Hysterian lähteillä

Matti Virtanen, Ilmastopaniikki. Hoito-opas. Docendo 2019, 410 s.

Kuten kerrotaan, vuonna 1212 muuan paimenpoika Ranskassa kertoi nähneensä näkyjä Kristuksesta ja saaneensa sanoman, että myös lasten oli lähdettävä ristiretkelle Pyhään maahan. Matka sujuisi kävellen, sillä Jumala kuivattaisi meren lastensa edessä.

 Paavi Innocentius III ylisti lasten uskoa ja totesi heidän saattavan veltostuneet aikuiset häpeään.

Kun tuhannet lapset sitten olivat päässeet Marseille’hin, he joutuivat huijarien kyytiin ja heidät myytiin Välimeren taa orjiksi. Myöhemmin keisari Fredrik II hirtätti petolliset laivurit.

Koko tarinan historiallisuutta on epäilty, mutta lienee epäilemätöntä, että tuon ajan massamittaisen hysterian ilmiöt ovat sen taustalla.

Seuraavalla vuosisadalla, Mustan surman aikana esiintyi myös vastaavia ilmiöitä: ilmeni ekstaasiin päättyvää pyhän Vituksen tanssia ja ruoskijakulkueita; äkkikuolemaa ja maailmanloppua pelättiin ja edellistä ihan syystäkin. Sitä paitsi taivaalla oli nähty pyrstötähtiä ja Englannissa raivosivat myrskyt, jollaisia ei ennemmin tai myöhemmin ole koettu. Kato ja kuivuus toivat nälän tullessaan.

Egon Friedell mainitsee myös Mustan surman aikana tapahtuneen jonkinlaisen lasten ristiretken, mikä tuntuukin luonnolliselta. Kun aikuiset joutuvat suunniltaan, tarttuu heidän hysteriansa tietenkin heti myös lapsiin.

Todistamme parhaillaan samankaltaista hysterian aaltoa. Sen nimi on ilmastonmuutos (ei siis ilmaston muutos).

Ilmaston muutos on tietenkin tosiasia, sillä se on muuttunut koko ajan, niin kauan kuin maailma on seisonut ja tulee myös muuttumaan.

Parin viime vuosikymmenen aikana koko asialle on kuitenkin annettu aivan uusi merkitys ja sen pohjalle on perustettu uusi uskonto, jolla on omat rituaalinsa ja todistajansa. Lapsia ei ole kyydistä tietenkään puuttunut ja itse asiassa vilkaisu kirjakauppaan osoittaa, että heitä nimenomaan yritetäänkin värvätä tähän uuteen Vituksen tanssiin mukaan.

Sääliksi käy. Uuden uskonnon käyteaineena on taaskin hysteria, mielentila, jota pidetään sitä ansiokkaampana, mitä enemmän suunniltaan ihminen menee. Muuan tunnettu Greta on suorastaan nähnyt, miten hiilidioksidi tässä maailmassa virtailee ja tekee tuhojaan. Hän näyttää nyt tietä koko maailmalle.

Matti Virtanen kuuluu Skepsis-yhdistyksen perustajiin ja rohkeni esittää myös ilmastonmuutosortodoksian adepteille eli IPCC:n doktriinin kannattajille kysymyksiä, joihin tuon organisaation julkaisut eivät anna vastauksia. Hänen kirjansa koostuu etupäässä ilmastonmuutosskeptikkojen (ei siis denialistien) haastatteluista.

Kysymykset ovat osittain samoja, jotka minuakin maallikkona ovat vaivanneet. On näet tuntunut kovin kummalliselta se suhtautumistapa, jossa oletetaan tarkoin tiedettävän, millainen merkitys ilmaston muutokseen (troposfäärin lämpenemiseen) on tietyllä määrällä ilmakehään päästettyä hiilidioksidia.

Itse asiassahan siitä on vain erittäin epätarkkoja arvioita. Edes koko sitä mekanismia, jonka mukaan tuo hiilidioksidin lämmittävä vaikutus toteutuu, ei itse asiassa tunneta lainkaan.

Tarkemmin sanoen periaate (kasvihuoneilmiö) tunnetaan kyllä ja voidaan laboratorio-olosuhteissa osoittaa. Nyt on kuitenkin niin, että maapallo on niin monimutkainen kokonaisuus, että on käytännössä mahdotonta osoittaa edes jonkinlaisella tarkkuudella, mikä rooli sen pintalämpötilan muutokseen on sellaisella yksittäisellä tekijällä kuin hiilidioksidin määrä.

Lämpeneminen on kyllä tosiasia, mutta ei siinä mitään uutta ole. Täällä on menneisyydessä ollut paljon lämpimämpää kuin nyt, eikä samaa lämpötilaa ole mahdollista saavuttaa uudelleen, vaikka kaikki maailman hiili päästettäisiin ilmakehään.

