Blogi: Timo Vihavainen, to 08.08.2019 21:38

Alaspäin on menty

The Glory that was Man

 

Muutaman viime vuosikymmenen mittaan näyttää tapahtuneen nopeita intellektuaalis- moraalisia prosesseja, jollaisista ei menneiden vuosisatojen kuluessa olisi voitu uneksiakaan.

Yksi niistä on ihmisen arvon aleneminen.

Tämä saattaa kuulostaa paradoksaaliselta, kun otetaan huomioon kaikki se puhe ihmisoikeuksista, luonnollisista ja luovuttamattomista ihmisoikeuksista ja jakamattomasta ihmisarvosta ja ties mistä, jota suolletaan päivästä toiseen. Mutta siitähän paljon puhutaan, mistä puutetta on.

Jos ajatellaan ihmishenkeä ja niitä arvoja, joita ollaan valmiita uhraamaan sen pelastamiseksi, voidaan havaita erinäisiä paradokseja.

Toisaalta ihmishenkeä ei voi myydä mistään hinnasta, sellaisia markkinoita kieltäydytään kerta kaikkiaan tunnustamasta. Toisaalta lääkärit joutuvat päivittäin päättämään, kenen henki priorisoidaan, kun resurssit eivät kaikkeen riitä. Hinta se usein tulee hengellekin.

Ei noiden resurssien myöskään haluta riittävän. Muuten tulisi pää pian vetävän käteen. Niitä kalliita ja vielä kalliimpia hoitoja kun olisi kyllä hankittavissa ja niitä kehitetään joka päivä lisää.

Voidaan tietenkin kysyä, miksi ihmiselämä on niin tavattoman arvokas, suorastaan mittaamattoman arvokas. Dostojevskin Ivan Karamazovhan peräti esitti, ettei mikään maailmassa riittäisi maksamaan yhden viattoman lapsen kärsimyksiä ja henkeä.

Ehkä näin onkin. Siinä tapauksessa joudumme uskonnolliseen mystiikkaan, joka saattaakin olla aivan oikea ratkaisu, mutta ei siitä tässä enempää.

Mutta en tarkoita nyt tässä tätäkään hinnan problematiikkaa, jossa sentimentaalisuus ennen pitkää kohtaa kyynisyyden, ellei modernia syvätyperyyttä soveltava ajattelija suostu irrationaalisiin ratkaisuihin.

Tarkoitan ihmisen arvoasemaa maailmassa, siis luomakunnassa ja sen inflaatiota, havainnollistaakseni asiaa sopimattomalla vertauksella.

Yhtä kaikki, ennen kaikki oli toisin. Nykypäivän vanha polvi muistaa vielä hyvin käsitteen luomakunnan kruunu, joka kuului muuten erityisesti miessukupuolen edustajalle ja syystä kuuluikin.

Toki nainen oli ihmiskunnan niin sanoakseni kultavaranto, joka oli sen uusintamisen kannalta välttämätön. Luonnon kanssa taistelemiseen sen sijaan tarvittiin miehistä voimaa. Muuten olisi hukka perinyt koko sukukunnan.

Kun luonto nyt sitten viimein on saatu tottelemaan ihmistä pelkällä sormien napautuksella eli siis hiiren klikkauksella, ei sukupuolten välinen ero luonnon hallinnassa enää ole olennainen. Nyt tärkeintä olisi pystyä toteuttamaan ihmisyyden mahdollisuuksia sopusoinnussa luonnon kanssa.

Nykyaikainen elämä ei tarvitse sankareita eikä neroja eikä edes pysty ymmärtämään sellaisten merkitystä. Nykyihmisen toiveiden täyttyminen on tai ainakin näyttää olevan mitä yksinkertaisin asia. Vaikeinta, mitä voidaan kuvitella, on vapaaehtoinen yltäkylläisyydestä luopuminen, ei sen luominen.

