Enää Turkki ei ole EU:ta ihaileva sylikoira, jolle voitiin opettaa uusia temppuja jäsenneuvotteluiden toivossa, kirjoittaa tutkija Alan Salehzadeh.

Turkissa niukka 51 % enemmistö on hyväksynyt presidentti Erdoganin aloitteen laajemmista valtaoikeuksista. Itsevaltiuteen jo pitkään pyrkinyt presidentti saa jatkossa vapaasti nimittää henkilöitä avainvirkoihin kuten ministereiksi ja tuomareiksi, säätää lakeja entistä helpommin sekä jatkaa presidenttinä vielä yli vuosikymmenen.

Lähes puolet turkkilaisista vastusti vallanlisäystä. Odotettavaa onkin, että levottomuudet, väkivaltaisuudet ja jopa terroriteot Turkissa nyt lisääntyvät kansan kahtiajaon syvetessä. Äänestyksessä voitti Erdogan, mutta sen hävisi ei-uskonnolliset turkkilaiset, etniset vähemmistöt sekä naiset. Myös EU kuuluu häviäjien joukkoon.

***

Erdogan on jo pitkään pyrkinyt hallitsemaan kansaansa uskonnon kautta. Odotettavissa nyt onkin, että Turkin tähän asti melko maallisena pysynyttä lainsäädäntöä viedään uskonnollisempaan suuntaan. Esimerkiksi sharia-lakia voidaan soveltaa rikos- ja perheoikeudessa. Tämä vie Turkkia kauemmaksi länsimaisista arvoista ja kumppanuudesta.

Mutta miksi meitä pitäisi kiinnostaa se, mitä Turkissa tapahtuu? Sen vuoksi, että Erdogan on viekas kuin kettu ja neuvotellut itselleen lyömättömän ässän hihaan. Vuonna 2015 Erdogan avasi Turkin rajat ja antoi jopa miljoonan turvapaikanhakijan vaeltaa Turkin kautta Eurooppaan, vain demostroidakseen omaa mahtiaan, kun otti rajat takaisin hallintaan ja sai ihmisten tulon tyrehtymään. Pakolaiskorttia heiluttelemalla Turkki pystyy neuvottelemaan itselleen suuria etuja EU:lta. Ässä pysyy Turkin hihassa niin kauan, kunnes unionin poliitikot kykenevät järkevöittämään turvapaikanhakusysteemiä. Siinä voi kestää kauan, varsinkin kun koko EU on pakolaispolitiikan suunnasta riitainen.

Mutta tämä ei ole ainoa huoli EU:lle. Unionin alueella asuu arviolta noin neljä miljoonaa turkkilaista. Kuten äänestys osoitti, he ovat Erdoganin suuria tukijoita. Tätä diasporaa Erdogan tulee epäilemättä käyttämään entistä aktiivisemmin hyväkseen pelatakseen omaan laariinsa. Monet Erdoganin kannattajat tukevat poliittista islamia, mikä on Euroopalle vaarallinen ideologia. Sitä ei saisi päästää täällä leviämään.

Jo suuttuessaan Saksalle ja Hollannille Erdogan puhutteli suoraan diasporaa, kehottaen heitä tekemään “ainakin viisi lasta” ja lyöttäytymään yhteen pohjoisafrikkalaisten “aateveljien” (muslimiveljeskunnan kannattajien) kanssa, taistellakseen eurooppalaista “fasismia” (eli länsimaalaisia arvoja) vastaan.

***

Jos siis ulkopoliittisesti on syytä huoleen, ei tilanne näytä sisäpoliittisestikaan kovinkaan hääppöiseltä.

Ajaessaan kiihkeästi poliittisen islamin ja turkkilaisen nationalismin agendaa, Erdogan tulee samalla polkeneeksi naisten oikeuksia, ihmisten uskonnon- ja ilmaisunvapautta sekä vähemmistöjen oikeuksia. Kurdien kanssa on jo käynnissä käytännössä täysimittainen sisällissota, mikä valitettavasti ei näytä laantumisen merkkejä. Käynnissä olevat “puhdistukset” puolestaan saavat uutta pontta, kun presidentillä ei ole enää edes näennäisiä esteitä nimittää ydintehtäviin omia suosikkejaan.

