Blogi: Timo Vihavainen, ti 02.11.2021 23:57

Kansan parhaaksi

Muuan puhdistus

 

Kai Ekholm, Kielletyt kirjat. Yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944-46. Things to Come 2000, 300 s.

 

Menin tässä muutamana päivänä kirjastoon ja huomasin joidenkin ohikulkijoiden mulkoilevan epäluuloisesti kirjakassiani.

Muistin oitis, että kassin kyljessä oli omalla tavallaan aika raflaava teksti: Luen kiellettyjä kirjoja. Olin ostanut sen Kansalliskirjastosta, jonka johtaja Kai Ekholm oli kirjoittanut juuri sen väitöskirjan, jota tässäkin nyt käsitellään.

Mieleeni tuli, että vielä muutama vuosi sitten jokainen yliopisto-opintojen tasolle edennyt kansalainen oli pitänyt kunnia-asianaan lukea kaikkea tarpeellista ja saatavilla olevaa kirjallisuutta riippumatta siitä, oliko joku halunnut sen kieltää vai ei. Kielletyt kirjat olivat jo periaatteessa kiinnostavia, sillä ne oli ainakin jollakin taholla ymmärretty vaikuttaviksi eli tärkeiksi, niissä siis sanottiin jotakin.

Juolahti kyllä mieleeni sekin, että miltäpä mahtaisi näyttää kassin kyljessä teksti En lue kiellettyjä kirjoja tai samaa merkitsevä Luen vain sallittuja kirjoja. Sehän olisi sama kuin julistautua henkisesti alaikäiseksi hölmöksi, vieläpä kaikkein naiiveimmalla tavalla. Kuitenkin juuri sellainen asenne näyttää nykyään olevan kaikkein kiitetyin ns. intellektuellipiireissä.

Sodan jälkeen tuli meillä ajankohtaiseksi ns. fasismin kitkeminen. Kuten nykyään, tuolla termillä saatettiin tarkoittaa lähes mitä tahansa voittaneen valtion ideologian vastaista tai ainakin sitä huonosti palvelevaa asiaa.

Kuvaavasti kerrottiin ulkoasiainministerin nootissa vuonna 1944, että painotuotteet, joiden sisältö oli tähdätty Neuvostoliiton etuja vastaan, oli viipymättä poistattava kaupoista ja kirjastoköytöstä.

Jo välirauhan aikana oli Moskovasta saatu luettelo kirjoista, joita pidettiin Neuvostoliittoa kohtaan epäystävällisinä. Se oli aika lyhyt ja sisälsi lähinnä talvisodan kuvauksia.

Vuosien 1944 ja 1945 luettelot olivat Suomen kustannusyhdistyksen laatimia, paljon laajempia ja aika mielenkiintoisia. Kuten sensuurin kohdalla kai aina käy, mukana oli niin pelkkää roskaa (tyyliin Karhumies Tarsa), pateettista kaunokirjallisuutta (Saraja, Lunastettu maa), harmitonta huumoria (Armas J. Pullan Ryhmy-kirjat) ja asiallisia tietokirjoja ja muistelmia (Karlgren, Timonen, Wrangel, Rahmanova) ja niin edelleen. Tietenkin esimerkiksi Hitlerin Taisteluni kuului luetteloon.

Tämä oli kuitenkin vielä pientä. Varsinainen poistotyö tehtiin sittemmin kirjastoissa, joiden omasta aktiivisuudesta suuresti riippui, mitä kirjoja otettiin erilleen ns. myrkkykaappeihin, joissa ne saivat olla vuoteen 1958 saakka ja jopa pitempään.

Sellaisia helmiä kuin Haanpään Korpisotaa tai Palolammen Kollaa kestää poistettiin myös lainaajien saatavilta. Pari kirjastoa innostui myös piilottamaan Vänrikki Stoolin tarinat.

Ekholmin tietojen mukaan poistettuja nimekkeitä kertyi peräti 1783 kappaletta ja määrällisesti kirjoja pantiin piiloon yli 30000 kappaletta.

Katastrofi Suomen kansalle tämä ei sentään vielä ollut, vaikka on ilmeistä, että Neuvostoliittoa koskevaan kirjallisuuteemme 1940-80-luvuilla syntynyt tietynlainen aukko paheni merkittävästi myös tämän toiminnan takia. Uutta ns. sovjetologista tai toisinajattelijoiden tuottamaa kirjallisuuttahan eivät suuret kustantamot enää sitten julkaisseet lukuun ottamatta 50-luvun lopun hetkellistä suojasäätä.

Itse asiassa suuri osa piilotetun kirjallisuuden parhaimmistoa oli kuitenkin jo saanut paikkansa kansalaisten kirjahyllyissä, eikä kukaan sentään tunkeutunut ihmisten koteihin tutkimaan kirjahyllyjä.

