Blogi: Timo Vihavainen, la 17.08.2019 22:07

Vaikea tapaus

Väärän henkilön muistelmia

 

Göran Schildt, Lainasiivin. Nuoruuden muistelmia. Otava 1995, 256 s.

 

Maineikas Venäjän tutkija Richard Pipes otsikoi kiinnostavat muistelmansa Vixi. Memoirs of a Non-Belonger. Tuo viimemainittu sana oli jäänyt hänen mieleensä jostakin kyltistä, jossa eroteltiin paikallisen väestön ja vieraiden oikeudet.

Amerikkaan emigroitunut Puolan juutalainen Pipes oli koko ikänsä tuntenut ulkopuolisuutta elinympäristöissään ja omaksui ilahtuneena tuon epiteetin. Häntä oli yhä uudelleen yritetty lokeroida erilaisilla nimikkeillä, mutta hän tiesi olevansa yksin ja piti kunnianaan ajatella omilla aivoillaan.

Göran Schildtissä on samoja piirteitä. Hän kertoo aina kammoksuneensa me-elämyksiä ja -henkeä. Vaikka itsenäisyys ja koko itsen käsite on kovin problemaattinen asia, on se sentään ollut hänelle aina läheinen, päinvastoin kuin laumaelämykset.

Poikkeus säännöstä oli talvisota. Sitähän on sanottu suureksi kollektiiviseksi psykoosiksi ja sellaisena voimana se tempasi mukaansa myös Schildtin, joka todella muistaa omaksuneensa ne arvot ja asenteet, jotka myöhemmän ulkopuolisen silmin vaikuttavat falskeilta ja banaaleilta.

Kun tieto rauhasta tuli, Göran itki, mutta ei itsensä tähden, vaan Suomen takia.

Murehtimista olisi kyllä löytynyt omastakin kohtalosta. Viipurinlahden rannalla räjähtävä luoti oli murskannut nuoren miehen alapään pahasti. Toinen kives ja puolet toisestakin oli poistettava ja kirurgi joutui tekemään ihmeitä, jotta virtsa ja ulosteet saataisiin taas kulkemaan normaalia reittiä.

Onnistuminen oli joka tapauksessa hämmästyttävä.

Jälkeläisiä ei tullut, mutta ahkerointi kauniimman sukupuolen viinamäessä jatkui entiseen tapaan eli erittäin ahkerana. Vielä vanhana ukkona päähenkilö hurmaantui nuoresta tyttösestä, joka oli kiinnostunut tekemään gradunsa hänen muistelmistaan. Tosin tällä kertaa ei enää tuntunut tarvetta yrittää päästä seksisuhteeseen, mutta ilmeistä erotiikkaahan tämäkin suhde tihkui.

Tyttönen opiskeli New Yorkin Columbia-yliopistossa, jonne hänen piti mennä syventymään kirjallisuuden mysteereihin, mutta jossa hän saikin sen sijaan perehtyä amerikkalaiseen feminismiin.

Jälkimmäistähän voisi nimittää anti-intellektuaaliseksi oman navan tai pikemmin navanaluksen kaiveluksi, jossa totuus jo oletetaan tunnetuksi ja jossa niin sanottu tutkimus keskittyy sen pohdiskeluun, miten ilmoituksena annettu totuus ilmenee konkreettisessa todellisuudessa. Asia on siis analoginen keskiajan skolastiikan kanssa.

Joka tapauksessa Schildt kaiveli tytölle papereitaan ja muistinsa arkistoja ja kertoi lukuisissa tapaamisissa omasta nuoruudestaan.

Se osoittautui varsin epätavalliseksi ja päähenkilö näytti kaikkialla olevan ilmeinen non-belonger. Hän polveutui merkittävästä kulttuurisuvusta ja vaikka perhe oli köyhä, se nautti ankkalammikon mahtavien suojelusta ja Göran tutustui sekä intellektuelleihin että raharikkaisiin ja yläluokkaisuudellaan pröystäileviin jalosukuisiin.

Siitä huolimatta hän ei koskaan samaistunut yläluokkaan, vaan tunsi aina sympatiaa sorrettuja ja solvattuja kohtaan. Poliittisiin -me-henkisiin- liikkeisiin hän ei voinut liittyä ja ilmeisesti aidot intellektuaaliset suhteetkin jäivät varsin harvinaisiksi. Niitä edustivat ennen muuta Georg Henrik von Wright ja Alvar Aalto.

