Blogi: Timo Vihavainen, ti 03.12.2019 22:24

Henki tuli ja meni

Talvisodan hengen elinkaari

 

Ne, jotka kokivat talvisodan ajan, muistelevat siihen kuuluneen aivan poikkeuksellisen tunnelman. Matti Kurjensaari, 30-luvun radikaali vertasi sitä jumalanpalvelukseen, messuun.

Tuota henkeä kartoitettiin jo aikanaan paikan päällä useankin järjestelmän kautta ja siitä kertoo Sampo Ahto kirjassaan Talvisodan henki.

Kyseessä oli ainutlaatuinen ja sitä paitsi ainutkertainen ilmiö. Kaikki olisi voinut mennä myös toisin.

Suomessa säilyi tai itse asiassa syntyi kansakunnan yhtenäisyys pitkälti juuri vihollisen erikoislaatuisten toimien takia. Kyllä sitä toki pyrittiin mahdollisuuksien mukaan luomaan myös omalla puolella. Venettä ei keikuteltu eikä vaadittu esimerkiksi kansanäänestystä tai edes eduskuntakäsittelyä aluevaatimusten johdosta.

Mielialatarkkailu totesi kyllä, että YH:hon ja kaupunkien evakuointeihin oltiin myös tyytymättömiä. Moni piti sodanuhkaa aivan tuulesta temmattuna ja moisia valtavia operaatioita Suomen herrojen suoranaisena provokaationa.

Kun kaupunkeja sitten pommitettiin ja siviiliväestöä tulitettiin konekivääreillä, oli pakko uskoa, että koko tuo Saksan liittolaisen ja suomalaisuuden kansanmurhan järjestäjän, eli neuvostohallituksen asiasta kertoma tarina oli totaalista valhetta. Maassa oli muka vallankumous, kaupunkeja ei muka pommitettu ja Neuvostoliitto oli muka lahjoittanut Suomen uudelle hallitukselle valtavan maa-alueen. Suomen itsenäisyyttä se kunnioitti… Kyllä kai, niin.

Ne tekivät sen itse. Taitavammalla politiikalla, vaikka sitten ihan raa’alla ultimaatumilla Neuvostoliitto olisi kyennyt todennäköisesti estämään tuon hengen muodostumisen. Nyt sitä ei enää saanut takaisin pulloon.

Kaikille oli selvää, että kyseessä oli provosoimaton hyökkäys, jossa ei kunnioitettu sopimuksia, ihmishenkiä eikä totuutta. Neuvostohallitus oli kokonaan menettänyt uskottavuutensa.

Mutta eihän tästä vielä seurannut, että joka mies oli valmis menemään rintamalle ja taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, jolla muuten sattui olemaan maailman ylivoimaisesti suurin ja modernein armeija.

Mihin siinä oikein uskottiin? Se oli myös kysymys, joka rajan takaa usein esitettiin: mihin te oikein luotatte? Ettekö ymmärrä, että taistelu on toivoton? Miksi kuolisitte turhaan?

Taisteluhan tunnetusti käytiin kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta. Mitä tämä ajan mielikuvissa merkitsi, selviää esimerkiksi Eino Railon romaanista Valittu kansa ja luvattu maa.

Suomalainen elämänmuoto oli uhattuna ja sen mukana kansalaisvapaudet ja itse oikeuden periaate. Bolševikit oli at tulossa päästämään barabbasta irti ja hävittämään kaikkea, mikä yhteiskunnassa ja kulttuurissa oli arvokasta ja kunnioitettua.

Itärajan takana tiedettiin vallitsevan orjuus ja pakkotyö, kuten Uuno Kailas aivan oikein vuonna 1931 runoili. Hänen käsitteensä tulivat suoraan ajan uutisaineistosta, joka ei ollut väärennettyä.

Niskalaukausten käyttö politiikan välineenä oli tunnettu asia, joskaan eivät ne valtavat mittasuhteet, joissa niitä oli sovellettu esimerkiksi suomalaisiin ja moniin muihinkin kansallisuuksiin. Sellaiset aineksethan niin sanotusti likvidoitiin, jotka eivät kuuluneet uuteen, sosialistiseen valtioon.

