Lääkäri Mikael Kivivuorta vastaan käynnistetty ajojahti

Paljastaa lääketeollisuuden ja hallituksen korruption sekä rikollisen valtaeliittimedian, joka luo pelkohypnoosia

Kotimaa ke 12.05.2021 00:32

Koronahysteria on lähtenyt täysin lapasesta ja valtamedia on käynnistänyt koronasta kriittisesti puhunutta ja sen takia Terveystalolta potkut saanutta lääkäri Mikael Kivivuorta vastaan ajojahdin, että hänet saataisiin hiljaiseksi ja ettei hän paljastaisi valtamediankin olevan sekaantuneen tähän koronakriisihuijauksen luomiseen ja sen taustalla olevaan suureen korruptioon.

Mikael Kivivuori on saanut osakseen voimakasta arvostelua, hän on ollut viime aikoina paljon otsikoissa ja herättänyt sosiaalisessa mediassa suurta kohua ja hurjan äläkän kritisoimalla koronarokotteiden turvallisuutta ja toteamalla, että korona on huijausta eikä koko pandemiaa ole edes olemassa.

Kuitenkin, vaikka hän olisi täysin väärässä, on vaarallista, että ainoastaan yksi totuus koronasta sallitaan eikä vastaväitteitä suvaita.

Mikael Kivivuori on puhunut toritapahtumissa päättäjien koronatoimista sekä tuonut päivänvaloon lääketeollisuuden ja hallituksen korruptiota muun muassa Yazka Loven Merirosvoradiossa, Vapauden puolesta ja Totuuden etsijät-kanavilla, Leveli Newsillä sekä Mikko Kemppe -Podcastissa .

Hän on vastannut arastelematta lisäksi siihen, kannattaako koronarokote ottaa.

Mikael Kivivuori on myös perustanut Moniammatillisen Koronakriisin Ratkaisuryhmän (MKR
https://mkrsuomi.fi/ ). MKR on Suomen laajin riippumaton asiantuntijaverkosto: eri alojen asiantuntijoiden ja kansalaisten muodostama joukkoliike, joka hakee ratkaisuja "koronakriisiin".

Mikään valtamedia ei ole suhtautunut asiallisesti lääkäri Mikael Kivivuoreen, vaikka hän on yrittänyt lääketieteellisesti ja juridisesti perustella, miksi kyseessä ei hänen mielestään ole yleisvaarallinen tartuntatauti.

Valtamediat sen sijaan ovat alkaneet levitellä valheitaan lääkäri Mikael Kivivuoresta maksumuurin takana. Raumalainen lääkäri Mikael Kivivuori antoi 21.4.2021 laajan haastattelun
Satakunnan Kansalle ja toi esiin rehellisen ja vahvan epäilyksensä siitä, että koronaviruspandemia olisi useiden tahojen yhdessä toteuttama salajuoni ja rokotteet kansanmurha.

Vaikka lääkäri Mikael Kivivuori haluaa kaikessa välittää rakkauden ja anteeksiannon sanomaa sekä ilmaisee toisista ihmisistä välittämistä, Satakunnan Kansa otti vihapuhemaalittajan roolin ja haali artikkeliinsa THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) terveysturvallisuusosaston johtaja ja tutkimusprofessori Mika Salmisen, Lääkäriliiton ja Terveystalon johtavan ylilääkärin haukkumaan Mikael Kivivuoren ja tuomitsemaan hänen näkemyksensä vaaralliseksi
disinformaatioksi.

Lääkäri Mikael Kivivuori oikaisee 7.5.2021 julkaistussa Mikko Kemppen haastattelussa jaksossa nimeltä "Poliisin Kiinniotto, Median luotettavuus, Mielenosoittaminen" hänestä lausuttuja ja kirjoitettuja törkeimpiä valheita ja sanoo, että kaikki mitä hän itse oli kyseisessä Satakunnan Kansan haastattelussa kertonut, mihin hänellä oli lähdeviitteet, "ne olivat vain Kivivuoren väitteitä ja kaikki mitä nämä muut isot organisaatiot, joilla on selkeät eturistiriidat, se oli
totta".

Kivivuori huomauttaa, että hänellä on lähdeviitteet siihen mistä hän puhuu.

Samaa Satakunnan Kansan haastattelua levitettiin Aamulehteen, joka lähti välittömästi mukaan maalituskuoroon, ja kimpaantuneena teki selväksi kaikille, että "raumalaislääkäri valehtelee koronaviruksesta somessa".