Schildtin mielenkiinto keskittyi Cézannen ja André Giden tapaisiin oman polkunsa kulkijoihin. Hän väitteli edellisestä, mutta ei pyrkinyt akateemiselle uralle, tuntien sen itselleen vieraaksi.

Kaiken kaikkiaan kertoja osoittaa olevansa niin viimeisen päälle individualistinen esteetti, että se hipoo jo maniaa. Italian taide tarjosi hänelle -ja von Wrightille- valtavia elämyksiä Goethen hengessä ja tietenkin myös ikuisesti naisellisen prinsiipin hurmaa, nuoria kun oltiin.

Kelpo intellektuellina muistelija problematisoi muistelemisen ja koko minuuden käsitteen. Onko minä itse asiassa toissijainen sinään verraten? Miten loppujen lopuksi tehdään tolkkua siitä minästä, joka eli vuosikymmeniä sitten ja joka itse asiassa on nykyminälle tuntematon?

Kysymykset ovat aiheellisia ja niiden luulisi kiinnostavan myös feministisen tutkimusotteen pauloissa olevaa tutkijanplanttua. Itse asiassa ne tulevakin lähelle tuota oman navan kaivelun problematiikkaa, jonka ympärille feministiset lahkolaissaarnat rakennetaan.

Kaikki käy kuitenkin toisin. Kun haastattelija vie aineistonsa New Yorkiin gurulleen esitettäväksi, tulee tyly vastaus: ei tästä synny sellaisia tuloksia kuin pitäisi. Etsikää sen sijaan jotakin tyypillistä maskuliinisuuden tai feminiinisyyden ilmentymää. Lesbous, jota kuitenkin lienee pidettävä verrattain harvinaisena poikkeuksena, sopii aivan erinomaisesti tyypilliseksi kohteeksi…

No, mitäpä sanoakaan. Kun olemme jo länsimaisen tieteen piirissä ehtineet tottua siihen, että empiirisen tutkimuksen on kunnioitettava kaikkea sitä todellisuutta, mitä se kohtaa ja kun sitten törmäämmekin siihen, että on valittava uusi aineisto, ellei entinen sovi teoriaan, tuntuu siltä, että olemme jonkin uuden edessä.

Uudella tarkoitan tässä tapauksessa vanhaa. Nuoren tutkijanplantun ongelma oli skolastiikan parkitsemille oppineille kerran tuttu. He saattoivat kieltäytyä katsomasta teleskooppiin nähdäkseen, oliko kuussa kraattereita vai ei, sillä perusteella, ettei aistihavaintoon voinut luottaa. Piruhan saattoi näyttää putkesta mitä tahansa…

Ellei ihminen vuorenvarmasti uskonut siihen ilmoitukseen, joka oli saatu Pyhässä Raamatussa, seisoi hän horjuvalla pohjalla. Siitä aukesi tie, joka johti epäilyyn, rienaukseen ja lopulta kokonaan luopumukseen.

Kyseessä oli siis samankaltainen kehitys, kuin se, jonka nykyään tiedämme alkavan vihapuheesta ja pahoista ajatuksista.

Stalinin aikana puhuttiin puolueen yleislinjasta (generalnaja linija). Se oli se perusta, jolle ainoastaan voitiin rakentaa. Vain arkistorotat (Stalinin ilmaus) saattoivat tehdä menneisyydestä tulkintoja pelkkien paperisten dokumenttien pohjalta sen sijaan, että olisivat nojanneet tukevasti yleislinjaan…

No, tässä nyt on kyseessä vain yhden ihmisen menneisyys, jota hän yrittää saada selville ja jota toinen yrittää ymmärtää. Kun osoittautuu, ettei se sovikaan teoriaan, ei kehitetä teoriaa, vaan vaihdetaan sen sijaan aihetta.

Non-belonger taitaa jäädä arvoitukseksi paitsi tutkijalle, myös itselleen. Lukija voi joka tapauksessa päätellä, että kyseessä oli harvinaisen antoisa elämä, jossa valoisa luonteenlaatu auttoi ymmärtämään myös se, että vastoinkäymiset useinkin koituivat kaikkein suurimmaksi siunaukseksi.

Mutta tämähän on hullutusta feministisen teorian kannalta…

 

Timo Vihavainen la 17.08. 22:07

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44