Blogi: Timo Vihavainen, la 25.05.2019 20:22

Neuvostoihminen

Neuvostoihminen

 

Klaus Mehnert, Neuvostoihminen. Yritys luonnekuvaksi kolmentoista matkan jälkeen Neuvostoliitossa vuosina 1929-59. Kirjayhtymä 1959,236 s.

1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa Neuvostoliiton mahti oli huipussaan. Seitsenvuotissuunnitelma lupasi pikaista USA:n saavuttamista ja se luvattiin sitten jättää kauas jälkeen myös elintasokilpailussa.

Nyt neuvostokansalaiset toden teolla alkoivat saada myös uudenaikaisia kulutustavaroita, jääkaapeista televisioihin. Autojakin ilmestyi, etenkin propagandakuviin.

Sysäyksenomainen nousu elintasossa oli joka tapauksessa tosiasia, samoin kuin Neuvostoliiton johtoasema avaruuskilpailussa. Trendin oletettiin jatkuvan ja vievän maan aivan uuteen yhteiskunnalliseen järjestelmään, kommunismiin, vuoteen 1980 mennessä.

Asian vakuuttavuutta lisäsi se, että puolue hyvin painokkaasti pani koko arvovaltansa peliin julistaessaan tuon uuden onnelan saavuttamista. Paratiisi oli jo aivan nurkan takana.

Länsi oli kukistumassa omaan mitättömyyteensä ja se tapahtuisi rauhanomaisesti. Kommunistisessa yhteiskunnassa niukkuus olisi voitettu eikä siis rahaakaan enää tarvittaisi. Jokainen ottaisi yhteisistä rikkauksista aina sen, mitä tarvitsisi.

Läntisessä maailmassa tämä herätti epäuskoa. Eihän ihminen noin käyttäytynyt. Neuvostoliiton valtava tuotantopotentiaali saattaisi kyllä täyttää maan kulutushyödykkeillä, mutta tuo ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan” utopia ei ollut tästä maailmasta.

Kollektiivisesti ajattelevaa yleisen hyvän tavoittelijaa ei maailmaan syntyisi, vaan itse kukin tulisi ennen muuta huolehtimaan itsestään ja lähimmistään. Oma suu on lähempänä kuin kontin suu, oli systeemi mikä tahansa.

Sivumennen sanoen, juuri tähän aikaan myös Otto Ville Kuusinen oli päässyt uransa huipulle, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen presidiumiin (politbyroohon) ja hänen papereistaan voimme havaita, että hänkin kuului skeptikoihin, vaikka ei toki uskaltanut asettua poikkiteloin uuteen puolueohjelmaan nähden.

Joka tapauksessa eräs maailmanhistorian kiinnostavimmista kysymyksistä kuului juuri tuohon aikaan näin: Onko uudenlainen ihminen kyetty luomaan? Millainen hän on?

Klaus Mehnert oli sopiva henkilö vastaamaan kysymykseen, sillä hän tunsi Venäjää vuosien kokemuksesta ja puhui kieltä virheettömästi.

Mutta tämä ei tietenkään riitä vielä kovin pitkälle. Lisäksi Mehnert tunsi erinomaisesti klassista venäläistä kirjallisuutta ja oli saanut tilaisuuden tarkkailla venäläisten ystäviensä reagointia ja sen muuttumista vuosien varrella. Hänelle ei ollut helppo myydä humpuukia.

Mehnertin kirjan nimestä Neuvostoihminen (Der Sowjetmensch) tuli sitten lännessäkin tuttu termi. Filosofi Aleksandr Zinovjev antoi sille myöhemmin tieteellistä määritelmää parodioivan muodon Homo Sovieticus, joka viittaa lajin homo (ihminen) uuteen alalajiin.

Homo sovieticusta monet kirjoittajat kuvailivat eri tavoin. Merkittävän tieteellisen tutkimuksen hänestä teki maineikas sovjetologi Juri Levada kirjassaan Sovetki prostoi tšelovek  Советский простой человек: опыт социального портрета на рубеже 90-х (Отв. ред. Ю. А. Левада. М.: Изд-во «Мировой океан», 1993. - 300 с.).

Kuten tunnettua, tämän ”uuden ihmisen” erikoislaadusta ja sen mahdollisesta säilymisestä meidän päiviimme saakka on viime aikoinakin keskusteltu ja painavimman, tutkimukseen perustuvan puheenvuoron on esittänyt Levada-keskuksen johtaja Lev Gudkov.

Mutta ei tästä nyt sen enempää. Klaus Mehnertin kirja oli aikoinaan alan perusteos, jonka tason ehkä saavutti sittemmin 1970-luvulla Hedrick Smithin teos The Russians, joka myös käännettiin suomeksi (Venäläiset amerikkalaisen silmin, WSOY 1976, 569 s.).

Mehnert ei ottanut vakavasti sellaisen uuden ihmisen syntyä, josta propaganda puhui, mutta ei myöskään kiistänyt sitä, että yhtä ja toista uuttakin oli syntynyt. Miten muu olisi edes ollut mahdollista maassa, jossa nykyaikaisen valtion massiivinen koneisto oli kokonaan valjastettu muuttamaan ihmisen käyttäytymistä ja käsityksiä.

Tämä oli jo erittäin merkittävä tulos, jota lukemattomat yksityiskohdat heijastivat. Mehnert kykeni osoittamaan, ettei ollut syntynyt uudenlaista kollektivistia, jolle aineelliset arvot olisivat olleet yhdentekeviä.

