Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsitteli 14.2. kokouksessaan EU:n kriisinhallintaoperaatiota Välimerellä (EUNAVFOR MED SOPHIA).
Perussuomalaiset esittivät laivojen käytön lopettamista operaatiossa, koska ihmissalakuljettajat käyttävät aluksia hyväkseen turvapaikanhakijoiden meritakseina. Kyseessä on lain porsaanreikä, koska alukset ottavat siirtolaiset kyytiin merihätään vedoten Libyan rannikolta ja antavat heille samalla kyydin Eurooppaan.
"Kyseessä on merkittävä laittoman maahantulon väylä, joka pitää mielestämme tukkia täysin", kansanedustaja Ville Tavio (ps.) sanoo.
"Kyse on ihmishengistä, sillä siirtolaiset eivät enää lähde vaaralliselle kumivenematkalle Libyasta, kun laivat eivät ole heitä vastassa. Jos taas EU pitää laivojaan Välimerellä, se houkuttelee siirtolaisia ottamaan riskin, joka johtaa hukkumisiin jatkossakin", kansanedustaja Tom Packalén (ps.) kertoo.
Perussuomalaisten ehdotus lopettaa merellinen toiminta kokonaan ei saanut muilta puolueilta kannatusta, vaan hävisi ulkoasiainvaliokunnan äänestyksessä äänin 2–12.
Valtamedia piilottaa Epstein tiedostojen paljastamat karmeudet Suomessa ja leimaa ne salaliittoteorioiksi - Maailman ylin luokka vailla mitään vastuuta moraalittomuudestaan
su 22.02. 12:38
Ihmisen tulee ajatella
ti 20.01. 11:14
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23