Satakunnan Kansa leimasi lääkäri Kivivuoren tuota pikaa salaliittoteoreetikoksi, joka "levittää virheellistä ja vaarallista tietoa koronasta, sen synnystä ja rokotteista" ja väitti, että "myös Suomessa on käynnissä poikkeuksellinen disinformaation levitysoperaatio, jonka tarkoituksena on saada ihmiset uskomaan keksittyyn salaliittoon ja olla ottamatta rokotetta".

"Jopa fiksut ja koulutetut ihmiset ovat astuneet manipulaatiomiinaan ja ryhtyneet kampanjoimaan salaliitoista. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä on raumalainen lääkäri Mikael Kivivuori, joka sai potkut Terveystalosta väittämällä koronapandemiaa huijaukseksi ja vertaamalla koronarokotteita kansanmurhaan", kirjoitti  Satakunnan Kansa myöhemmin 1.5.2021 Pääkirjoituksessaan "Salaliittoteoreetikkojen koronasabotaasi on pysäytettävä – rokotekattavuus uhkaa vaarantua valheellisista väitteistä".

Merkille pantavaa ja huomionarvoista on nimenomaan se, että toisin kuin Mikael Kivivuoren Satakunnan Kansalle antama, maksumuurin taakse piilotettu vääristelty ja valheellinen haastattelu hänestä, Kivivuorta halventava ja lokaava pääkirjoitus on tarkoituksenhakuisesti vapaasti kaikkien luettavissa, ilman maksua.

Valtamediat polkaisivat siis liikkeelle Mikael Kivivuoren ympärille valtakunnan laajuisen kohun ja lietsoivat kaiken lisäksi sitä, että muut lääkärit lähtisivät ajamaan Valviraan Mikael Kivivuorelta lääkärin oikeuksia pois.

Ja Valvira on kuin onkin nyt aloittanut selvitystyön Kivivuoren toimista.
Jo ennen antamaansa haastattelua Satakunnan Kansalle Kivivuori oli saanut potkut Terveystalolta - alle vuorokaudessa ilman varoitusta - keskusteltuaan Merirosvoradion haastattelussa 8.4.2021.

Haastattelussa käytiin läpi muun muassa korruptiota, PCR-testausta, pandemiaa, propagandaa, kokeellista rokotetta, psyykkistä hyvinvointia sekä nyt tapahtuvaa lasten ja nuorten traumatisointia ja sen seuraamuksia.

Rohkeassa ulostulossaan Merirosvoradiossa hän harmitteli tätä jo yli vuoden kestänyttä psykologista manipulaatiota ja koronarokotteita, jotka ovat uuden teknologian kokeellisia rokotteita.

"Noissa rokotteissa on niin suuri vaara. Ja on tullut siis jo nyt, kun kansainvälisesti katsotaan tilastoja, tällaisia mitä ei ole vielä päästy sensuroimaan, ihan ennätysmäärä haittavaikutuksia, todella vakavia.

Aikaisemmin olisi, sama Suomessakin, heti lopetettu rokottamiset ja tutkittu lisää.
Tää on siis niin massiivisen luokan korruptio", Mikael Kivivuori painotti Merirosvoradiossa.
Ennen potkujaan Kivivuori toimi yleis- ja työterveyslääkärinä.

Oikea Media julkaisi 15.4.2021 videon, jossa Mikael Kivivuori kertoi, kuinka hän sai potkut työstään arvosteltuaan nykyistä koronapiikityskampanjaa ja hallituksen koronapolitiikan epätieteellisyyttä.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Satakunnan Kansan ja Aamulehden lokakampanjalla olisi yritetty selvästi saada näyttämään siltä, että lääkäri Mikael Kivivuori ei tiedä mistään yhtään mitään ja että Lääkäriliittokin hyökkäisi Kivivuoren kimppuun.

Kivivuori korostaa viimeisimmässä Mikko Kemppen haastattelussa, että ei hän itse olekaan mikään rokotetutkija, vaan hän kertoo muiden maailman huippututkijoiden, kuten Pfizerin entisen varapääjohtajan, allergia- ja hengityselinsairauksien tutkimusjohtajan, Michael Yeadonin merkittävistä rokotetutkimuksista ja vetoomuksista rokotusten välittömäksi lopettamiseksi.

Tästä syystä onkin suositeltavaa lukea Michael Yeadonin yksinoikeudella antama haastattelu LifeSiteNewsille, joka on päivätty 7.4.2021 ja otsikoitu:

"Pfizerin entinen varapääjohtaja: 'Hallituksenne valehtelee teille tavalla, joka voi johtaa kuolemaanne'"

(EXCLUSIVE - Former Pfizer VP: "Your government is lying to you in a way that could lead to your death").

