Blogi: Matti Viren, su 03.11.2019 20:48

Investoidaan koulutukseen mutta missä tulokset?

Poliitikkojen vastaus lähes kaikkiin ongelmiin on yksi ja sama: investoidaan koulutukseen. Syntyy työpaikkoja, työllisyysaste nousee, tuottavuus kasvaa ja niin edelleen.

Mutta missä oikein näemme investointien hedelmät? Englantilaisessa The Telegraph lehdessä oli mielenkiintoinen blogi, jossa Tim Wallace ihmetteli sitä, että Tony Blairin yhdestä kuningasideasta kouluttaa puolet väestön vuosiluokasta yliopistotutkintoon asti ei näy mitään merkkejä BKT:n kasvussa tai tuottavuudessa. Yliopistotutkintojen määrä on kyllä kasvanut siellä kaksinkertaiseksi viimeisen 24 vuoden aikana. Itse asiassa saman kysymyksen voi esittää Suomen osalta: missä näkyvät nämä ”investointien” hedelmät?

Tilastojen mukaan (ylempien) yliopistojen perustutkintojen määrä on 17 vuodessa kaksinkertaistunut (v. 2000 14941 ja vuonna 2017 29131). Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 2017 peruskoulutuksen suoritti 57 609 (syntyneitä oli vain 50321). Kuitenkin jos katsoo tuottavuuden kehitystä, luvut ovat aivan eri suuruusluokkaa. Kokonaistuottavuus on 17 vuodessa kasvanut (kumulatiivisesti) alle 3 %. Työn tuottavuus on toki kasvanut enemmän, mutta senkin vuosikasvu on jäänyt alle prosenttiin. Täytyy sitä paitsi muistaa, että työn tuottavuuden kasvu osaltaan heijastaa pääomavaltaistumisen kasvua (pääoman syvenemistä), eikä se ole ”työvoiman” tai ”osaamisen” ansiota. Henkeä kohden kasketun BKT:n kasvu 2000-luvulla (1.0 % vuodessa) ei sekään häikäise ainakin, jos vertailee aiempiin vuosikymmeniin.

Ehkä olisi joskus aiheellista ”investoidaan koulutukseen” -mantraa hokiessa pysähtyä pohtimaan, mitä on se koulutus, tai tutkimus, joka näkyy elintason kasvuna. Miten yhteiskuntatieteet, kasvatustiede tai humanistiset tieteet toimivat tässä yhtälössä? Tiedän, että moni koulutusihminen pitää lähes pyhäin häväistyksenä kyseenalaista koulutukseen käytettävien varojen kasvun hyödyllisyyttä – koulutushan on monen mielestä jonkinlainen itseisarvo – keskittyy se sitten vaikka pelkkään politologiaan, ilmastomuutokseen tai sukupuolten moninaisuuteen. Eikö joku ongelma liity siihen, että maassa on iso joukko (piilo)työttömiä elokuvaohjaajia tai media- ja köyhyystutkijoita, mutta ”suorittaviin ammatteihin” ei tahdo löytyä ketään. Käytännössä koulutetaan julkiselle tai ns. kolmannelle sektorille (joka sekin on vain julkisen sektorin jatke). Tuottavuudesta puheen ollen tulee mieleen, että Yhdysvalloissa jo 1950 ensimmäisissä (Edward Denisonin) tuottavuustutkimuksissa havaittiin, että kaikki ”koulutus” ei välttämättä edistä tulojen kasvua. Niinpä arviointiin, että esimerkiksi juristien määrällä (tai niin kuin termi kuuluu ”juristerialla”) on negatiivinen, ehkä noin 20 pisteen vaikutus BKT:n kasvuvauhtiin.

Suomessa aiheesta ei tietenkään keskustella, koska täällä on aina vain yksi totuus, mutta maailmalla (esimeriksi Japanissa) mielipiteiden vaihto on välillä jopa kiivasta. Täytyy tietysti muistaa korkeakoulumaailma on yksi vaikutusvaltaisimmista ja äänekkäimmistä etujärjestöistä, joka on tottunut saamaan haluamansa rahat veronmaksajilta ilman sen suurempaa näyttöä tuloksistaan. Kuvaan kuuluu, että kun puhutaan koulutuksen suurista ansioista, ollaan yleensä hiiren hiljaa siitä, että niin Suomessa kuin muuallakin koulutuksesta on tullut itse asiassa tärkein tuloeroja selittävä tekijä. Väestö jakautuu tulokehityksen suhteen entistä selvemmin hyvin ja huonosti koulutettuihin. Se, että ”koulutetut” ansaitsevat ”enemmän” ei tietenkään takaa sitä, että koulutus olisi vastaavalla tavalla ”hyödyllistä”. Lopputulema voi kertoa yhtä hyvin siitä, että koulutusjärjestelmä vain onnistuu ”valikoimaan” oikeat ihmiset tai että ”koulutetuilla” on työmarkkinoilla monopoliaseman suoma etu ”kouluttamattomiin” verrattuna. Mutta eihän tällaisia monopolioikeuksia ole, eihän? Ja ehkä tuloerotkin ovat vain ”hyviä tuloeroja”.

https://www.telegraph.co.uk/business/2019/10/29/britain-has-millions-graduates-has-economy-got-little-show/

 

https://researchbriefings.parliament.uk/ResearchBriefing/Summary/CBP-7857

 

Matti Viren su 03.11. 20:48

Matti Viren

Matti Viren Turun yliopiston professori (emeritus)

tuoreimmat

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08. 23:44

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05. 20:26

Loppuuko lama kahdella miljardilla?

ke 07.04. 22:02

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11. 17:06

Paluu menneeseen

su 27.09. 22:59

Kumma, kun rikkaat aina vaan rikastuvat

la 22.08. 23:52

Velkaannu ja pelasta maailma!

ma 10.08. 22:15

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07. 20:52

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07. 22:52

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05. 23:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44