Blogi: Matti Viren, ke 13.11.2019 23:58

Miten korjata rapautuva hyvinvointivaltio?

YLE:n aamu-TV:ssä (13.11) esiteltiin Turun yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen jättihanketta, joka YLE:n mukaan pui tieteen keinoin hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvamme murrosta. Ohjelmassa kerrottiin, että hankkeen budjetti on yli 8 miljoonaan euroa, joten jostain todella suuresta asiasta on kyse.

Studiossa haastateltu hankeen vetäjät, erityisesti sosiaalipolitiikan dosentti Johannes Kananen kertoivat kuitenkin jotain sellaista, jonka on kuullut jo tuhat kertaa erilaissa poliittisissa debateissa. Eli ”viimeiset 30 vuolla vallalla on ollut uusliberalistinen ideologia, joka on näkynyt siinä, että tuloerot ovat lisääntyneet ja niitä on haluttu lisätä. Sosiaaliturvan tasoa on laskettu; sillä ei enää tule toimeen. On leikattu sosiaalimenoja ja toimittu suuryritysten ehdoilla, joka näkyy siinä, että työvoiman tarjontaa on kasvatettu. Varallisuuserot ovat kasvaneet”.

Ei voi kuin ihmetellä, mistä nämä dosentit tietonsa keräävät. Oliko Suomessa todellakin 30 vuotta sitten kattavampi sosiaaliturva kuin nyt? Tuliko silloin sosiaaliturva hyvin toimeen? Ovat sosiaalimenot todellakin kaiken aikaa supistuneet. Ovatko tuloerot samalla tavalla kasvaneet? Onko työllisyysaste samaten kasvanut? Mistä tilastoista nämä ihmeelliset väittämät sikiävät?

On totta, että tuloerot ovat kasvaneet vuodesta 1990 ja yksinkertaisesti vain siksi, että 1990 alussa maassa oli sen nykyhistorian suurin lama, jolloin yritysten voitot (ja samalla osingot) olivat nolla. Mutta ei kai kukaan järkevä tutkija pidä vuotta 1990 mielekkäänä vertailukohtana, yhtä vähän kuin vuotta 2009, jolloin yrittäjätulot taas kerran romahtivat. 2000-alun jälkeen GINI -indeksin muutokset ovat asiallisesti ottaen nolla – voi tietysti parkua siitä, jos indeksi arvo nousee 26.1:stä 26.2:een, kun kuitenkin tuloerot ovat maailman pienimpiä. Reaaliset sosiaalituvan menot ovat kaksinkertaistuneet vuoden 1990 jälkeen; miten joku voi väittää, että menoja on leikattu. Työllisyysaste (työvoiman tarjonta) oli syyskuussa aavistuksen alhaisempi kuin 30 vuotta aiemmin. Miten muuten työvoiman tarjonnan kasvattaminen kertoo nimenomaan siitä, että valta yhteiskunnassa suuryrityksillä?

Erikoista YLE:n omassa (tai toimittaja Marja Niilolan) kommentoinnissa, on arvio siitä, että ”poliittisessa päätöksenteossa on toisaalta noudatettu koko 2000-luvun toista linjaa: on tähdätty veronalennuksiin”. Mistä tämäkin ”fakta” on revitty?

Sen sijaan, että tutkijat jauhavat ”uusliberalismi” jargonia, olisi puhuttavat konkreettisista asioista; millä logiikalla verotus-tulosiirtojärjestelmää pitäisi uudistaa? Ja olisi kiva tietää, onko verotuksen ja tulonsiirtojen ”uudelleenarviointi” jotenkin vain sosiaalipoliittinen asia. Mitä erityistä analyyttista kalustoa sosiaalipolitiikalla on, jolla se voi tällaisia ongelmia ratkoa?

Mutta ehkä turha kysellä. Tosiasia on, että jättihankeen tulokset ovat jo nyt tiedossa. En taatusti arvaa väärin, jos tutkimushanke päätyy siihen tulokseen, että (a) tulonsiirtoja pitää kasvattaa, (b) ehkä pari uutta tulonsiirtomuotoa ideoidaan ja (c) verotusta kiristetään, (d) verotuksen progressiivisuutta kiristetään ja (e) lisää rahaa hamutaan varallisuuden verotuksesta. Sääli vaan, että pitää ensin käyttää 8+ miljoonaa, jotta olisi nämä tulokset voidaan julkistaa. 8 miljoonalla saisi varmaan paljon enemmän aikaan Hurstin leipäjonoissa.

 

 

 

Matti Viren ke 13.11. 23:58

Matti Viren

Matti Viren Turun yliopiston professori (emeritus)

tuoreimmat

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08. 23:44

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05. 20:26

Loppuuko lama kahdella miljardilla?

ke 07.04. 22:02

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11. 17:06

Paluu menneeseen

su 27.09. 22:59

Kumma, kun rikkaat aina vaan rikastuvat

la 22.08. 23:52

Velkaannu ja pelasta maailma!

ma 10.08. 22:15

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07. 20:52

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07. 22:52

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05. 23:15

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44