F.E. Sillanpää ei suotta runoillut: ”Tääll’ on suorana seistä tai kaatua, joka miehellä oikeus”. Vaihtoehtona rintamalla kaatumiselle oli monellekin tuo niskalaukaus. Muistakaamme myös, että SKP:n julistuksessa aivan sodan alussa selitettiin myös, että nyt vuoden 1918 vallankumous viedään loppuun asti.

Moni muisti tuon ajan, mutta harva halusi enää kokea sitä uudelleen, ainakaan puna-armeijan avustamana versiona.

Talvisotaromaaneista ensimmäisen palkinnon sai Viljo Sarajan Lunastettu maa (Otava, 1940). Se on tavattoman pateettinen, uskonnollishenkinen maa, jonka perusidea on suorastaan outo: sodassa kaatunut mies oli lunastanut maan.

Mihin moista lunastusta tarvittiin? Eikö maa siis ollutkaan jo oma? Vai maksoiko mies kuolemallaan joitakin syntejä, joita maan saamiseen oli liittynyt?

Toinen, luultavasti keskellä sotaa kirjoitettu kirja oli Mika Waltarin Antero ei enää palaa. (WSOY 1940). Siinä sitoudutaan puolustamaan omaa maata hinnalla millä tahansa. Mikään uhri ei voi olla liikaa eikä väkivalta voi oikeutta kukistaa.

En hetkeäkään epäile kirjan paatoksen aitoutta. Hetki oli todella dramaattinen ja järkyttävä: läheiset tapettiin rintamalla, kodit poltettiin…

Kirjan päähenkilö vannoo kuin Churchill hieman myöhemmin puheessaan, ettei suomalaisia voida koskaan lannistaa. Väkivalta ei kukista tahtoa, joka kunnioittaa vain oikeudenmukaisuutta.

Itse asiassa näistäkin kirjoista tuntuu heijastuvan Sakari Topeliuksen usko siihen, että suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa.

Uskonnollisuus oli tuohon aikaan jo aika lailla haalistunut etenkin sinänsä harvalukuisen sivistyneistön keskuudessa, mutta sodan johdosta sen merkitys nousi huimasti.

Kaikki tämä on toki yleistä tietoa. Talvisodan henki oli tosiasia ja sitä paitsi aivan odottamaton ja tietyllä tavalla hurmoksellinen asia. Ikuisesti sellainen ei voinut jatkua ja normaaliin elämään oli ennen pitkää pakko palata.

Tämä kuitenkaan tuskin tapahtui edes vielä heti Moskovan rauhan jälkeen, jolloin valtava emotioonalinen hyöky pyyhkäisi maata ja suomalaiset vastoin tapojaan itkivät julkisesti.

Kuinka nyt niin kävi, että menetettiinkin koko Karjala? Miten oli mahdollista, ettei uusi raja jää nyt edes rintamalinjalle, vaan Neuvostoliitto ottaa enemmän kuin puna-armeija oli edes kyennyt valloittamaan?

Kuka oli syyllinen? Ruotsi? Hallitus? Neuvostoliittoa avustanut Saksa? Itse Neuvostoliitto?

Hallituksen puolelta vihjattiin melko halpamaisesti Ruotsin riittämättömään solidaarisuuteen ja presidentti Kallio puolestaan puhui suoraan venäläisestä imperialismista, ”Pietari Suuren harrastuksista”.

Hallitus ei katastrofin takia menettänyt uskottavuuttaan, vaikka suuria ongelmia oli syytä pelätä myös siinä suhteessa. Kyllä koko synti jäi ja jätettiin nyt Neuvostoliiton harteille ja senhän se oli ansainnutkin. Vasta myöhemmin alettiin yhä yleisemmin ymmärtää, että oli mahdollista ajatella myös naapurilla olevan niin sanottuja ”legitiimejä” intressejä.

