Blogi: Petteri Hiienkoski, la 28.10.2017 15:15

Kristinusko ja islam V: Islamin valkopesua ja kristinuskon mustamaalausta

Helsingin Sanomat on valtionmedian tavoin panostanut islamin valkopesuun ja kristinuskon mustamaalaukseen. Strategiaan on kuulunut kristinuskon ja islamin välisten erojen kieltäminen tai vähättely. Vähemmän kunniakkaat perinteet valtaeliitin poliittisessa peesaamisessa ulottuvat suomettuneisuuden ajalle asti.

Hesarin toimittaja Annina Vainio vyörytti kesäkuussa liudan ”asiantuntijoita” todistelemaan myyteiksi kristinuskoa ja islamia koskevia käsityksiä, jotka eivät sopineet suvaitsevuus- ja monikulttuurisuusideologiaan. Toimittaja Vainio tiesi kertoa 26.6.2017: Yleisen käsityksen mukaan kristityt ja muslimit palvovat samaa jumalaa.

Eikä yksikään juttua varten haastatelluista asiantuntijoista – jotka uskottavuuden lisäämiseksi oli mainittu lopussa – kumonnut tätä ”yleistä käsitystä”. Joukkoon mahtui Uuden testamentin ja varhaiskristillisen kulttuurin professori Petri Luomanen. Tosin, kun tiedetään dogmatiikan professorin etääntyneen Raamatusta, voiko eksegetiikan professorilta odottaa muuta?

Islam ja kristinusko eivät olekaan täysin erilaisia?

Toimittajan esittämä ”yleinen käsitys” on nimenomaan myytti. Sen sijaan, että hän oikaisisi harhakuvan, hän uskottelee, että käsitys, jonka mukaan islam ja kristinusko ovat täysin erilaisia, olisikin myytti.

Perusteluna esitetään näennäisiä yhtäläisyyksiä, jotka taitavat sopia yhtä hyvin judaismiin ja vapaamuurarilooseihin kuin David Koreshin tai Jim Jonesin johtamiin kuolemankultteihinkin.  

– Uskonnoilla on monia yhteisiä piirteitä, kuten usko taivaaseen, helvettiin ja yhteen jumalaan, joka loi taivaan ja maan. Molemmissa uskonnoissa esiintyy enkeleitä ja vietetään ritualistisia juhlia.

Kun käsitteitä ei avata, eivät erotkaan ilmene. Vaikka Islam ja kristinusko tunnustavat samoja profeettoja eli jumalan tahdon julistajia, kuten Mooseksen, Aabrahamin ja Jeesuksen, monet heitä koskevat Koraanin väitteet eivät nekään käy yksiin Raamatun kanssa.

Asiantuntijoista huolimatta Hesarin toimittaja väittää, että islamissa ei ole pappislaitosta, piispoja tai keskusjohtoista järjestelmää, kuten kristinuskossa, jossa piispat määrittelevät kristillisen uskon sisältöä.

Pyhäkoululapsikin tietää, etteivät kristillisen uskon sisältöä määrittele piispat vaan Raamattu. Ja elleivät imaamit ja mullahit vastaa ns. pappislaitosta, mitä sitten?

Mutta toisin kuin kirkon saarnavirka, jonka on määrä opettaa samaa apostolista oppia maailman loppuun asti (Matt. 28:19–21), islamin uskonoppineet määrittelevät sharia-lain tulkintaa. Se taas koskee maallistakin hallintavaltaa, koska islam – toisin kuin kristinusko – on myös poliittinen ideologia.

Ulkoisessa kristikunnassa on yhtäläisyyksiäkin islamin kanssa. Shiialaisuus näet muistuttaa keskusjohtoisuuden osalta paavilaisuutta.

Allah ”yhtä lailla” armahtavainen kuin Raamatun Jumala?

Asiantuntijana haastateltu uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho väittää harhaanjohtavasti, että islamin Allah olisi ”yhtä lailla” armahtavainen kuin Raamatun Jumala.

– Yhtä lailla islamin jumala on armelias ja armahtavainen – nämä sanat esiintyvät varmaan eniten Koraanissa. Sekä islamissa että kristinuskossa jumala rankaisee, antaa anteeksi ja johdattaa oikealle tielle.

Uskontotieteen professorilla, Hesarin toimittajasta puhumattakaan, ei näytä olevan hajuakaan, mihin Jumalan armo kristinopin mukaan perustuu.

”Armelias” ja ”armahtavainen” ovat tyhjiä sanoja, joilla ei ole sisältöä Koraanissa. Sen takia käsitys, jonka mukaan Islamin jumala on ankara ja leppymätön, ei ole myytti, vaikka toimittaja niin uskottelee.

Täydellinen alistuminen on käytännössä mahdotonta. Muslimi ei elämässään voi olla varma, kelpaako hän Allahille tai onko hän saanut anteeksi. Hänellä on sen takia myös yllyke osallistua aseelliseen jihadiin, koska siinä kuolemiseen on liitetty lupaus pääsystä paratiisiin. 