Kivivuori kutsuu leikillisesti vahvasti sensuroitua, rokoteasiantuntija Michael Yeadonia "koronarokotteiden Edward Snowdeniksi":

"Hän on tässä suurin tietovuotaja. Häntä parempaa osaamista tuskin löytyy keneltäkään. Hänellä on faktaa näyttää, ettei hän vain heitä mielipiteitä ilmaan."

Kivivuori näkee, että tässä tapauksessa, kun häntä vastaan hyökätään, ei sillä ole mitään väliä, vaikka hän itse ei olisi edes lääkäri:

"Jos mä olisin vain tutkiva journalisti ja kertoisin, että tuo on sellainen asiantuntija, kenellä on faktaa heittää pöytään ja ketä ei kukaan muu ole pystynyt kumoamaan, niin se täytyisi lehdessä julkaista ja lääkäreiden pitäisi ottaa se huomioon."

Mikael Kivivuori kokee toimineensa ja edelleen toimivansa tosi hyvällä asialla ja hän kertoo tosi tarkkaan kaikesta, D-vitamiinista, hydroksiklorokiinista, ivermektiinistä, mitkä ovat hänen mielestään "todella hyviä, kaikkia myös hyvinvointia ja immuniteetin parantamisjuttuja, jotka auttavat ihmisiä" ja hän pyrkii purkamaan esteitä näiden hoitojen tieltä.

Lääkäri Mikael Kivivuori kuulutti kovaäänisesti vapun suurmielenosoituksessa Helsingissä, että
rikollisella valtaeliittimedialla "ei ole mitään tekemistä median kanssa".
Se on hyvin voimakkaasti sanottu, mutta hän on vakuuttunut, että suomalaisia ollaan murhaamassa laajoin joukon koronarokotteilla ja meidän päättäjämme ovat täysin ulkomailta ohjailtavissa.

"Tässä on niin suuret korruptiot, niin suuret tilastohuijaukset taustalla, että oksat pois!"
Kivivuori toivoo, että ihmiskunta yhdistyisi yhteistyöhön, koska tämä koronafeikkip(l)andemiahuijaus ylittää kaikki kansallisuus-, rotu-, ikä- ja sukupuolirajat.

"Olet sitten mikä sukupuolen suuntautumiseltasi tahansa tai ihan mikä tahansa poliittinen ajatus tai uskonnollinen, me ollaan kaikki tässä yhdessä. Me ollaan kaikki ihmiskunnan puolella ja siellä on muutama tuhat globaalia eliittirikollista, ketkä pyörittävät tätä koko maailmanlaajuista koronahuijausta omalla rahoituksellaan."

Kivivuori ihmettelee poliisin kovia otteita ja rauhanomaisten naisten, lasten ja vanhusten piirittämistä ja motittamista viimeisimmissä mielenosoituksissa, joissa he eivät ole mitenkään edes häiriköineet.

"Tämä ei ole enää reilua kenenkään kohdalla. Kuka tahansa katsoo maalaisjärjellä, niin kyllä tästä nyt tulee kananlihalle iho, kun alkaa pelkäämään, mitä siellä tapahtuu.

Ei Suomessa pitäisi olla tällä tavalla näin", Kivivuori korottaa ääntään kovaääniseen Vappu Stadissa 2021 FINLAND -videolla.

Myös tuossa mielenilmauksessa, kuten kaikissa haastatteluissaan, Kivivuori muistutti, että "tämä meidän koronaepidemia" ei ole yleisvaarallinen tartuntatauti. Hän selvensi sitä kertomalla, että silloin kun Maailman terveysjärjestö WHO alussa väärensi tilastoja ja
palkkasi tilastotieteilijä Neil Fergusonin, joka on pelotellut aikaisemminkin meitä erilaisilla pandemioilla, niin 4. lokakuuta 2020 Great Barringtonissa Yhdysvalloissa allekirjoitettiin
Great Barrington Declaration, suurin kansainvälinen lääkäreiden ja tutkijoiden vetoomus siitä, että palataan takaisin normaaliin, mutta suojellaan erityisryhmät.

"Se on klassinen lääketieteen pandemioiden hoitolinja", Kivivuori peräänkuuluttaa.
Tämä mihin medioiden pelottelussa ollaan lähdetty, on Kivivuoren mukaan väärin eikä perustu
mihinkään tieteeseen.

"Siellä on yli 40 000 lääkäriä ja 14 000 tutkijaa, jotka alun perin kertoivat, että tämä pitäisi ottaa niin kuin influenssat ja vastaavat, mutta suojella erityisryhmiä, riskiryhmiä erityisen tarkkaan. Ei niin kuin Ruotsi, joka ei suojellut missään", Kivivuori tarkentaa viitaten Great Barrington Julkilausumaan, jonka takana on infektiosairauksien epidemiologeja ja kansanterveystieteilijöitä, mutta tällä hetkellä myös lähes 800 000 huolestunutta kansalaista, joilla "on vakava huoli koronavirustaudin nykyisten torjuntatoimien kielteisistä vaikutuksista ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen" ja jotka suosittelevat lähestymistapaa, jota he kutsuvat "Kohdennetuksi Suojeluksi".

