Pian tulee aika, jolloin Turkin on valittava kumpaan suuntaan kallistuu. Joko se jatkaa lännen liittolaisena tai siirtyy kokonaan Iran-Venäjä-rintamalle.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganilmoitti, ettei enää ole kiinnostunut EU-jäsenyydestä. Yllättikö se? Ehkä ei. Ilmoitus tuli nimittäin aikana, jolloin Turkki on ottanut selkeitä harppauksia Iranin ja Venäjän suuntaan, poispäin Euroopan unionista ja Natosta. Itse asiassa Yhdysvallat liittolaisineen pitävät Irania suurimpana vihollisenaan. Pitäisikö Turkin uudesta linjauksesta huolestua? Kyllä, erittäin paljon.

Turkki on jo vuosikymmeniä halunnut liittyä EU:n jäseneksi. Vaikka EU hyväksyi Turkin jäsenehdokkaaksi jo vuonna 1999, tähän asti se ei ole edennyt jäseneksi, koska maa on liian kaukana vaadittavista kriteereistä. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel on toistuvasti vastustanut Turkin jäsenyyttä. Suurimmat epäkohdat liittyvät sanan- ja lehdistönvapauteen sekä vähemmistöryhmien ihmisoikeuksiin.

Myös Turkin talousasioissa on merkittäviä epäselvyyksiä. Viime aikoina Turkki on myös esittänyt eriasteisia uhkauksia EU:ta vastaan. Monet EU:n jäsenmaat ovat näiden syiden vuoksi vaatineet EU:n maksamien vuotuisen rahallisen tuen lakkauttamista. Se on yli 4,2 miljardia euroa.

Turkkiin liittyvät epäkohdat ovat olleet tiedossa jo toistakymmentä vuotta. Viime aikoina Turkin ja EU:n suhteet ovat kuitenkin saaneet kylmää vettä niskaansa. Voi sanoa, etteivät suhteet ole koskaan olleet yhtä jäiset.

Tähän asti Eurooppa on katsonut islamisoituvaa, itsevaltiaaksi pyrkivää Erdogania huolestuneena. Mutta meillä oli ässä hihassa, nimittäin viime aikoihin saakka Erdoganin suurin päiväuni oli EU-jäsenyys. Neuvottelukortin heiluttelu antoi EU:lle pelivaraa Turkin sisäisiin asioihin. Se oli porkkana, jolla Erdogania sai hivutettua aina sentin tai kaksi parempaan suuntaan.

Nyt Turkki on kuitenkin lähtenyt hamuilemaan vastakkaiseen suuntaan. Se hakee kavereita itselleen EU:n perinteisistä “vihollisista”, Venäjästä ja Iranista. Jo pelkästään tänä vuonna EU:n ja Turkin välille on puhjennut useita ulkopoliittisia kriisejä, milloin minkäkin vuoksi. Erdogan on esimerkiksi kannustanut EU:ssa asuvaa diasporaa olemaan hänelle uskollinen silloinkin, kun se olisi isäntämaan edun vastaista. Samalla Turkki on solminut merkittäviä asesopimuksia Venäjän kanssa.

Moni katsoo Turkin olleen vastuussa vuoden 2015 pakolaiskriisistä. Massat lähtivät liikkeelle, kun Turkki avasi omat rajansa ja antoi valtavien populaatioiden vaeltaa lävitseen Eurooppaan. Kun se sitten sulki rajansa ja näin esti pakolaisten vyöryn, oli se suuri voimannäyte joka sysäsi pysyvän ässän Erdoganin hihaan. Hallitsija on sittemmin käyttänyt pakolaiskorttia hyväksi neuvotellakseen merkittäviä etuja ja rahaa Turkille.

Ovatko EU:n ja Turkin suhteet pysyvästi huonontuneet? Voi olla. Suhteet ovat niin ikään jäiset Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.

Yksi suurimpia syitä välirikon taustalla on Erdoganin vaatimus siitä, että EU ja Yhdysvallat edistävät Turkin omaa agendaa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Tämä on erityisesti hiertänyt Turkin suhteita Natoon.

Kylmän sodan aikana Turkin geostrateginen ja sotilaallinen asema oli tärkeä Natolle. Mutta Erdoganin AK-puolueen harjoittama, sekasortoon ajava politiikka, johon kuuluu islamistien tukeminen Syyriassa ja liittoutuminen Venäjän ja Iranin kanssa, ei miellytä Yhdysvaltoja tai muitakaan Nato-maita.

Naton ja Erdoganin näkemykset siitä, miten Syyrian konflikti tulee ratkaista, eivät voisi olla kauempana toisistaan. Erdogan vastustaa kurdien itsehallintoaluetta ja pitää heitä terroristeina. Se tukee Bashar al-Assadinhallintoa eikä osallistu Isisin vastaisiin toimiin. Turkki ei myöskään ole tukenut Natoa Irakin sodassa.

Lisäksi Turkkia kismittää EU:n sotkeutuminen sen sisäpolitiikkaan. EU on muun muassa tuominnut Erdoganin puhdistukset ja vaatii, että maa ratkaisee sisäiset konfliktinsa rauhanomaisin keinoin.

Turkin liittolaisuus Venäjän ja Iranin kanssa on verrattain uusi ilmiö. Nyt maat tekevät yhteistyötä Syyriassa al-Assadin hallinnon kanssa ja ovat jopa viime aikoina hyökänneet Yhdysvaltain tukemia joukkoja vastaan. Meneillään on oikea kuherruskuukausi. Tällä viikolla Turkki ja Iran tekivät yhteisiä sotaharjoituksia maiden välisellä rajalla ja Turkin armeijan johtaja vieraili Iranissa tiivistääkseen yhteistyötä.

Yhteistyön taustalla on pettymys vanhoihin liittolaisuussuhteisiin. Turkki suuttui siitä, että Nato ja länsimaat eivät ryhtyneet taisteluun kurdeja vastaan, kannattaneet Turkin neo-ottomaanisia pyrkimyksiä tai tukeneet sunni-islamisteja valtaanpääsypyrkimyksissään.

Uskon, että Turkin, Iranin ja Venäjän liittolaisuus ei tule kestämään pitkään. Sunnimaa Turkki pelaa vaarallisesti kahteen pussiin. USA ja muut Naton jäsenet tuskin hyväksyvät, että maa on Naton jäsen, mutta samalla ostaa aseita Venäjältä ja osallistuu Naton vastaisiin toimiin. Pian tulee aika, jolloin Turkin on valittava kumpaan suuntaan kallistuu. Joko se jatkaa lännen liittolaisena tai siirtyy kokonaan Iran-Venäjä-rintamalle.

Turkin hallitsijoiden pitäisi tiedostaa todellinen asemansa, eli että Turkki on alueellisesti tärkeä valtio, joka ei kuitenkaan ole suurvallan asemassa sanellakseen kaikkien muiden toimintaa. Oli Turkin EU-jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, on hyvä kannustaa, tai tarpeen tullen painostaa maata kohti demokraattisia uudistuksia. Viestini Suomen viranomaisillekin on, että Turkin pillin mukaan ei kannata hyppiä, sillä maa ajaa vahvasti omaa agendaansa. Se käyttää häikäilemättä pakolaiskorttia EU:ta vastaan, ajaa omaa politiikkaansa Syyriassa sekä Irakissa, ja vaatii kaiken jälkeen, että EU tukee sitä.

Nyt Turkilla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Se voi joko jatkaa NATO:n ja EU:n liittolaisena ja taistella rehellisesti terrorismia vastaan esimerkiksi Syyriassa. Tai sitten sen on syvennettävä entisestään uutta liittolaisuuttaan Venäjän ja Iranin kanssa.

En usko, että Erdogan pystyy enää kauaa johtamaan maata diktaattorisilla otteillaan, uhmaten länttä ja sekaantuen lähimaiden asioihin. Pidän todennäköisenä, että Turkissa nähdään pian uusi vallankaappausyritys, joka saattaa syöstä ennen niin vakaana pidetyn Turkin täysimittaiseen sisällissotaan. Toivottavasti olen väärässä.