisen informaatiosodan varjolla, mikään rauhanomainen sopimusratkaisu ei tietenkään voi olla kestävällä pohjalla.

Petteri Hiienkoski

Samasta aihepiiristä:

"Miksi NATO-jäsenyys vaarantaa Suomen turvallisuuden?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 14.04.2023.

"Jos Venäjän vastainen sotapolitiikka ei olekaan menestys?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, su 19.03.2023.

"Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 20.05.2022.

"Suurvaltapoliittinen peilikuva Ukrainan kriisille" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, su 01.05.2022.

"Natosta ja suurvaltapolitiikasta inhorealistisesta näkökulmasta" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, la 05.03.2022.