Kristinuskossa Jumalan armo ei ole ehdollinen vaan ehdoton. Se ei perustu ihmisen tekoihin tai tekemättä jättämisiin vaan Kristuksen sovitustyöhön. Ero islamiin on kuin yöllä ja päivällä!

Raamatussa ”yhtä lailla” väkivaltaa kuin Koraanissa?

Pönkittääkseen suvaitsevuus- ja monikulttuurisuusideologian luomaa myyttiä islamista ”rauhan uskontona” Hesarin toimittaja yrittää uskotella, että käsitys, jonka mukaan Islam on poikkeuksellisen väkivaltainen ja armoton uskonto, olisikin myytti sen sijaan.

Keskiaikaista ristiretkipropagandaa tutkinut Miikka Tamminen kertoo, että muslimien valloitussotia tai sotia ylipäätään ei voi väittää väkivaltaisemmiksi kuin kristittyjen. Ikään kuin sodat voisivat osoittaa eroja. Turkkilaisen miekka tappoi siinä missä saksalaisenkin vaikka edellisen oli käyrä ja jälkimmäisen suora.

Tammisen väite, jolla Hesarin toimittaja yrittää todistella kristinuskon ja islamin samakaltaisuutta on säälittävä: Raamatussa on yhtä lailla väkivaltaa ja julmuuksia kuin Koraanissa. Asiantuntemus ei näytä riittävän erottamaan toisistaan Vanhaa ja Uutta Testamenttia eikä maallista ja hengellistä hallintavaltaa (regimenttiä).

Huolimatta siitä, että jutussa myönnetään, että Muhammed oli itse valtionpäämies ja kävi sotaa, kun taas Jeesus saarnasi väkivallattomuuden sanomaa, tästä ei tehdä välttämättömiä johtopäätöksiä. Muhammed (570–632) on muslimille esikuva, jota on määrä jäljitellä. Jeesus (noin 0–30) taas velvoittaa kristittyä rakastamaan vihamiestäänkin ja kostamaan pahan hyvällä (Matt. 5:44; 1. Tess. 5:15).

Tähänkin sekoitetaan asiantuntemattomasti maallinen regimentti. Eksegetiikan tohtorikoulutettava Anna-Liisa Tolosen suulla korostetaan, että Vaikka Raamatussa on paljon pasifistisia ajatuksia, se ei ole estänyt kristittyjä käymästä omasta mielestään oikeutettua sotaa. Tohtorikoulutuksessa ei ilmeisesti ole vielä päässyt lainkaan Uuden Testamentin puolelle (Matt. 22:21; Room. 13:1s).

Uskontotieteen professoria käytetään vakuuttamaan tuttua mantraa, jonka mukaan Pieni osa muslimeista levittää ajatusta islamista väkivaltaisena uskontona ja tekee terroritekoja sen nimissä.

Lausuma vaikuttaa teennäiseltä etenkin kun väkivaltaisuus on muslimien tiedossa ja muutkin voivat sen Koraanista ja haditheista todeta. Vaikka vain osa muslimeista tekee terrori-iskuja, asian vähättely ei kumoa sitä, mitä jihadista on kirjoitettu.

”Naisten huono asema on myytti” ja seksiinkin myönteinen suhde?

Islamin valkopesu menee lähes surrealistisiin sfääreihin. Toimittaja – itsekin nainen – vakuuttelee, että Naisten huono asema on tutkijoiden mukaan osin myytti.

Useiden vaimojen ottaminen ei ole ongelma, koska Ehtona pidetään sitä, että jokaista naista pitäisi kohdella tasapuolisesti ja pystyä elättämään heidät kaikki ja niin harvalla on riittävästi varallisuutta usean vaimon elättämiseen.

Tyttöjen sukuelinten silpominenkaan, jota ”joissakin muslimimaissa…tehdään yhä”, ei näytä liittyvän islamiin vaan ainoastaan ”kulttuuriin”. Sitä ei näet Koraanissa erikseen mainita. Ja islamhan on perinteisesti suhtautunut seksuaalisuuteen positiivisemmin kuin kristinusko, kuten naisen asemasta ja paratiisiodotuksistakin voi päätellä.

Homoillekin islamilla näyttää Hesarin mukaan olla annettavaa, sillä iso osa arabiankielisestä keskiaikaisesta runoudesta oli homoseksuaalista.

***

Meneekö islamin valkopesu ja kristinuskon mustamaalaus niin sanotusti läpi? Uskovatko lukijat mitä Hesari kirjoittaa? – Jos joukkoviestinnän lainalaisuudet toimivat, suuri osa uskoo. Etenkin, jos samansisältöistä viestiä toistetaan. Ja sitähän Hesari on tehnyt.

Media on kuitenkin murroksessa. Hesarinkin asema on pikemminkin murenemassa kuin vahvistumassa.

Petteri Hiienkoski

Petteri Hiienkoski la 28.10. 15:15

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09.2024 14:28

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44