Blogi: Timo Vihavainen, ti 18.06.2019 23:48

Maa, joka oli

Maa, joka oli

 

Rainer Knapas, Karjalan kunnailla. Matkoja kulttuuriin ja historiaan. Schildts&Söderströms 2015, 228 s.

Karjala on käsitteenä niin monipuolinen ja monimielinen, että uskaltaisin väittää vain harvojen ihmisten koko maailmassa ymmärtävän, mistä kaikesta on kysymys, kun siitä puhutaan. Erityisesti karjalaiset ymmärtävät asian usein varsin yksipuolisesti eli siis huonosti.

Rainer Knapas tuntee tämän kohteen monipuolisesti ja siksi onkin ilo lukea hänen esseitään, jotka valottavat Kajalan –tässä tapauksessa erityisesti Kannaksen- historiaa, kulttuuria ja hieman nykypäivääkin.

Itse monien Karjaloiden erottelu toisistaan ja niiden historiografia ovat sekä kiinnostavia että kansallisesti tärkeitä aihepiirejä.

Erityisesti Kannaksen kohdalla voidaan puhua maasta, jota ei enää ole (Edith Södergranin Landet som icke är). Siihen viittaa myös Knapaksen kirjan ruotsinkielinen nimi Landet som var.

Ruotsinkielisenä Knapaksella on oma, kiinnostava lähestymistapansa Karjalaan.

Kannaksella ja muuallakin Vanhassa Suomessa oli jo aikoinaan pieni, mutta merkittävä ruotsinkielinen vähemmistö, joka kehittyi sangen omaleimaiseksi. Olen siitä joskus jotakin kirjoitellutkin (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=ahrenberg ).

Karjala rajaseutuna oli tietenkin tärkeä myös itse Ruotsin valtakunnalle ja myöhempi Suur-Suomi-aate oli tavallaan vanhojen valtataisteluiden jatkoa.

Paitsi, että Suur-Suomessa oli kyse nuorisoidealismista, jossa sorrettujen heimolaisten auttaminen nähtiin epäitsekkäänä oikeuskysymyksenä.

Toki moinen aate oli hyvä saattaa palvelemaan myös vakavampia etuja. Heti talvisodan alkaessa Stalin sitten tosiaankin lahjoitti Suomelle Itä-Karjalan varsinaisesti karjalaiset alueet, täyttäen näin Suomen ja Karjalan kansojen vuosisataisen toiveen jälleenyhdistymisestä.

Kyseessä ei siis ollut mikään lupaus, vaan valtiosopimus, joka astui voimaan välittömästi allekirjoituksen jälkeen eli siis 3.12.1939.

Mutta tämä on yksi niitä asioita, jotka ovat suurelle yleisölle mahdottomia käsitettäviksi, joten se siitä.

Talvisota, joka riistäytyi täysin ennalta arvaamattomaksi teurastukseksi, vaati sitten lunnaansa ja niinpä Suur-Suomi meidän omasta tahdostamme jäi toteuttamatta ja sen sijaan menetimme koko Karjalan. Siis Kannaksen ja Raja-Karjalan.

En väitä, että se oli huono vaihtoehto, mutta väitän, että ilman onnistunutta vastarintaa Itä-Karjala olisi nyt meidän. Kannaksella olisimme kyllä menettäneet jonkin verran alueita, mutta toki säilyttäneet Viipurin ja paljon muutakin.

Kannas joka tapauksessa oli päätetty ottaa Neuvostoliitolle ja niin myös tapahtui. Se oli sääli, vaikka tämän pohjolan Rivieran vanha loisto oli maailmansotien välisenä aikanakin enää vain varjo entisestään. Yli satatuhatta pietarilaista huviloitsijaa jäi nyt tulematta kannakselle ja tuhannet huvilat ränsistyivät tai elivät varjoelämää.

Toki jotakin vanhasta loistosta säilyi, myös ruotsinkielisellä puolella, jonka Knapas huomioi ja joka on kirjan kiinnostavinta antia.

Muuan ruotsinkielisen älymystön tukikohta oli Villa Golicke, jossa itsekin olen käynyt. Ulkoisesti se oli ja on vain rähjäinen pieni kesämökki, mutta intellektuaalisesti se oli sitäkin merkittävämpi kohtauspaikka, jossa vanha pietarilainen henki yhä eli maailmasotien välisenä aikana.

