Olen asunut Suomessa 20 vuotta. En ole koskaan kohdannut rasismia.
Sen sijaan olen kohdannut paljon epäkohteliaita ja huonokäytöksisiä ihmisiä, täällä kuten muuallakin maailmassa. Joku ei tykkää minun naamastani, mielipiteistä tai käytöksestä. Joku taas on lähtökohtaisesti hirveä kaikille, ja vihaa tasapuolisesti kaikkia ihmisiä itseään mukaan lukien. Se ei tarkoita, että henkilö on rasisti, vaikka minä olenkin maahanmuuttaja.
Pitää osata erottaa rasismi ja huonot käytöstavat toisistaan. Kaikki vähemmistön edustajaan kohdistuva epäasiallinen käytös ei ole rasismia. Esimerkiksi iranilainen tätini näki vierailessaan Turkissa ensimmäistä kertaa mustan ihmisen. Kuulin miten hän kuiski rukouksen: “Luoja kiitos, etten ole yhtä musta kuin hän”. Onko täti rasisti? Ei, hän on tietämätön. Suomessa tunnen ihmisiä, jotka eivät ole koskaan matkustaneet ulkomaille. He ovat aina olleet vain Suomessa. Yksi tällainen mieshenkilö ei uskaltanut edes maistaa taateleita tai viikunoita, vaan piti niitä apinoiden ruokana.
Myös rasisteja on olemassa. Esimerkiksi kehitysmaissa ja Lähi-idässä valitettavasti monet eri ihmisryhmät vihaavat toisiaan järjestelmällisesti. Rasismi eli tietyn ihmisryhmän järjestelmällinen syrjintä on kansainvälinen ilmiö, josta maailma on pullollaan esimerkkejä. Suomessa sitä vain on verrattain vähän muuhun maailmaan verrattuna. Esimerkiksi entisessä kotimaassani Iranissa rasismi rehottaa. Esimerkiksi afganistanilaiset vierastyöläiset (joita on miljoonia) eivät saa edes tulla julkisiin puistoihin. Puhumattakaan siitä, että monet uskonnolliset ja etniset vähemmistöt tai muut eivät saa harjoittaa omaa kulttuuriaan.
Fakta on, että moni ei tykkää toisista johtuen vaikkapa heidän ammatista, ulkonäöstä, ruumiinkielestä, omasta kateellisuudesta ja niin pois päin. Maahanmuuttajien tai muiden vähemmistöjen ei pitäisi automaattisesti nähdä tätä rasismina.
On totta, että pieni ryhmä vihaa kaikkia maahanmuuttajia. Kuvitellaan, että “stranger is danger” -hengessä maahanmuuttajat vievät kaikki työpaikat tai puolisoehdokkaat. Nämä ihmiset eivät ymmärrä, että maahanmuuttajatkin synnyttävät työpaikkoja ja hekin ovat veronmaksajia. Tiedän monia, jotka heti sopivan puolison löydettyään ovat helpottuneina lieventäneet kantaansa maahanmuuttajia kohtaan.
Joka tapauksessa, yksittäisiä rasisteja on tässä maassa kuten muuallakin. Itse en heitä ole kohdannut. Järjestelmä Suomessa on yksi maailman tasa-arvoisin. On ilo ja kunnia saada asua ja työskennellä maassa, joka tarjoaa kaikille kansalaisilleen mahdollisuuden menestyä. Rasismikortin heiluttelu on helppoa, silloin kun jokin asia ei miellytä.
Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23HSY juhlii järjen vastaisen biojätteen erilliskeräyksen 30 vuotistaivalta
to 16.11.2023 17:38Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Totuus murtautuu esiin
la 25.11.2023 20:22Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44