Tavallaan talvisodan henki tai ainakin sen rippeet jäivät vaikuttamaan aina 1950-luvulle saakka. Suomen sisäinen rintama kesti myös jatkosodan, mitä olisi mahdoton selittää ilman talvisodan kokemuksia.

Vielä sodan jälkeenkin osoittautui mahdottomaksi lyödä niin suurta kiilaa Suomen sisälle, että sovjetisointi olisi onnistunut.

Mutta eihän sitä yhtenäisyyttä enää ole, eikä ole ns. sisuakaan.

Itse asiassa meillä päinvastoin on tietty elementti, joka suhtautuu koko isänmaallisuuteen ja siinä luvussa myös talvisodan perintöön hyvin nuivasti, suorastaan vihamielisesti. Mikäli ajattelemme vaikkapa ruotsalaisten tai tanskalaisten mutkatonta suhtautumista omaan historiaansa ja lippuunsa, on ero hyvin selvä, vaikka nuo molemmat maat ovat aikoinaan olleet eräänlaisia imperiumeja.

Toki talvisodan henki sanan syvimmässä mielessä menetti meilläkin merkitystään jo jatkosodan aikana. Itse asiassa jo välirauhan oloissa monet vasemmistolaiset, jotka eivät ymmärtäneet pelastuneensa niskalaukaukselta juuri Suomen itsenäisyyden säilymisen vuoksi, alkoivat voimallisesti kuuluttaa suuntautumista suureen naapuriin päin.

Jatkosodan aikana sitten moni sellainen, joka oli talvisodassa taistellut mukisematta rintamalla, joutui turvasäilöön.

Se vuoden 1918 perintö, jota sodan aikana oli turhaan yritetty manata esille mielten kellareista, on itse asiassa palannut ihmisten ilmoille vasta 1960-luvulla ja sen jälkeen.

Mutta ei siitä sen enempää.

Muuan erityinen piirre talvisodan muistamisessa ansaitsee ehkä huomiota. Se on surun päivä.

Militaristinen pullistelu paraateilla sopisi talvisodan muistoon erittäin huonosti. Siinä sodassa pärjättiin vain miesten henkisen ryhdin säilymisen ansiosta. Se taas ei perustunut aseisiin eikä rumpujen paukutukseen. Sen takana oli vakaumus velvollisuudesta ja sen täyttämisestä epätoivoisissakin oloissa.

On luultavaa, että kaikki olisi voinut mennä toisin.

 

 

Timo Vihavainen ti 03.12. 22:24

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Lavasteitakin tarvitaan aina joskus

pe 06.12. 00:09

Henki tuli ja meni

ti 03.12. 22:24

Ankara totuus

pe 29.11. 23:12

Sisua

ke 27.11. 22:24

Kyltyyri

ti 26.11. 23:00

Kulttuurimme tavoitteista

su 24.11. 22:30

Vapaajoukkojen maailma

la 23.11. 19:37

Saksassako jo heräillään?

ke 13.11. 21:41

Salaperäisiä uutisia

ma 11.11. 21:57

Hullua menoa

su 10.11. 21:04

blogit

Vieraskynä

Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

su 17.11.2019 00:37

Juha Ahvio

Suomessa näyttää vallitsevan kommunistinen etuoikeus

su 24.11.2019 22:35

Professorin Ajatuksia

Uutisia muuttuvasta Suomesta

pe 06.12.2019 00:08

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Gallupeissa kullan kiiltoa - Perussuomalaisten kannatus ylitti Kepun ja Sdp:n yhteiskannatuksen

pe 06.12.2019 00:11

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Keulakuvat eivät sovi Suomen hallitukseen!

pe 06.12.2019 00:10

Mika Niikko

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11.2019 22:02

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11.2019 09:51

Heikki Porkka

Viro kellisti kaikki monikulttuurisuutta ylistävät hyvinvointivaltiot

to 05.12.2019 11:14

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Oikeusviranomaiset vastaan kansa

pe 22.11.2019 18:37

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Lavasteitakin tarvitaan aina joskus

pe 06.12.2019 00:09

Matti Viren

Saastuttajat kuriin!

pe 29.11.2019 23:14