Sitä paitsi odotettu parin asteen lämpötilan nousu ei ole suinkaan vain ja tuskin edes enimmäkseen negatiivinen ilmiö. Lisähiilidioksidin ansiosta maapallo on alkanut entistä enemmän vihertää ja pidentyvä kasvukausi on ainakin meille pelkkää plussaa.

Mutta entäpä ne sään ääri-ilmiöt ja merenpinnan nousu? Mitä niille voitaisiin tehdä?

Tähän vastaus näyttää ainakin skeptikkojen mielestä olevan, ettei mitään hiilidioksidin kontolle pantavia ääri-ilmiöitä ole edes tapahtunut. Hirmumyrskyjä taas on ollut aina ja niiden syntyä kannattaa etsiä mieluummin merivirtojen oskillaatiosta, joka muutenkin saattaa olla ilmaston kannalta merkittävämpi seikka kuin hiilidioksidin lisääntyminen.

Merenpinnan nousu taas on ollut hidasta ja rauhallista. Vaikka se tuokin tulevaisuudessa rannikoilla asuville ongelmia, ei niiden ratkaiseminen hiilidioksidipäästöjä vähentämällä ole realistista. Niihin kannattaa sopeutua, kuten lämpenemiseen muutenkin.

Itse asiassa lämmin ilmasto on ihmisen kannalta parempi kuin kylmä. Ei siitäkään niin kovin kauan ole, kun Grönlanti oli vielä nimensä mukaisesti vihreä saari. Myös Lapin tunturit olivat aikoinaan metsän peitossa.

Oswald Spengler on pitänyt nimenomaan länsimaisen ihmisen erikoisuutena sitä, että havaitessaan ongelman, hän oitis kysyy itseltään, mitä sille pitäisi tehdä.

Monet asiat ovat sellaisia, ettei ihminen niitä voi muuttaa, vaikka miten haluaisi. Useimmat ilmastoon vaikuttavat tekijät ovat sellaisia.

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on tässä suhteessa poikkeus ja oli jo varmastikin aika herätä huomaamaan, että sen loputon lisääminen sisältää riskejä.

Mutta olisi naiivia kuvitella, että ilmaston hallitseminen olisi ihmiselle mahdollista ja että se voitaisiin jopa tehdä äkillisillä poliittisilla päätöksillä. Ilmastovaalit oli varsin huvittava termi, joka kuvastaa aivan epärealistista mentaliteettia. EU-parlamentin vihertäminen on osa samaa Vituksen tanssia kuin muukin aikamme radical chic, jonka piiriin lapsiakin pakotetaan.

Luonnon säästäminen on vakava ja tarpeellinen asia. Siihen kuuluu ympäristömyrkkyjen käytön lopettaminen, uhanalaisten lajien säilymisen edistäminen ja monet muut asiat.

On kohtuutonta, että maagisen merkityksen saanut hiilidioksidipäästöjen vähentäminen syö nyt resursseja kaikelta muulta.

Sitä paitsi viherhysterian valtaamat ihmiset ovat herkkiä tekemään poliittisia päätöksiä, jotka saattavat vain pahentaa luonnon tilaa ja jopa lisätä maapallon hiilipäästöjä, vakka ne omassa maassamme vähenisivät.

Kyvyttömyys ja haluttomuus suhteuttaa asioita on päässyt vallalle ja näyttää siltä, että joidenkin mielestä on sitä ansiokkaampaa, mitä enemmän hankaluuksia jostakin ilmastonmuutokseen liittyvästä päätöksestä sen noudattajille on, riippumatta siitä, mikä merkitys sillä on itse asian kannalta.

Sitä paitsi Suomi on tehnyt aivan poikkeuksellisen paljon luonnon säästämisen hyväksi, siinä luvussa myös hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi kohtuulliselle tasolle.

Mikäli niiden maanista rajoittamista kohti nollaa pidetään arvona sinänsä, on hyvin todennäköistä, että se tapahtuu monien arvokkaiden asioiden kustannuksella, liittyen terveyteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, taloudellisen toimeliaisuuden elinehtoihin ja niin edelleen.

Kirjan luettuani olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kaikki hysteria on syytä jättää pois siitä politiikasta, joka meillä kohdistuu ekologisiin kysymyksiin.

Me emme yksin, emmekä edes Euroopan yhteisön voimin voi vaikuttaa asioihin ratkaisevasti. Teemme koko ajan osamme mallikelpoisesti ja meillä on syytä vaatia samaa muiltakin.

Nyt ei ole syytä poukkoilla eikä hötkyillä enempää maidonjuonnin kuin lihansyönninkään kanssa, polttomoottorien käytöstä tai sähkön tuotannosta puhumatta. Me tarvitsemme pohjoisessa maassa paljon lämpöä ja metsäteollisuudessa sähköä, joiden tuottaminen on syytä optimoida eri tekijöiden suhteen.

Hiilijalanjälki tulee näillä leveysasteilla tietysti aika suureksi, mutta entäs sitten?

Eiköhän tämä tuleva lämpökausi asiaa auta, ellei sitten käykin niin, että ilmasto alkaa pian taas kylmetä.

Sekään ei ole mahdotonta.