 Itse asiassa ne olivat venäläiselle hyvinkin tärkeitä ja se oli ymmärrettävää, sillä vasta nyt aineellinen vauraus näytti olevan keskivertokansalaisen ulottuvilla. Tilanne oli siis hieman samanlainen kuin tänäänkin.

Monet tyypillisesti ”venäläiset” piirteet ihmisissä olivat taantuneet ja jotkut jopa näyttivät kääntyneen vastakohdikseen.  Irrationaalisuus oli kesytetty määrätietoiselle menestykseen pyrkimisellä ja uskonnollisuus tungettu nurkkaan.

Bolševikit olivat tahtoneet teollistamista ja saaneet sen, totesi Mehnert, joka oli voinut seurata koko tarinaa 1920-luvun lopulta saakka. He olivat myös tarvinneet koulutusta ja saaneet sen. Kaikki tämä palveli heitä.

Mutta he olivat myös tarvinneet perhettä, joka alun perin oli tarkoitus hävittää. Se taas oli linnoitus totalitarismia vastaan. Henkilökohtainen ei ollut poliittista ja valtio pääsi tunkeutumaan perheen piiriin vain rajoitetusti.

Mehnertin mielestä oli paradoksi, että kun valtio oli määrätietoisesti kasvattanut ”vasta-venäläistä”, se olikin tehnyt hänestä paljon vähemmän soveliaan vallankäytön objektin, kuin hän oli ollut heti vallankumouksen jälkeen.

Porvarillistuminen ja älyllistyminen olivat niitä tendenssejä, joille bolševikit mahtoivat tuskin mitään.

Neuvostokansa oli epäilemättä isänmaallista ja valtion kannalta luotettavaa, mikäli maahan hyökättäisiin. Se oli kuitenkin paljon vähemmän maailmanvallankumouksesta kiinnostunutta kuin maan johto. Ja tämähän meidän on tänäänkin syytä muistaa: maailmanvallankumous pysyi aina Neuvostoliiton ohjelmassa, samoin kuin kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen.

Henkinen vapaus, demokratia, sosialismi ja nationalismi olivat lännessä jo kauan sitten saavutettuja arvoja, viime mainittu oli jopa jo menettänyt loistonsa. Neuvostoliitossa kaikki olivat vielä saavuttamatta ja kehityksensä alkutaipaleella.

Kun sanottiin, ettei lännessä ole aatteita, se tarkoitti vain sitä, että siellä ne jo oli toteutettu.

Mehnertin lohdullinen johtopäätös on, ettei länsi ole vielä menettänyt luovaa kykyään ja lopullisesti hävinnyt kilpailussa Neuvostoliitolle ja idälle.

Sen oli kuitenkin otettava haaste vastaan. Vapaus ei saisi muuttua kurittomuudeksi, demokratia ei saisi johtaa anarkiaan eikä nationalismi johtaa kaikkien luonnollisten siteiden kieltämiseen. Lännessä oli myös toteutettu eräitä sosialismin perusosia, mutta sen hallinnassa oli vielä puutteita, joista Mehnert ei lähemmin kerro.

Luulenpa, että Mehnertin kirja oli poikkeuksellisen ansiokas opus ajallaan. Maailmanmatkaaja Mehnert oli tuottelias kirjoittaja, joka sittemmin kirjoitti muun muassa Kiinasta ja harjoitti saksalaisia itsetutkisteluja. Laajan kokemuspiirin tuoma tervejärkisyys ja pitkä perspektiivi näyttävät olleen hänen muillekin kirjoilleen tunnusomaisia.

 

Timo Vihavainen la 25.05. 20:22

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Juutalaiset Venäjän kirjallisuudessa

to 20.02. 23:46

Rotututkimusta

ke 19.02. 21:37

Fariseuksille kyytiä

ti 18.02. 21:50

Maailman napojen siirtyminen

ma 17.02. 21:09

Suomalaisia perustyyppejä

ke 12.02. 20:42

Sodasta rauhaan

pe 07.02. 19:35

Inkeriläisten vaellus

su 02.02. 19:49

Inkeriläisten vaellus

pe 31.01. 17:10

Perisynnin paluu

to 30.01. 00:11

Mikko Saksalainen

ti 28.01. 22:34

blogit

Vieraskynä

Viranomaiset tukevat vanhemmilta salaa nuoren suunnitelmia sukupuolen vaihtamiseksi

ma 17.02.2020 21:34

Juha Ahvio

Kristillisyys ja arvokonservatismi totalitaarisen aggression kohteina EU:ssa

ma 17.02.2020 21:16

Professorin Ajatuksia

Ahdistaako feminismi nuorison masennukseen?

to 20.02.2020 23:45

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Vasemmisto rikkoo arvopohjansa sekä omat yhteisö- ja puhenorminsa

ke 12.02.2020 20:44

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Nepalilaisten ravintoloiden annetaan pyöriä orjatyövoimalla

to 20.02.2020 00:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Haavistogate ja laillisuuden periaate

ke 19.02.2020 21:39

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Yleisradio pimitti olennaista tietoa Hanaun joukkomurhasta

pe 21.02.2020 11:05

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Huijaus ankkurilapsilla?

su 16.02.2020 22:05

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02.2020 21:25

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Juutalaiset Venäjän kirjallisuudessa

to 20.02.2020 23:46

Matti Viren

Uusi luokka

ke 12.02.2020 20:48