Turun yliopiston tutkijoiden Jyrki Kauppisen ja Pekka Malmin 2. heinäkuuta 2019 tekemä julkaisu on otsikoitu ‘Ei kokeellisia todisteita merkittävälle ihmisen aiheuttamalle ilmastonmuutokselle’.
Julkaisussa todetaan, että “Viimeisen sadan vuoden aikana lämpötilan voidaan osoittaa nousseen vain noin 0.1°C hiilidioksidin vaikutuksesta. Ja tästä ihmisen vaikutus on ollut enintään 0.01°C.”
Kauppinen ja Malmi päättelevät kokoamansa tieteellisen aineiston perusteella, että maapallon lämpötiloihin vaikuttaa eniten ilmakehän pilvipeite ja että “vain pieni osa” hiilidioksiidin määrän noususta on ihmisen aiheuttamaa..
Julkaisu kyseenalaistaa IPCC:n väitteet, joiden mukaan maapallon lämpötilan nousu johtuisi pääasiassa ihmisten toiminnasta.
Vaikka julkaisu ei ole vielä tässä vaiheessa laajuudeltaan varsinainen tutkimus eikä se ole käynyt vertaisarviointiprosessia läpi, tämä on jälleen yksi osoitus siitä, ettei ole olemassa "laajaa yksimielisyyttä" tutkijoiden keskuudessa ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, kuten jatkuvasti tiedotusvälineissä väitetään.
Se tutkijoiden joukko kasvaa jatkuvasti, jotka uskovat, että ilmaston muutoksia aiheuttavat pääasiassa luonnon omat ilmiöt ja voimat ja että YK:n ilmastomallit ovat epäluotettavia.
Edit 19.7. Korjattu uutisen sisältöä. Kyseessä ei ole vielä tässä vaiheessa vertaisarvioitu tutkimus vaan vasta Turun yliopiston tutkijoiden tekemä julkaisu.
Samaa kritiikkiä on tuonut esille myös Nobelisti Ivar Giaever sekä maaliskuussa tekniikan tohtori Jukka Leppälahti.
Tekniikan tohtori Antero Ollila kirjoittaa samasta aiheesta 15.7. "Kasvihuonekaasujen osuudet kasvihuoneilmiössä väärin ja oikein laskettuna".
Detrans-nuorten liike kasvaa räjähdysmäisesti - taas sukupuoliklinikka oikeudessa
Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09. 00:24Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma
ti 19.09. 16:25Presidenttipeliä?
la 09.09. 19:52Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08. 20:50Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08. 19:21