Ei siis tällaisia sulkutiloja, missä on todella suuria kerrannaisvaikutuksia joka suuntaan: työttömyyttä, yrittäjien konkursseja, mielenterveysongelmia ja sen lisäksi pitkäaikaisvaikutuksia, Mikael Kivivuori toistaa.

Kivivuori nostaa esiin vielä myös Kanadan Albertan yliopiston tutkimuksen, jossa on osoitettu, että tällainen linja, mitä nyt on ajettu, on kymmenen kertaa tuhoisampi kuin se, että me olisimme eletty täällä normaalin lääketieteellisen pandemioiden ohjeen kautta: normaalisti normi-ihmiset ja riskiryhmät olisi suojeltu erityisen tarkkaan.

Kivivuori huomauttaa siis olevan paljon todisteita siitä, ettei ole kyseessä yleisvaarallinen tartuntatauti. "Siihen, kun meitä piiritetään nyt, siihen vedotaan (yleisvaaralliseen tartuntatautiin), silloin saadaan mukamas tartuntatautilaki ajettua perustuslain yli.
Koska ei ole yleisvaarallista tartuntatautia, vaan meidän poliisien komennolle on valehdeltu tästä asiasta, sen takia meitä piiritetään nyt laittomasti. Eli tässä rikotaan selkeästi lakia."
Kivivuori viittaa niin ikään Euroopan kuolleisuuden seurantaa ja valvontaa rekisteröivään

Euromomoon, jonne on kerätty tosi laajasti maailman ylikuolleisuutta. "Kun katsotaan kuolleisuustilastoija... maailmassa on ollut todella vähän ylikuolleisuutta ja se kertoo siitä,
että ainoastaan muita kuolemia, influenssa- tai keuhkokuumekuolemia on laitettu koronan piikkiin.

Sekin todistaa - tilastot todistavat vahvasti, että meillä ei ole yleisvaarallista tartuntatautia", Kivivuori kiteyttää.

Lääkäri Mikael Kivivuori kehotti jo Merirosvoradion haastattelussa jokaista, vähänkin tähän
koronaepidemian vääristelyihin tai juuri rokotteisiin perehtynyttä, omantuntonsa vuoksi lähtemään liikkeelle ja astumaan esiin.

"Jos sä haluat katsoa itseäsi peilistä koko loppuelämän, niin sun täytyy nyt tulla julki, vaikka sua kuinka haukuttaisiin hulluksi ja sinulta vietäisiin työt ja maineet ja rahat, ihan sama -
muuten sä olet murhaaja käytännössä, jos sä tiedät, että nää tulee kuolemaan tai näillä on suuri riski halvaantua tai saada neurologisia oireita. Nää on aivan älyttömän vakavia juttuja, mitä nää uudenlaiset RNA-, DNA-pohjaiset geenimanipulaatio-, geeniterapia -tän tyyliset rokotteet voi aiheuttaa."

Haastattelun jälkeisenä päivänä Mikael Kivivuori sai armotta potkut Terveystalosta.
Kivivuori silti kertoo iloisena siitä, että hän saa uskomattoman paljon yhteydenottoja ihmisiltä:
virkamiehiltä, lääkäreiltä, eläkeläisiltä, toimittajilta ja hän pitää hienona, että kaikki tulevat yhteen ja "joka kerta meitä on enemmän ja enemmän".

"Koko ajan alkaa valoja syttymään - että, ei hemmetti, tässä ei pidä oikein mikään paikkaansa, mitä lehdet on meille sanoneet. Tämä on pelkkää pelkopropagandaa ollut. Ja pelko kautta historian on, tiedätte Hitlerit, Goebbelsit, kaikki ovat käyttäneet hyödykseen just pelkoa."

Lääkäri Mikael Kivivuori kannustaa jokaista katsomaan ympärilleen ja ajattelemaan itsenäisesti, "aina jos lietsotaan pelkoa, niin kuin media lietsoo", niin pitää tietää, että "sillä pyritään alistamaan ihmiskunta ja saada ihmiset aina suostumaan poliittisiin hullutuksiin".

"Eli viedään yleensä oikeuksia pikkuhiljaa: ihmisoikeuksia ja demokratiaa", Kivivuori aivan oikein alleviivaa.

 

 

Tytti Salenius ke 12.05. 00:32

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12. 10:35

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12. 01:29

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot