Blogi: Alan Salehzadeh, ma 28.08.2017 20:06

Voi voi Yle. Tässä sisällöt joita YLE ei tänään halunnutkaan julkaista

Voi voi Yle. Suomen kaltainen pieni kieliryhmä tarvitsee kyllä julkisrahoitteista mediaa. Mutta, voisiko toimittajilta vaatia vähän lisää ammattitaitoa? Luulisi, että päteviä toimittajakandidaatteja olisi yllin kyllin tarjolla.

Tänään taas klassinen esimerkki erään nimeltä mainitsemattoman Ylen toimittajan epäpätevyydestä. Toimittaja soitti viime viikolla 24.8. ja pyysi osallistumaan radio-ohjelmaan. Minun oli määrä miettiä erityisesti Lähi-idästä kumpuavia geopoliittisia uhkia, joihin Suomessa pitäisi nyt erityisesti kiinnittää huomiota. Haastattelu oli määrä nauhoittaa tänään 28.8. klo 10.15. Olin raivannut kalenterin vapaaksi ja valmistautunut haastatteluun huolellisesti. Kyseinen ohjelma on Yle Puheen Politiikkaradio, joka tulee tänään klo 12.30.

Toimittaja soitti. Juttelimme. Sanoin, että sovitun mukaisesti olen miettinyt Lähi-idästä kumpuavia geopoliittisia uhkia. Hän sanoi ok. Aloitimme nauhoituksen. Kun olin päässyt loppuun asti, toimittajan ääni muuttui. Yhtäkkiä hän kuulosti pelokkaalta, huolestuneelta, ja mutisi, etteivät aio sittenkään käsitellä tätä näkökulmaa ohjelmassa. Että nauhoitusta ei tulla käyttämään, he ehkä sittenkin keskittyvät Brexitiin.

Vaikea sanoa, mikä sisällöissä oli liian kova pala Ylelle. Kopioin alle muistiinpanot, jotka olin tehnyt haastattelua varten. Alla siis lähes sanasta sanaan lista siitä, mitä toimittajalle nauhoituksessa sanoin. Jokainen voi itse päätellä, onko tässä nyt jotain mielettömän skandaalimaista, joka ehdoin tahdoin pitäisi sensuroida.

Kiitän Iltalehteä sananvapaudesta. Olen harmissani yleisradiomme puolesta.

7 Lähi-itään liittyvää geopoliittista uhkaa joihin Suomessa pitäisi kiinnittää huomiota (muistiinpanot haastattelua varten)