Mutta siihen ryhtyvät harvat.

Koska tulevien, ellei nyt juuri tämänhetkisten onnettomuuksiemme lähteenä on liiallinen aineellisen hyvän määrä, ei sen luojia enää palvota sankareina, kuten asia oli vielä ns. reaalisosialismissa aivan hetki sitten. Sen sijaan koko hyvinvointi ja etenkin sen luojat on lähes demonisoitu.

Eikö olisikin ollut parempi elää rakkaassa Egyptin yössä tuntematta massatuotantoa ja saastumista? Miten pieni olisikaan ollut hiilijalanjälki! Ehkä se olisi ollut vain apinan jäljen kokoinen?

Tästä ajatuksenjuoksusta johdumme väistämättä vertaamaan itseämme apinoihin ja, kuten minusta näyttää, meidät väistämättä havaitaan köykäisiksi niiden rinnalla. Tai siis hiilidioksidimäärällä mitaten kovin raskaiksi.

Hiljattain luin jonkun eläintieteilijän (?) kirjoittaman vertailun, jossa kerrottiin, että ennen maailmassa luomakunta kuviteltiin hierarkkiseksi. Sen alapäässä olivat kaikenkarvaiset yksisoluiset, nilviäiset ja ties mitkä alhaisina pidetyt olennot.

Ylimpänä keikkui sitten ihminen, joka oli ylivertainen kehitysasteeltaan.

Tämähän oli kovin naiivia tämä. Nykyään ymmärretään, että monien eliölajien lahjakkuus voittaa ihmisen mennen tullen. Mitäpä me oikein olemme vaatimaan erikoisasemaa tässä tasa-arvoisten ja vieläkin tasa-arvoisempien olentojen joukossa? Kuka se antaakaan sellaisen oikeuden?

Johdonmukainen ratkaisu lienee tällöin omalla tavallaan veganismi, jonka logiikkaa olen aina hieman ihmetellyt. Jos emme kerran syö lajitovereitammekaan, miten voisimme syödä vieraiden lajien edustajia? Ja taitaapa olla niin, ettei noita vieraita lajeja sovi muutenkaan käyttää hyväksi. Jopa niiden eräänlainen palkkaaminen vaikkapa maidon tuotantoon on väärin.

Miksi se on väärin, taitaa kyllä jäädä perustelematta. Eihän yksikään toinen luomakunnan laji jätä käyttämättä hyväksi kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita muut olennot sille tarjoavat. Yksi pitää karjaa, kuten muurahaiset kirvoja, toinen loisii, kolmas syö toisen ja niin edelleen.

Miksi ihminen siis olisi poikkeus säännöstä?

Looginen selitys tähän voi olla vain se, että ihminen, joka on herännyt veganismin ilosanomaan, ymmärtää olevansa luomakunnan kaikkein alin olio. Niinpä hänelle kuuluu, ehkä rangaistuksena menneistä, nääntyä kasveja rouskuttamalla, Millä oikeudella hän muuten sitäkään mahtaa tehdä?

Samaan konkurssiin menee sitten kotieläinten hävittäminen maan päältä, sillä ei kai kukaan niitä voi ylläpitää pelkästä ylläpitämisen ilosta. Kyseessä on siis eräänlainen lopullinen ratkaisu, jonka perusideana näyttää olevan, että on parempi olla olematta kuin olla. Vanha itämainen periaatehan se on, kieltämättä.

Kukapa on tällä vuosituhannella enää kuullut puhuttavan käsitteestä luomakunnan kruunu tai sanokaamme nyt vaikkapa kuullut tuon Maksim Gorkin aikoinaan viljelemän tunnuksen, jonka mukaan sana Ihminen kuulostaa ylpeältä? Eihän se enää kuulosta.

Vielä noin sukupolvi sitten kyseessä kuitenkin oli normaalin länsimaisen ajattelun kulmakivi, josta poikkeaminen olisi ollut outoa.