Koko operaatiolla oli kuitenkin ainakin se merkitys, että myrkkykaappien sisällys todella leimautui jonkinlaiseksi vaaralliseksi ainekseksi, jossa saattoi epäillä olevan disinformaatiota, raakaa ksenofobiaa ja epäinhimillisen natsismin ylistystä. Näin oli kuitenkin vain harvoissa tapauksissa. Arvosteleva kirjaluettelokaan ei suosinut roskan tilaamista kirjastoihin.

Itse asiassa, näitä Neuvostoliittoa kuvaavia kirjoja myöhempään tutkimukseen verrattaessa, tulee se käsitys, että kirjoittajat olivat lopultakin hyväuskoisia, eivätkä pystyneet kuvittelemaan, miten häikäilemätöntä stalinistinen terrori oli tosiasiassa ollut.

Vakavampaa kuin kirjastojen puhdistukset, olivat oppikirjoihin vaaditut muutokset. Peräti 28 oppikirjaa ehdotettiin poistettavaksi käytöstä ja useisiin muihin tuli tehdä korjauksia. Etenkin historiassa oli korjattavaa, sekä Venäjän että Suomen historian osalta. Myös Baltian maista kerrottiin kuulemma epätotuuksia.

Uudet oppikirjat laadittiin ennen pitkää eikä voi sanoa, että niissäkään olisi ryhdytty historiaa väärentämään. Kuitenkin tuntuu ilmeiseltä, että ainakin aluksi katsoi kirjoittaja koko ajan syrjäsilmällä idän suuntaan ja niinpä kertomus maamme historiasta jäi usein oudon valjuksi. Itse muistan, että yleinen historiakin loppui 1950-luvulla koulussamme ensimmäiseen maailmansotaan.

No, se oli sitä aikaa se. Tuskinpa paljon erehdyn, jos sanon, että tuo sinänsä aika tehoton ja tökerö sensuuripolitiikka sentään aiheutti merkittävän ilmiön, sensuurimentaliteetin synnyn laajamittaisena ilmiönä.

Kaikki eivät tietenkään koskaan sitä omaksuneet tai hyväksyneet, mutta suuri oli niidenkin ihmisten luku, jotka pitivät viisauden alkuna juuri sellaisten tosiasioiden tunnustamista, jotka olivat Neuvostoliiton etujen mukaisia. Pikkuhiljaa ne saivat päälleen eräänlaisen poliittisen kultauksen ja alettiin ymmärtää myös totuutena.

Mitäpä ihmistä sitä paitsi olisi hyödyttänyt sellainen toinen totuus, jonka ääneen lausuminen tai jopa omaksuminenkin olisi vienyt hänet nopeasti poliittiseen turmioon ja viisaiden ylenkatseen kohteeksi?

Tällainen mentaliteetti yhdistää nykyäänkin kaikkia niitä, jotka vaativat milloin minkäkin historiallisen asian epäilemistä rangaistavaksi ja näitähän tuntuu riittävän Venäjältä aina Euroopan etummaisiin maihin, puhumattakaan muinaisen kulttuurin perillisestä, Armeniasta ja sen historiaansa ja mainettaan vaalivasta naapurista, Turkista.

Kun vielä mietin tuota kirjakassini tekstiä, tulee mieleen, että sen julkinen kantaminen olisi ehkä saattanut herättää pahennusta ennen sotia, mutta lähinnä vain asenteensa takia. Eihän niitä kiellettyjä kirjoja silloin edes ollut, vaikka lehtiä kyllä saatettiin takavarikoida.

Sotien jälkeen kyseessä olisi sen sijaan ollut avoin demonstraatio Neuvostoliitto vastaan, sillä jokainenhan ymmärsi, mistä nuo kiellot meillekin itse asiassa tulivat.

1970-luvulla edistyksellinen kulttuuriväki taas olisi jyrkästi paheksunut moista tosiasioista piittaamatonta ja ihmiskunnan historian edistyksellisiä voimia vastaan hyökkäävää, suorastaan säälittävää käytöstä.

1990-luvulta 2000-luvulle kyseessä olisi ollut yhdentekevä iskulause, jota joku ehkä nyt halusi käyttää erikoisuuden tavoitteluun.

Mutta entäpä nyt? Tänä aikana, jolloin amerikkalaisia muoteja apinoivat woke-ääliöt kaikkialla vaativat historian uudelleen kirjoittamista aina vanhojen symbolien tuhoamista myöten, alkaa moinen teksti jo olla avoin haaste.

Kiellettyjä kirjoja meillä ei virallisesti vieläkään ole, mutta odotellaanpa nyt taas rauhassa vaikkapa kymmenenkin vuotta.

 

 

Timo Vihavainen ti 02.11. 23:57

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44