Jalo kilpailu

Vapaa kilpailu on tämän maailman lapsille tärkeä asia, muitta tuskin se lienee se kaikkein tärkein. Mitä kilpailu sitä paitsi oikein on?

Joskus tuntuu siltä, että kilpailua on niin monenlaista, ettei sen eri lajeista kannattaisi käyttää edes samaa sanaa. Monissa kielissähän onkin erilaisille kilpailun muodoille paljonkin omia sanojaan.

Kauppakorkeakoulun pihassa on veistos ”liikevoitto”, jossa lokki sieppaa kalan lajitoverinsa nokan edestä. Siinä on siis kyse sellaisesta kilpailusta, joka ei tuota mitään yleistä lisäarvoa. Se minkä toinen saa, on toiselta poissa. Yhtä hyvin voitaisiin siis puhua ryöstöstä.

Kun ihmiset pyrkivät olemaan toistaan parempia joissakin kannatettavissa ja hyvissä asioissa, ollaan sen sijaan toisenlaisella alueella. Se ei enää ole nollasummapeliä. Uudessa Testamentissa muistan kehotetun kilpailemaan toistensa palvelemisessa, mikä voi olla vaikea kisa, mutta ideana eriomainen. Itse asiassa kehittyneen maailman seurustelusäännöt liittyvät juuri tähän asiaan.

Sitten on noita urheilukilpailuja. Siinä pannaan kilpailijat järjestykseen suorituksensa perusteella. Samaa saattaa tapahtua myös kulttuurin alalla. Tuli hiljattain käytyä laulukilpailuissa, joiden idea jäi tosin käsittämättä.

Siinä oli vastakkain aivan erilaisia suorituksia, joku oli sopraano, toinen tenori eikä kumpikaan varmasti olisi pärjännyt, jos tehtävät olisi vaihdettu. Miksi siis oltiin samassa sarjassa?

Itse sarjojen idea onkin kiintoisa. Yleensä kaikkialla, joka shakissa, on naisten ja miesten sarjat. Koska miehet ovat fyysisesti ylivoimaisia voimalajeissa, he voittaisivat aina kärkipaikat, elleivät olisi omassa sarjassaan.

Niinpä onkin mielekästä, että sukupuolet kilpailevat omassa piirissään, joskin asia voi nykyään tulla vaikeaksi, mikäli ajatellaan, että niitä onkin enemmän kuin kaksi. Joka tapauksessa nykyinen jako on epäoikeudenmukainen naisille, jotka joutuvat ottelemaan hermafrodiitteja vastaan –vai pitäisikö sanoa heidän kanssaan.

Eihän kilpailu aina tarkoita toimimista jotakin vastaan. Pierre de Coubertinin, nykyisten olympialaisten kisojen perustajan jalo ajatus taisikin olla, että jokainen osallistuja kilpailee ennen kaikkea itsensä kanssa ja pyrkii sen ylittämään.

Mutta tässähän on käynyt kuin hölkkätapahtumissa: alun perin hölkkä tarkoitti rentoa juoksemista, mutta ennen pitkää niistä tehtiin hölkkäkilpailut, joissa tapellaan ensimmäisestä sijasta veren maku suussa.

Voittaja näköjään arvelee aina saaneensa suurenkin kunnian, vaikka hänen asemansa olisi perustunut tolkuttomaan harjoittelun määrään ja kilpailijat taa olisivat menneet mukaan ihan kylmiltään.

Mutta ehkä en vain ymmärrä ideaa. Ehkä tärkeintä onkin vain se ensi sija, hinnalla millä hyvänsä?

Sivumennen sanoen: Baldassare Castiglione, aikoinaan hyvin tunnetun ”Hovimies”-kirjan kirjoittaja eitti ihanteekseen henkilön, joka oli harjoittanut kaikkia kykyjään, ainakin useimpia.

Siinä kuitenkin oli pysyttävä kohtuudessa. Jos hovimies vaikkapa osasi liian hyvin shakkia, hän samalla paljasti, että oli käyttänyt siihen kovin paljon aikaa, jonka olisi voinut sijoittaa tärkeämpienkin asioiden opiskeluun. Näin voitosta tai liian loistavsta menestyksestä saattoi tulla itse asiassa nolo asia.

Kilpailu saattaa myös saada erilaisia sävyjä ja muotoja, jotka joissakin kielessä ilmaistaan eri sanoja käyttämällä. Termien sotkeminen olisi joskus aivan hullunkurista.

Otetaanpa vaikka varustelukilpailu. Englanniksi se on arms race, jossa sana race viittaa esimerkiksi kilpa-ajoihin. Venäjässä taas käytetään ilmausta gonka vooruženij. Sanaa gonka käyetään myös kilpa-ajoista ja sana tarkoittaa kiirettä.

Se on kuitenkin aivan erityistä kiirettä. Kantasana gnat merkitsee ahdistamista ja sen tunnemme esimerkiksi laulusta jamštšik, ne goni lošadej! –ajomies, älä lyö hevostas! Itse asiassa gnat ei suorastaan merkitsekään lyömistä, mutta käytännössä kyllä. Kun hevosta ahdistetaan, se tapahtuu lyömällä. Ja tällainen kilpailu on siis ahdistelukilpailua, tuottaa sen assosiaation.

Kantasanaa, gnat –verbiä käytetään myös vaikkapa pontikan keitosta ja se näkyy myös sen nimessä: samogon. Se mäskiin sisältyvä sprii ajetaan lämmön avulla jäähdytysputkiin.

Mutta esimerkiksi sosialistinen kilpailu esitettiin aikoinaan ehdottomasti toisin sanoin: sotsialistitšeskoje sorevnovanije. Tuon sorevnovanije-sanan kantanahan on revnovat –olla mustasukkainen, harras, innokas.

Sitä paitsi tietenkin oli ja on käytössä sana konkurs –kilpailu, latinan sanasta concurro, juosta yhdessä. Sama idea lienee vaikkapa ruotsin sanassa tävling. Kyseessä on joka tapauksessa monien halukkaiden keskinäinen kisa paremmuudesta.

Meillähän konkurssi tarkoittaa kilpailun loppua ainakin sen kohdalla, joka siihen joutuu. Englanniksi sana on bankruptcy, joka tulee italian sanasta banca rotta –särjetty pöytä. Kun kauppamiehen rahat loppuivat, hänen pöytänsä särjettiin, ettei hän voisi tyhjää kaupata. Venäjässä on sama latinalaisperäinen termi bankrotstvo.

Mutta se kilpailu, jonka vapaudesta näyttäisi koituvan merkittävästi taloudellista hyötyä, ilmaistaan eri sanalla. Englanniksi kyseessä on verbi compete, joka suoraan latinasta käännettynä tarkoittaa yhdessä tavoittelemista. Toistensa ohihan siinä käytännössä pyritään ja heidän kustannuksellaankin, jos tarpeen.

Venäjäksi sellainen kilpailu on konkurentsija, joka tarkoittaa yleistä kilpailun alaisuutta. Jokuhan voi myös olla vne konkurentsii eli kaiken kilpailun ulkopuolella.

Mutta mikä on kantana suomen sanassa kilpa(ilu)? Kisa? Kiisto? Viime mainittuahan muuten aikoinaan tarjottiin sportin suomalaiseksi vastineeksi. Myös uljailu oli ehdolla.

Sport on muuten aika mukava sana, joka merkitsee leikkiä ja kujeilua. Joskus saattoi urheilussakin vielä olla sellaisia piirteitä.