Siitä huolimatta puhetta ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista viljellään juuri nyt aivan erityisen paljon.

Koska kovin harvoin kuulee kerrottavan, mihin tuo arvo perustuu, ehdotan, että asiasta puhuttaisiin mahdollisimman selkeästi.

Utilitaristit arvelivat, mikäli olen asian oikein käsittänyt, että arvo perustuu ja voi perustua vain mielihyvään eli halujen tyydytykseen. Bertrand Russell, joka edusti tuon koulukunnan traditiota, totesi saman asian.

Mikäli ihminen ei ole eläintä kummempi, on kai syytä ottaa myös muu eläinkunta mukaan kalkyloitaessa maksimaalisen mielihyvän määrää.

Luulen, että siinä tapauksessa vegaanit ovat perin heikoilla ja arvokkaimmaksi havaitaan maailma, jossa on mahdollisimman paljon mielihyvää tuntevia olentoja, joista myös pidetään hyvää huolta. Siis näitä kotieläimiä. Niitä hoidetaan hyvin ja syödään sitten, kun aika on kypsä.

Eihän tässä mitään periaatteellista uutta ole, mutta käytännössä uutta voisi olla entistä suuremman huomion kiinnittäminen eläinten hyvinvointiin. Sehän kuuluu parantavan makuakin ja siitähän me olemme varsin kiinnostuneita.

Tässä entistä paremmin perustellussa isännän roolissaan ihminen epäilemättä ansaitsee jälleen luomakunnan kruunun nimen ja arvon.

Kotieläinten pitoa vastustavat eli siis niiden tuhoamista vaativat piirit sen sijaan tuskin voivat rationaalisesti puolustella zoofobista asennettaan.

 

 

Timo Vihavainen to 08.08. 21:38

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Liberalismin siunaukset

ke 21.08. 23:09

Suuresta Baabelista

ma 19.08. 23:57

Vaikea tapaus

la 17.08. 22:07

Venäjän historia

ti 13.08. 22:48

Syvätyperyyden paluu

ma 12.08. 22:19

Hyvä sanoma tuli idästä

la 10.08. 19:47

Alaspäin on menty

to 08.08. 21:38

Luikuri

ke 07.08. 23:26

Muikkupaisti

su 04.08. 23:17

Väestön kutistuminen

pe 02.08. 23:17

blogit

Vieraskynä

Tanskan sosiaalidemokraattinen hallitus lipsuu lupauksistaan

to 25.07.2019 21:43

Juha Ahvio

Sananvapaus on entistäkin uhatumpi Suomessa

pe 16.08.2019 00:09

Professorin Ajatuksia

Suomalaiset nihkeitä Välimeren taksiliikenteen tukemiselle

ke 21.08.2019 23:08

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme

ma 29.07.2019 23:29

Petteri Hiienkoski

Kunnioitetaanko koululaitoksessa enää ihmisoikeuksia?

ti 13.08.2019 00:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rauhan projekti ei etsi vihollisia omistaan

ti 30.07.2019 17:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Monikulttuurisuus lisää rikollisuutta

su 18.08.2019 04:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Putin tulee rauha käsissään?

ke 21.08.2019 23:10

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hussein Al Taee, Taqiya ja muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit

su 18.08.2019 09:12

Heikki Porkka

Nerouden riivaamiin uusia jäseniä?

ma 19.08.2019 12:18

Tapio Puolimatka

Asetun ehdolle Suomen Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi

ma 12.08.2019 22:21

Olli Pusa

Uusi Eurooppa tuhoon tuomittu?

su 18.08.2019 11:57

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08.2019 17:15

Jessica Vahtera

Tapaus vihreä poliisi

to 15.08.2019 14:00

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Liberalismin siunaukset

ke 21.08.2019 23:09

Matti Viren

Työpaikat eivät synny itsestään

ke 21.08.2019 23:13