  1. NATO-jäsenyys voi tuoda outoja kumppaneita Suomelle kuten kumppanuus Turkin kanssa, joka koko ajan laittaa bensaa Lähi-idän konfliktien liekkeihin. Tämä täytyy pitää mielessä, vaikka voi olla että Nato toisi tietyiltä osin myös turvaa.
  2. Suomen kannalta on huono olla mukana Lähi-idän konflikteissa. Suomen armeijan neuvonantajat tukevat esim. Pohjois-Irakin kurdeja ISISin vastaisessa taistelussa. Myös Suomen rauhanturvaajat ovat konfliktialueella mm. Afganistanissa. Näen hyvänä asiana, että Suomi taistelee terroristeja vastaan sekä osallistuu YK:n rauhanoperaatioihin, mutta Suomen läsnäolo niissä konfliktipesissä voi tuoda mukanaan kostonhalua ja jopa terroristi-iskuja.
  3. Palaavat jihadistit ja radikaalisoituneet ihmiset lisäävät turvattomuutta Suomessa ja EU:ssa. Poliittisen islamin kannattajat ja ne järjestöt, jotka ovat kytköksissä tiettyihin islamilaisiin valtioihin ja järjestöihin, voivat olla länsimaille vaarallisia. Esimerkiksi hiljattain Saksan vaalien alla Turkin Erdogan kehotti miljoonapäistä diasporaansa toimimaan Saksaa vastaan ja myös ideologisesti muslimiveljeskuntaa läheiset muslimit euroopassa saattavat totella Erdogania. Tämä on nähty myös ennen, esimerkiksi 90-luvun lopulla kun EU asetti Iranille pakotteita maa sanoi suoraan, että jos suhteet kariutuu, Iran käyttää kaikkia kätyreitään Euroopassa aiheuttaakseen ongelmia.
  4. Neljäs asia on kontrolloimaton maahanmuutto. Suomi ei voi kontrolloida maan rajoja paitsi itärajaa. Näköjään jotkut EU:n rajatkin ovat riippuvaisia Turkin armosta. Jos EU:n suhteet kariutuu Turkin kanssa, maa voi käyttää pakolais- tai maahanmuutto korttia EU:ta vastaan. Tärkeintä olisi siirtää turvapaikkaprosessin käsittely lähtömaahan, pois Euroopasta. Tuodaan turvaa tarvitsevat pakolaiset suoraan Eurooppaan konfliktialueelta. Se on turvallisempaa pakolaisille itselleen, ei tarvitse maksaa salakuljettajille ja ylittää meri pienessä veneessä. Silloin pakolaisuus myös kohdistuu oikeisiin ihmisiin. Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että täällä ei vello kymmeniä tuhansia ihmisiä tyhjän panttina, joiden taustoja ei pystytä selvittämään, odottamassa turvapaikkapäätöstä. Maahanmuuttajat saattavat myös tuoda kotimaan konfliktit mukanaan. Tästä täytyy viranomaisten olla skarppina.
  5. Viides pointti on, että integraatiovaikeudet ja rasismi synnyttävät kuilua uusien tulijoiden ja kantaväestön välillä. Tämä on yksi terroristien tärkeä tavoite. Minusta pitää olla tasa-arvoinen täällä asuvia kohtaan, mutta paremmin kontrolloida keitä tänne tulee.
  6. Kuudenneksi pitää kiinnittää huomiota koulutusjärjestelmään. Uskonnollinen pukeutumistyyli, jossa jo päiväkoti-ikäiset tytöt käyttävät huntua, ei sovi länsimaihin. Se voi synnyttää valtion valtiossa, jossa hunnutetut tytöt tai islaminuskoiset tekevät kaiken erikseen muista. Myös uskonnonopetuksen sisältöjä pitää valvoa tiukemmin. Lähi-idässä ollaan hyvin tarkkoja siitä, mitä islamin sääntöjä opetetaan tai saarnataan ja viranomaiset valvovat toimintaa tiukasti turvallisuussyistä. Täällä ollaan paljon lepsumpia. Ihmettelen miksi.
  7. Suomi on maantieteellisesti lähellä Kaukasuksen ääri-islamisteja, Suomessa on hyvä kiinnittää huomiota että sieltä liikkuvuus tänne päin on suhteellisen helppoa vain Venäjän viisumilla. Ei pitäisi suhtautua sinisilmäisesti tsetseeni-islamisti-kapinallisiin, riippumatta mikä muuten on politiikka Venäjän suuntaan.

         Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh ma 28.08. 20:06

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.

tuoreimmat

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06. 11:53

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05. 12:49

Radikaali-islamistien määrä kasvaa Lisätäänkö sosiaalipalveluita vai riisutaanko kansalaisuus?

la 12.05. 23:22

Suomen ei tule tukea marttyyri-ideologiaa

pe 27.04. 11:07

Viestini tiukkapipoisille tuplahuivisille musliminaisille

ma 23.04. 15:38

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01. 19:25

En ole kohdannut Suomessa rasismia

su 21.01. 15:45

Ääri-islamisteissa on myös naisia, ja he pystyvät miehiä tehokkaammin radikalisoimaan lapsia

ke 03.01. 19:52

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11. 12:23

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10. 22:15

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09.2024 14:28

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44