Maan uskonnollinen väestönosa seisoo vankasti Erdoganin takana, sillä se jakaa hänen arvonsa muun muassa perhe-elämään liittyen. Pulassa sen sijaan ovat kaikki ne, jotka eivät halua elää islamin normien mukaisesti. Erityisesti sekulaarien naisten asema huolestuttaa. Erdogan syyttää ehkäisyn käyttäjiä “epäisänmaallisiksi”, on todennut julkisissa puheissaan, että jokaisen naisen tulisi synnyttää vähintään kolme lasta, sekä toivoo, että miehet ja naiset erotettaisiin toisistaan esimerkiksi yliopistokampuksilla.

Moni turkkilainen on omassa kotimaassaan entistä ahtaammalla. Jos tilanne ei tasapainotu, ja Erdogan oikeasti islamisoi lainsäädäntöä sekä jatkaa vainojaan, on mahdollista että turkkilaisia tulee sankoin joukoin Eurooppaan turvapaikan toivossa.

***

Ei tarvitse olla suurikaan selvännäkijä ennustaakseen, että Turkin lähitulevaisuus näyttää levottomalta. Vaikka vaalit olivat näennäisesti demokraattiset, tuli voitto kuitenkin väkivalloin sillä Erdogan on käytännössä teljennyt opposition vankiloihin eikä media saa toimia vapaasti. Voi olla, että nykyhallinnon vastustajat vastaavat voimaan voimalla, ja pyrkivät syrjäyttämään presidentin väkivalloin. Vaikka näin ei kävisikään, klassisen diktaattorin tavoin Erdogan ei voi sietää vastustajia. Häntä vastaan tehdyt mielenilmaukset tullaan todennäköisesti tukahduttamana väkivalloin, mikä puolestaan voimistaa vastarintaa. Kahtiajako jo valmiiksi jakaantuneen kansan välillä syvenee.

Enää Turkki ei ole EU:ta ihaileva sylikoira, jolle voitiin opettaa uusia temppuja jäsenneuvotteluiden toivossa.

Turkki havittelee asemaa EU:ta mahtavampanakin voimana, ja saattaa kurotella yhä tiiviimmin uusien ystäviensä suuntaan. Voi olla, että lähitulevaisuudessa Turkki katkaisee suhteensa lännen kanssa ja lähestyy Venäjää, Irania ja Syyrian al-Assadia. Turkkia ja Irania yhdistäisi silloin yhteinen vihollinen, länsi. Maat voivat lyöttäytyä keskenään huolimatta erilaisesta islam-tulkinnasta. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisiksi Turkin suhteet Natoon muovautuvat jos näin käy. Sekään ei ole mahdotonta, että Turkki hakeutuu pois koko sotilasliitosta. Tällöin entinen kumppanimme Turkki ei enää olisi kuin iso ongelma EU:n ulkorajalla.

Toinen skenaario on, että länsi vaihtaa ääntä kellossa. Tähän asti EU on huolestuneena tuominnut ihmisoikeusrikkomukset ja Erdoganin poliittiset toimet. Jos taloudellinen ja strateginen kumppanuus (mm. maahanmuuttokysymyksessä) kuitenkin arvioidaan riittävän tärkeiksi, voi olla, että EU antaa hiljaisen hyväksyntänsä islamilaishallitsijalle, kuten se tekee Persianlahdellakin.

Myös Egyptin skenaario voi toistua. Siinä ne tahot, jotka eivät ole tyytyväisiä islamisaatioon ja nykyiseen politiikkaan syrjäyttävät Erdoganin väkivalloin, kuten Egyptissä syrjäytettiin entinen presidentti Mohammed Morsi, Erdoganin aatetoveri ja niin ikään muslimiveljeskunnan kannattaja.

Toivotaan Turkille parasta, ja että teokratian sijaan maa demokratisoituisi. Vain näin se voisi ylläpitää herkkää tasapainoa EU:n ja Lähi-idän rajalla.