Sivumennen sanoen, Kornei Tšukovski, mainio lastenkirjailija ja kulttuurin monitoimimies asui kauan kannaksella ja saapui vanhalle kotiseudulleen uudelleen 1920-luvulla. Hänen kuvauksensa tuosta uudesta kohtaamisesta on hyvin kiinnostava ja sympaattinen. Ei kaikki niin huonosti ollut! Valitettavasti en nyt muista, mistä tuo kuvaus on löydettävissä.

Itse asiassa Kannaksella kohtasi kesäisin koko Pietarin älymystön kerma, eikä se ollut mikään mitätön joukko. Suomalaisiin kollegoihin näyttävät yhteyksiä pitäneen kuitenkin etupäässä vanhat tai ainakin suhteellisen traditionaaliset mestarit, Repinistä Gorkiin ja Andrejeviin, kun taas nuoret huligaanit Majakovskista Burlukiin pysyivät omissa piireissään.

Kuten Knapas kirjoittaa, sotavuosina karelianistinen unelma tempasi mukaansa myös monta suomenruotsalaista, vaikka sillä taholla oli sotien välisenä aikana pysytty kylminä Suur-Suomi-aatteelle, joka assosioitui aitosuomalaisuuteen. Tunnetusti myös ruotsinkielisten reaktio Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyyn oli ollut torjuva

Mutta tosiasiassahan koko sotilaallinen Suur-Suomi-ajattelu oli uusi ilmiö, joka tuli enemmän tai vähemmän, kuten sanotaan, puun takaa heinäkuussa 1941.

Luulenpa, että se, joka etsii Suur-Suomi-suunnitelmia sotalaitoksemme maailmansotien välisen ajan suunnitelmista, saa tehdä turhaa työtä. Myös kansa oli hämmästyksellä lyöty kuullessaan Mannerheimin mahtipontisen puheen, johon myös heti reagoitiin kielteisesti.

Henkisesti toki Molotovin ja Kuusisen 3.12.1939 allekirjoittama sopimus tarjosi oikeutuksen tuollaiselle alueliitokselle, mutta asiallisesti saattaa olla viisaampaa etsiä Syvärille suuntautuvan hyökkäyksen perusteita ajankohtaisesta Saksan kanssa koordinoidusta yhteistyöstä.

Knapas tarjoilee maukkaita pikku paloja niin vanhasta historiasta, kuin hieman uudemmastakin. Karjalahan todella oli Suomelle eräänlainen pyhä paikka, kuten tietysti kaikille kansoille ovat ne paikat, joissa ja joiden vuoksi on miestä pantu kylmäksi.

Kuten Mannerheim sanoi, se on heimomme veren kostuttamaa pyhää maata.

Sitä se kuitenkin on molemmin puolin, mitä ei sovi unohtaa. Sortovuosina venäläiset Suomi-syöjät toistelivat sitä ideaa, että Suomi oli venäläisellä verellä ostettua maata, joka nyt oli luisumassa venäläisestä herruudesta.

Mutta kyllähän tätä maksuvälinettä oli käytetty ja tultiin käyttämään molemmin puolin. Viime sodissa venäläisistä iskettiin Karjalan takia suonta niin paljon, että ajatus tämän saaliin luovuttamisesta takaisin rauhanomaisesti ei enää kuulu tähän maailmaan.

Kannaksen kohtalo on epäilemättä ollut surkea ja kaikessa arvaamattomuudessaan dramaattinen, mutta tarinoiden maana, kansallisessa muistissa se on sitäkin loisteliaampi maakunta.

Knapaksen kirja kannattaa lukea.

 

 

Timo Vihavainen ti 18.06. 23:48

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

Kansakunnan muistiongelmat

ti 28.04. 23:27

Turpaa tukitaan?

to 23.04. 18:35

Kun näytettiin, kenellä on varaa ja kenellä ei

su 19.04. 22:49

Olennaisista kysymyksistä

ke 15.04. 21:54

Exodukset

la 11.04. 20:14

Vasemmuuden ongelmia

ma 06.04. 22:37

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

EU-huijaus ja laittomuus etenee

ti 26.05.2020 23:21

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15